Yleinen mitäänsanomattomuus valtaa alaa. Joulukalenterin luukkujen aukominen ei väräytä mitään viisaria. Töihin herääminen ei saa pomppimaan riemusta. Ajatus kolmen päivän joululomasta ei piristä.

Ei tätä masennukseksi voi sanoa, mitäänsanomattomuudeksi vain. Yleensä se on koittanut keväällä, kun vuoden mittainen opintoputki lähestyy kesätaukoa, ja sitten uudestaan loppukesällä, kun kesän mittainen työputki lähestyy loppuaan. Tällä kertaa työsegmentti on reskeduloitu syystalveen, joten harmauskin on muuttanut sijaansa asiaankuuluvasti.

Tekisi mieli istua jouluna hiljaa jossain nurkassa ja olla ajattelematta mitäänsanomattomia ajatuksia.

Tilannetta ei yhtään helpota se, että juuri nyt pitäisi rustata hakemuksia ensi vuoden kesätyöpaikkoja varten. Työtodistukset pitäisi kaivaa, CV:hen pitäisi valehdella jotain uutta, samat vanhat juttunäytteet pitäisi taas monistaa, eikä viitsisi oikein tehdä asioiden eteen mitään.

Ehkä jo ensi vuonna tiedän, mikä minusta tulee isona. Sitten ei tarvitsisi pähkäillä näiden väliaikaisuuksien kanssa.