Mikä on, kun ei tekstiä irtoa? Mitä oikein tapahtui lupaukselle?

Noh. Sanotaan vaikka niin, että Tampereen reissulta jäi kouraan yksi lyhyen toimittajanurani ikävimmistä tapauksista. Haastateltavan mielestä olin epäonnistunut tulkinnoinssani, juttu oli naiivi ja minä vääsin rautalangasta väärään suuntaan.

Voi olla.

Joka tapauksessa filkkarijutun kirjoittaminen kesti melkein viikon, eikä se missään vaiheessa vaikuttanut hyvältä tai edes siedettävältä. Suoraan sanottuna se oli aivan hirveää paskaa. Ja jos tuntuu siltä, että ei saa suollettua paperille kuin silkkaa sontaa koulutuksestaan ja kokemuksestaan huolimatta, tulee huono olo. Tulee mieleen, että onkos tässä toimittajan leikkimisessä yhtään mitään tolkkua.

Olen ollut jo jonkin aikaa sitä mieltä, että kovin hyvää asiatoimittajaa minusta ei tule. Ilmiöitä ja ihmisiä mieluusti kuvailisin paperilla, mutta politiikassa en erota hevon persettä kokoomuksen kunnanvaltuutetusta.

Kaikki tämä heijastuu sitten bloggaamiseenkin. Jos tuntuu siltä, että ei ole asiaa, ei ole hauska eikä osaa kirjoittaa, ei erityisemmin tee mieli edes kokeilla. Samat ideat on tallessa kuin ennen Tamperetta eikä tässä kiirekään ole. Mutta kun vituttaa tämä kirjoittamisen kanssa pelleily.