A Heartbreaking ∞ of Staggering Genius

Malcom Gladwellin keynote pyörii Winampissa. Se ei oikeastaan liity tähän kirjoitusharjoitukseen, mutta mainitsen sen kuitenkin. Onhan siinä tiettyä synkroniteettia.

Kirjoitan näin, koska innostuin eilen lukiessani esseitä. Kirjan nimi on Everyone can write. Minun ei pitänyt oikeastaan lukea sitä, sillä se ei suoranaisesti liity graduuni. Tai liittyy se — näin jossain viittauksen ko. kirjaan, mutta enhän minä enää muista, missä se oli tai mitä siinä sanottiin.

Joten luin kirjaa muuten vain.

Minun piti vain selailla sisällysluettelo läpi, mutta jäin koukkuun. Kirjoittajan esseet kirjoittamisen opettamisesta, omista kokemuksistaan ja sen sellaisista tuntuivat innostavilta. Erityisen innostavalta tuntui ajatus freewritingista, aktivoivasta kirjoitusharjoituksesta (kuten se jossain oli suomennettu). Olen minä sitä joskus kokeillut ihan yleisenä luovan kirjoittamisen metodina, mutta en ole mikään prosaisti. En ole koskaan ollut enkä varmaan ihan heti tule olemaankaan.

Lue koko merkintä »

Janne, kuten KariH:n blogissa kirjoitit, “toiset tekee ja toiset suunnittelee”. Minä vain toivon, että niitä tekijöitä olisi enemmän.

Summittaisessa journalismikritiikissä riipoo se, että on aika helppo todeta “Hesari on paska ja Yle on paska”, mutta hankalampi a) kritisoida yksittäisiä seikkoja ja b) vielä hankalampi tarjota korjausehdotuksia. Tässä suhteessa esimerkiksi Haakana on loistava poikkeus — tarkkoja, perusteltuja havaintoja. Slaten Romenesko Effect -jutussa perustellaan mielestäni hyvin, millainen kritiikki verkossa toimii ja miksi.

Jos pissi kohoaisi päähän, voisin väittää Lehden edustavan modernia journalismikritiikkiä. En väitä. Todettakoon myös, että akateeminen toimittajatutkinto tarjoaa erinomaiset työkalut journalismin puutteiden bongaamiseen. Hieman vähemmälle jää tuo korjaamispuoli.

Kokonaan toinen homma on se, että niitä tekijöitä ei oikein Suomessa vielä ole. Kiireistä alueuutisten toimittajaa ilahduttaisi suuresti, jos lauma aktiivisia laukaalaisia seuraisi vaikkapa kunnan perseelleen menneitä bisneksiä, koulutoimen säästöjä tai paikallisen suurtyönantajan yt-neuvotteluja. Se olisi varmasti ylittämätön resurssi toimittajalle.

Toisekseen jos oman hommansa voisi hoitaa jotenkin blogimuodossa, olisi suora palaute loistava asia (“yleisö on aina minua fiksumpi”, vai miten se meni). Etenkin jos se johtaisi siihen, että palaute olisi jotain muutakin kuin vitunmoista nyrinää, nimimerkillä Ylen palautteita lueskellut (nuoleskelitte demareita, huono toimittaja, älkää uusiko ohjelmia!, paska lähetysaika, toimittaja puhuu huolimattomasti jne).

Huomaa, että kaikki tämä vouhkaaminen ei tarkoita, että hömppä- ja pirkkablogeja pitäisi karsia. Ei suinkaan, enemmän on parempi, pitkä häntä ja silleen. Eihän tämä oma viritelmänikään ole minkään sortin journalismia, egonenänkaivuuta lähinnä. Toistan: Minä vain toivon, että niitä tekijöitä olisi enemmän.

Ainakin täällä Ylen Jyväskylän toimipisteessä pinseri on blokattu.

Re: Kysymys kansalaisjournalismista ja pienoismanifesti

Tietenkin kaikki bloggaajat tahtovat olla kansalaisjournalisteja ja ammattimaiset toimittajat ovat tuhoontuomittu laji. Sitä paitsi jokainen tahtoo seurata oman kuntansa päätöksenteko- ja valmisteluprosesseja ja tiedottaa niistä muille kuntalaisille.

Lehdissä on liikaa hömppää ja televisiossa, sitä paitsi Yle toimii kansalaisten rahoilla ja suoltaa silkkaa paskaa. Hyvä olisi, jos kaikilla olisi ilmaiset veppisivut, ilmaiset arkistot, kaikki koskaan tuotettu televisiomateriaali netissä ja mieluusti saisi olla enemmän verkkotoimittajia.

Eikä tule unohtaa sitäkään, että bloggaamisen aloittaminen tekee kirjoittajasta välittömästi mediakritiikin, mainosmarkkinoiden sekä politiikan ammattilaisen.

Ainoa avoimeksi jäävä kysymys on se, muuttuisiko ammattitoimittaja hyväksi jätkäksi, jos hän alkaisi blogata.