Popklubi, savant-dokkari
Ehdin pitkästä aikaa katsoa tujauksen televisiotakin. Ylen uusin yritys poppirintamalla on nimeltään Popklubi, Maria Veitolan juontama keskusteluohjelma, jossa välillä vilkaistaan inserttejä, musiikkivideoita ja sitten rokataan livenä. Ainakin ensimmäinen jakso oli sietämättömän huono niin aiheeltaan kuin toteutukseltaankin. Onneksi olin tallentanut ohjelman dvdlle, joten sen ohi saattoi pikakelata. Sekä genre että toteutus ovat lähellä entistä Popkomissiota että nykyistä Listaa. Ehkä Ylessä on vain päätetty, että vanhoja ohjelmia pitää lopettaa, jotta saadaan uusia tilalle (hölmöläiset, peitto, jne).
Prismassa esitetty dokkari Ihminen kuin kone kertoi autistinero Daniel T:stä, josta on kirjoitettu joskus Guardianissakin. Channel 4:n tilaama ohjelma oli välillä varsin rasittava synestesia-kuvailuissaan — kuva vispasi eestaas ja suttuprötöt lentelivät ruudun yhdestä nurkasta toiseen, mutta nauhalle oli saatu talletettua paljon kiintoisia hetkiä (semminkin kun otetaan huomioon, että kyseessä oli varsin tavanomainen reportaasi).
Ei miul’ muut’.
2 Responses to 'Popklubi, savant-dokkari'
Leave a Reply
Samankaltaisia merkintöjä
- Se tuleekin lauantaina: Jopas nyt, olenkohan ollut sokea vai mitä, mutta joka tapauksessa miun dokkari tuleekin vasta lauantaina. Eli siis kello 16.05 radiot...
- Virittäkää digiboksille: Turvapaikka, TV1 klo 21.15: Illalla lähetetään hienoin Docpointissa näkemäni elokuva: Turvapaikka. Se on yksinkertaisen kikkailematon, direct cinema/cinema verite -hengessä tehty dokkari, jossa seurataan kolmen...
- Aamukahvipöydässä Nyt-liitettä lukiessa syntyneitä ajatuksia liittyen televisioon ja maailman tilaan yleensä: Ensin kaksi ohjelmahuomiota: Teemalta tulee tänään klo 21.00 Errol Morrisin Fast, Cheap, and Out of Control, joka on mitä luultavammin...
- Viisi poimintaa Dokumenttiprojektin keväästä: Kenen joukoissa seisot 1.5. Jouko Aaltosen musiikkidokumentti 1970-luvun laululiikkeestä, vallankumouksesta, nuoruudesta ja kantaa ottamisen pakosta. (Yhä näkemättä, mutta kaiken järjen...
- TV-elämää: Jos jotain positiivista pitää tästä elosta etsiä, niin televisiostahan se tietenkin löytyy. Erityisesti siitä, että tv-kanavia (ihan oikeita, ei mitään...
Katoksä tänään Otaku-dokkaria Teemalta? Jos, niin minä kans.
Koo
16.09.2005 klo 13:58
Right.
nimim. kissa ja koira
Koo
16.09.2005 klo 15:08