A Heartbreaking Blog of Staggering Genius

Mitäs me täällä tehdäänkään?  

Ettei blogin asiapitoisuus vain pääsisi laskemaan liiaksi, kerron nyt viimeaikaisista tapahtumista ns. viralliseen sävyyn.

Ensinnäkin Sonja sai työpaikan. Tai on siitä jo kaksi viikkoa. Hän on töissä ison toimistorakennuksen työmaaruokalassa. Palkka on minimi (eli 4,20 puntaa / tunti) ja vuoro alkaa 6.30.

Toisekseen opinnot. Minulla on kuusi tuntia luentoja viikossa ja päälle kolme tuntia seminaari-istuntoja joka toinen viikko. Melkoista sluibailua siis. Ensimmäiset esseettehtävät on nyt jaettu. Tehtävät ovat melko rajoitettuja ja juttujen laajuuskin on hallittava (sellaista 1000-3000 sanaa).

En tunne “koulusta” ketään paitsi yhden japanilaisen ja yhden hongkongilaisen tytön. Tai no tiedän nimeltä yhden kymrinpuhujan, mutta Garethiin törmää vain toisinaan. Tämä kaikki tarkoittaa käytännössä sitä, että seminaariryhmissä olen yleensä kolmas (tai viides tai kuudes) pyörä, joka kuunteli mm. maanantaina mielenkiintoisia tarinoita töistäpinnaamisesta ja pankkikortin luottorajan kiusaamisesta baari-iltana.

Kämppisten kanssa tulee hengailtua kotona. Owenilla eli kiinalaisella koulupojitsulla on läppärissään DVD-asema, mitä on tullut jo hieman hyödynnettyä. Meillä olisi suunnitelmissa mennä lauantaina porukalla (Owen + Dan + Sonja + mie) syömään ja sitten elokuviin (katsomaan Catch Me If You Can, jos on pakko tietää – en minä sitä valinnut).

Että melko ennustettavasti menee. Ei hullumpaa, kuitenkaan.

05.03.2003 klo 15:19

Samankaltaisia merkintöjä

  • Good food: Spent the most of Sunday walking around the Bay looking for UCI Cinema. No, I didn't dare ask anyone local...
  • Viisi poimintaa Dokumenttiprojektin keväästä:  Kenen joukoissa seisot 1.5. Jouko Aaltosen musiikkidokumentti 1970-luvun laululiikkeestä, vallankumouksesta, nuoruudesta ja kantaa ottamisen pakosta. (Yhä näkemättä, mutta kaiken järjen...
  • Voisiko näille kavereille myöntää palkinnon?: Gizmodon uutisointi iPhonen sim-lukituksen poistamisesta on hilpeää seurattavaa. Voi olla, että näillä ei voiteta Pulitzereita, mutta jonkinlainen palkinto tällaisesta innovatiivisesta toiminnasta...
  • Helmi-maaliskuun elokuvallisuudet: Kiss Kiss Bang Bang on mainio viihdepläjäys. Sitä paitsi se viittaa itseensä niin tiheään, etten voi olla pitämästä siitä. (Self-referentialism...
Login