Saavuimme juuri Sonjan kanssa Glee Clubilta, joka on paikallinen (tai no on niillä toisessakin kaupungissa paikka) stand up -klubi. Siellä esiintyi muuan Daniel Kitson*, ja voi pojat – kylläpä meillä olikin hauskaa.

Se oli vähän niin kuin kaikki muutkin ekat kerrat. Aika tuntui kuluvan siivillä, välillä jännitti, ei ollut aivan selvää mitä tapahtuu, kaikki muut tuntuivat ymmärtävän homman paremmin ja lopuksi tuntui ekstaattiselta.

Mutta vaikka antaisikin 25-vuotiaalle Kitsonille tasoitusta siitä, etten ollut ennen kokenut mitään vastaavaa (ja ollaanpa rehellisiä, Seisomapaikka on hyvä klubi, mutta varsin erilainen), oli miehen yhteensä yli kaksi tuntia kestänyt setti vallan mainio. Mitään kovin yhtenäistä teemaa ei ollut, mutta improkyvyt olivat huomattavat ja hra Kitsonillä oli varsin laaja kirosanavarasto. Itse asiassa hän yhdessä vaiheessa otti tehtäväkseen todistaa, että kiroilu ei tarkoita suppeaa sanastoa (”Dick, cunt, piss, fuck, shite, arse – now if you never use them, that means I’m six words ahead already”).

Shown huippukohta oli silti absurdiuksiin asti kohonnut tarina sedästä, joka harrasti karatea ja kuultuaan, että ninjat kykenivät nostamaan kiveksensä piiloon, päätti opetella saman. Valitettavasti paras mihin hän kykeni oli se, että hän sai suihkussa toisen kiveksen piiloon sormen avulla. Samainen setä otti myös asiakseen kertoa tästä silloin 7-vuotiaalle Danielille. Kaiken huipuksi varsinaisen jutun jo päätyttyä Kitson heitti vielä peliin aivan loistavan lisäyksen: ”Kun setäni kuuli, että aion käyttää tätä juttua, hän oli puoliksi nolostunut ja puoliksi ylpeä ja kysyi että aionko kertoa hänen nimensä.” Sitten Kitson sanoi setänsä nimen, sitten koko nimen, sitten osoitteen ja puhelinnumeron. ”Ja jos saitte tuon kaiken ylös, voittekin soittaa hänelle ja kertoa että olette ninja joka aikoo tulla potkaisemaan häntä kiveksiin. Sitten kuulet kun luuri tipahtaa ja jostain taustalta kuuluu suihkun ääniä ja mies, joka huutaa ’Nyt ne tulee mutta se oli Cardiffin numero joten meillä on vielä aikaa!’.”

Ja kyllä, tiedän että se oli paljon hauskempi juttu kuultuna. Oma häpeäsi kun et ollut siellä.

*: Jumaliste, tässä blogimerkinnässä on lukenut 12 vuotta väärä nimi. Se on Daniel Kitson, ei Kitts.