A Heartbreaking Blog of Staggering Genius

Täällä ollaan  

Ensimmäinen aamu Walesissa. Telkkarista tulee Farscapea ja Futuramaa, ja minulla oli sellainen angstiyö, ettei mitään rajaa. Kuumetta ei kai ollut mutta paha olo kuitenkin. Nyt pitäisi lähteä alakertaan sapuskalle… mikä ei jostain syystä tunnukaan kovinkaan houkuttelevalta juuri nyt.

Isoimmat uutiset täällä ovat Pete Townsendin lapsiporno-syytös, kuningattaren polvileikkaus ja se, onko Tony Blair onnistunut vakuuttamaan kansan sodan tarpeesta. Juuri nyt gm.tv:n aamushow’ssa on 60-vuotias mummo, joka vaihtoi nuorempaan ja kamppailee nyt 23-vuotiaan eteläeurooppalaisen namupalasensa puolesta. Mainokset on näemmä yhtä korneja kaikkialla, eikä oikeinkirjoituksellakaan juhlita. Ihmisten puheesta ei saa mitään selvää, mihin liittyen voisin kertoa eilisillan episodista.

Oltiin juuri saavuttu bussiasemalle ja kateltiin rinkat selässä bussireittejä, kun ilmeisesti illan pubissa viettänyt keski-ikäinen mies alkoi neuvoa meille reittiä, ja sitten yhtäkkiä tunki meidät taksiin, iski vitosen kouraan ja kertoi kuskille mihin mennään. Hän tosin oli menossa aivan väärään suuntaan, koska puheesta ei saanut mitään selvää ja arvon herra taisi olla vielä hiukkasen maistissa. “If somebody needs help, don’t kick them in the bollocks”, kuten hän asian ilmaisi.

14.01.2003 klo 10:14

Samankaltaisia merkintöjä

  • Aikaisin on herätys: Aamuvuorolaisen kaverit top 5. Kahvi Herätyskello Übermench-tason stamina Toinenkin herätyskello Kahvi Ramasee, penteles vieköön. Ja tänään illalla olisi sentään...
  • Kiva päivä: Aamu: maitoisa espresso, leipää ja sanomalehti sänkyyn tarjoiltuna. Alkuilta: capuccino ja bagel Bistro Venlassa. Illallinen: tournedos ja parsaa hollandaise kynttilänvalossa kotona. Töitä en...
  • Kiirettä pukkaa: Päivän kolmas lähetys on takana. Seuraavaan ja viimeiseen kertaan onkin nyt kolme tuntia, joten tässä välissä ehtii sluibata ja hengähtää....
  • Mobiilitoimisto (tai: “Ei niitä ikkunoita ole.”):  Kotona työskentelemisen varjopuolia on se, että kun kolme remonttimiestä laukkaa kahdeksalta maanantaiaamuna poraamaan ikkunoita irti seinästä, on napattava läppäri...
  • Keikalla kyyläämässä: Sain tänään sellaisen hienon kansiolehdykän, jossa oli sisällä nelivärituloste yhden hassunnimisen miehen pitämästä Powerpoint-esityksessä. Viimeisessä diassa luki, että näitä tietoja...