Projekti jalkapallo
Mutta minulla on ongelma. Koska olen aloittanut fanittamisen vasta 25 vuoden kypsässä iässä, minulta puuttuu historia lajin ja ennen kaikkea seurojen kanssa. En oikein tiedä, ketä kannattaa tai miksi.
Siispä pyydän sinua, hyvä lukija, ehdottamaan minulle suosikkiseuraa. Näin asian muotoili toverini tekstiviestissään:
Suosikkiseura pitää olla. Sokeaa fanitusta tai jonkinlainen tekaistu akateeminen asenne. “Minulla ei ole varsinaista suosikkia, sillä PIDÄN LAJISTA. Mutta Xn esityksiä seuraan erityisesti, koska seuran historia heijastelee eurooppalaisen vasemmiston mielenkiintoisimpia käänteitä Espanjan sisällissodan ajoilta”. Tai “rakastan Hollantia, ja PSV on HOLLANTI PIENOISKOOSSA. PSVläisyys on hollantilaista elämänmenoa puhtaimmillaan. Hollanti hengittää…” jne.
Olen miettinyt hieman reunaehtoja tulevalle suosikilleni. Sen kansallisuudella ei ensinnäkään ole mitään väliä. Toisekseen sen menestyksellä ei ole niin paljon väliä; tahtoisin mieluummin fanittaa sivistynyttä herrasmiesseuraa kuin tylysti runnovaa visigoottilaumaa. Kolmannekseen toivoisin, että sen fanit eivät olisi keskimääräistä pahempia punaniskoja.
Löytyisikö näillä ehdoilla minulle jotain?
8 Responses to 'Projekti jalkapallo'
Leave a Reply
Samankaltaisia merkintöjä
- Projekti jalkapallo, osa 2: Varsinaisesti valaistumiseni tapahtui Suomi--Tsekki-pelin aikana. Olin mennyt kaverin luo tekemään jotain ihan muuta, mutta kun peli alkoi, keskityimme seuraamaan sitä....
- Punapaitaa: Seuraa yleistys: paikalliset ovat urheiluhulluja. Moiseen tulokseen on mahdottoman helppo päätyä, kun kävelee Cardiffin keskustassa Millennium Stadiumin lähistöllä matsipäivänä. Tänään...
- Digiboksi × 2: Aika hassua, että makkariin ostamani viidenkympin Tivubox tajuaa supertekstitelkkaria, mutta olkkariin ostettu kymmenen kertaa hinnakkaampi Topfield ei. Jep, meillä on...
- Juha Seppälä murskaa myyttejä: Juha Seppälä: Kyllä "Elämä on Ihanaa!" (AL 7.7.2007) Toimittaja Matias Erkkilä Markkinointi&Mainonta-lehdestä käsitteli 31. toukokuuta aikakauslehtien printti- ja verkkoversioiden suhdetta: "–...
- Huo-no-ja E-lo-ku-vi-a: Tai no ensin pari keskinkertaisuutta. True Romance Niin kuin minä toivoin, että tästä olisi voinut tykätä. Vaan niinpä on...
Kehottaisin suurimman hyödyn nimissä valitsemaan ensisijaisesti kotimaisten joukkueiden joukosta, mieshuoraamista (kts. soccernet.fi/forum) ehdit harjoittaa myöhemminkin. Esimerkiksi KuPS voisi olla hyvinkin varteenotettava ja perinteisesti naatiskelevasta pelityylistä tunnettu joukkue, tai sitten jokin kotiseutusi joukkueista. Vältä uusia muoviseuroja, joilla on ulkomaiset nimet, kuten Inter tai United.
akefalos
18.04.2005 klo 16:20
Ala kannattaa JJK:ta. Ne todella tarvitsee kaiken mahdollisen tuen ja saat melkeinpä olla itse luomassa seuralle “taustoja”, josta se tullaan myöhemmin tuntemaan. Nykyään taustat on aavistuksen kyseenalaisia, mutta eivät onneksi juurikaan tunnettuja.
Alasarjoista löytyy henkeä, ja miksi turhaan tuijottaa kaukaisuuteen. Mutta jos kotimainen/paikallinen on pois laskuista, voin toki ajan kanssa auttaa sinua löytämään itsellesi sen oikean maailmalta. Nyt en kerkeä syventyä (ja tämähän ei saa mennä hötkyilyksi).
Vielä vinkiksi: Rupea käymään peleissä paikan päällä. Aloita vaikka parhaillaan pyörivästä Suomen Cupista, jossa kohtsillään starttaa neljäs rundi, jossa hirmuisen isot liigaseurat kohtaavat alasarjanippuja. You`ll find the spirit!
Zed
18.04.2005 klo 23:18
Ai Akefalos oli jo samoilla linjoilla. E huomannu. No, siinäs kuulit.
Zed
18.04.2005 klo 23:20
jeejee:
Mitäpä sitä menemään massojen mukana, tosimies etsii itselleen jotain erilaista. Oma ehdoitukseni olisi Atlantis FC
http://www.atlantisfc.fi/
Sivujen historiikki kannnattaa lukea, ainakin tarina miten isot pahat sedät kaappasivat seuran ja tekivät siitä Allianssin herättää sympatiapisteitä. Ja sokerina pohjalla lentävä manageri “Iso-Pitkä” Tenkanen…
Jos urheilullisesti asiaa katsoo, niin HJK on ainoa suomalainen fudisjengi jolla on toivoa kasvaa jonakin päivänä eurooppalaiseksi seuraksi.
http://www.hjk.fi/
Toivotan onnea seuran etsintään :-)
jeejee
19.04.2005 klo 0:19
Enpä kerkeä, osuit heikkoon kohtaan.
Katoin juuri The Fast Shown. Välttääksesi sen Arsenal-faniraukan kohtalon sinun ei pidä valitseman joukkuetta ilman rehtiä tunnesidettä. Sellainen taas sitten syntyy, kun on syntyäkseen. Mitä enempi seuraat lajia, sitä enempi huomaat katsovasi jotain pelejä toisten sijaan. Sama pätee sarjojen ja pelaajien kohdalla. Jossain vaiheessa joku joukkue vain lopulta ajaa muiden edelle, kaiketi. Älä huoli, se ottanee aikansa, tai sitten se voi tulla salamana kirkkaalta taivaalta, kun jotain sykähdyttävää tapahtuu. Se sykähdyttävä juttu on sitten toivottavasti jotain aivan muuta kuin Becksin uusi tukka.
Johdattelen silti: Klassisen sivistyksen kaipaajalle ranskalainen futis voisi olla hyvä tutustumiskohde, on vielä sopivan epätrendikästä seurattavaa. Paikallista fanikulttuuria en tunne, mutta harvoinpa noita näkee otsikoissa törppöilemässä. Oisko jopa aavistuksen pliisua menoa, vaikka maajoukkueen menestys on buustannut jalkapalloinnostusta maassa. Lyon, ja erityisesti valmentajavelho Paul Le Guen, ovat tutustumisen arvoisia. Ranskasta ainakin sikiää “intellektuellikoutseja” ihan kivasti, ja tekevätpä vielä tulostakin.
Zed
19.04.2005 klo 0:24
Tai entäpä sitten brittien alasarjojen jengit? Siellähän on monia perinteisiä suomalaisten fanittamia sakkeja, kuten Leyton Orient, Bristol Rovers, QPR etc. Vaan eipä noiden pelejä pahemmin Eurosportilta näy.
Tai sitten voit liittyä minun yhden hengen Crewe Alexandra -fanijoukkooni…
Koo
20.04.2005 klo 10:22
Samoilla linjoilla Zedin kanssa. Suosikkijoukkuetta ei valita, vaan joukkue valitsee sinut kunhan vain tarpeeksi paljon seuraat pelejä. Ennen pitkää joku joukkue vain kolahtaa… Näinhän se on muidenkin rakkaussuhteiden kanssa :)
Joitain vihjeitä kuitenkin: Meille suomalaisille luonnollinen suosikkijoukkue on tietenkin ikioma maajoukkue. Hyvä fanituskohde, sillä suuria tunteita maajoukkueen suoritukset kyllä herättävät, niin kuin Tsekki peli osoitti. Arvokisoja silmällä pitäen on hyvä olla myös varajoukkue, jota kannattaa silloin, jos Suomi ei jostain syystä satu kisoihin pääsemään.
Palle
22.04.2005 klo 14:29
http://www.realmadridfin.net/seura_historia.php
Juhana
15.03.2006 klo 12:09