A Heartbreaking Blog of Staggering Genius

“Pitkän aikakauslehtijutun rakenne”. Niin minä kirjoitin ensimmäiseen tutkimussuunnitelmaani. En ole siltikään oikein varma siitä, mitä olen tutkimassa. Tämänhetkisen teoriani mukaan se ei ole edes välttämättä paha asia, sillä nyt pidän silmäni auki uusille ja yllättäville suuntauksille. Toisin sanoen olen selaillut kirjallisuutta sieltä ja täältä.

Narratologiaa on sovellettu journalistisiin tarkoituksiin Tampereella 1980-luvulla, ja aikakauslehdistä on kirjoitettu suomeksikin. Eittämättä joku on pohtinut myös draaman ujuttamista aikakauslehtiteksteihin. Joten mikäs se minun tehtäväni taas olikaan?

Ai niin, en ollut vielä varma siitä.

New Yorker -lehden historiasta olen sentään päässyt jyvälle. Innostuksissani tilasin useampia entisten kirjoittajien muistelmateoksia kuin olisi tarvekaan, mutta ei kai liiasta lukemisesta voi haittaa olla?

Tutkielman rakenne tuntuu edelleen pysyvän samankaltaisena: Ensin katsaus New Yorkeriin, sitten dramaturgisiin ja narratologisiin keinoihin ja kolmanneksi sovelletaan. Ehkä siitä tulee jotain. Ainakin erilaisia lähestymistapoja tuntuu olevan tarpeeksi, nyt ei tarvitsisi enää kuin tiivistää ne yhdeksi.

Samankaltaisia merkintöjä

• Ei se suunnittelu, vaan se tekeminen: Kahvistelin viime viikolla Esan ja Piian kanssa. Piia kertoi käyttävänsä joka päivä viisi tuntia gradun tekemiseen. Motivoiduin. Päätin, että neljä tuntia...