Archive for Huhtikuu, 2006
Elokuvia, pääasiallisesti hyviä
Vaalitaisto on tarina suomalaisesta kunnallispolitiikasta ja siitä, kuinka helppoa valtuustoon pääseminen voi loppujen lopuksi olla. Pari kepulaista kaverusta (toinen ehdokas, toinen tämän vaalipäällikkö) käy koputtelemassa äänestäjien ovia, ampuvat savikiekkoja ja seisovat tuppisuina, kun kuntaministeri Manninen piipahtaa visiitillä. Lopuksi selviää, että aavisteluista huolimatta päähenkilömme valitaan valtuutetuksi. Tragikoomista?
Jet Li kuulemma päättää kung fu -uransa Fearlessiin. Se on varmaan ihan hyvä, sillä elokuva on kökköinen tarina Kiinan puolesta uhrautuvasta mestarista, joka on nuorena hurjapäinen mutta oppii vanhempana vastuuta.
Paimenet on Veikko Aaltosen työ-trilogian kolmas osa, jossa seurataan Kallion seurakunnan pappeja. Elokuva ei voittanut minua puolelleen. Ensinnäkin ymmärrän halun keskittyä kolmeen henkilöön, kun tuntuu siltä, että yhdelläkin olisi pärjätty. Heidän välilleen ei synny tarpeeksi eroa.
Toisekseen pappien työtä ihmisten parissa näytetään loppujen lopuksi varsin vähän. Useimmiten seurataan kahvipöytäkeskusteluja, jotka sisältävät toki hauskoja hetkiä. Siitä kuitenkin seuraa, että perustelematta jää, miksi tekijä on valinnut seurattavakseen juuri Kallion seurakunnan, kun sitä laumaa ei elokuvassa juuri näe. Kolmannekseen puhuvien päiden käyttö tiputti minut pois elokuvasta joka kerta.
Mielestäni tämä oli epäonnistuneempi elokuva kuin vaikkapa Työväenluokka. Maata en ole harmikseni onnistunut näkemään. Se kuulostaa aiheensa puolesta erittäin kiinnostavalta.
Nuit et brouillard on vaikuttava dokumentti toisen maailmansodan keskitysleirien kauhuista. Runollinen narraatio tuntuu aluksi hassulta, mutta siihen tottuu pian. Loppupuolellaa elokuva muistuttaa katsojiaan siitä, että kyse ei ole ainutlaatuisesta tapahtumasta, jonka ihmiskunta on jättänyt kerralla kokonaan taakseen. Kuvamateriaali on erittäin järkyttävää.
How William Shatner Changed the World on kieli poskessa tehty parituntinen reportaasi siitä, miten Star Trek inspiroi keksijöitä. Se on hauska ensimmäisen puolituntisen verran ja tavaraa riittää reiluksi tunniksi. Jälkimmäinen puolisko tuntuu jo liian kaukaahaetulta ollakseen uskottava. Ei silti hullumpi suoritus.
March of the Penguins (eli ranskalaisleffan jenkkiversio) sisältää paljon upeaa kuvamateriaalia. Ja kun juontajana on Morgan Freeman, on aivan sama mitä sanotaan — aina se kuulostaa yhtä uskottavalta.
Constant Gardener oli mainio jännäri. Suurimman vaikutuksen minuun teki luontevasti dokumentaarisen näköinen kuvakieli, eli vapaasti vispaavat, välillä epätarkat kuvat ja toisinaan hektiseksi äityvä leikkaustyyli. Kun tarina on vielä jännä ja näyttelijät hyvässä vireessä, ei naputtamisen aihetta juurikaan jää.
V for Vendetta oli parempi — siis paljon parempi — kuin mitä uskalsin odottaa. (Ei, en ole lukenut Mooren sarjakuvaa, joten lähtökohtani oli varsin helppo.) Natalie Portman on jokanainen, jonka reippaasti yliääninäyttelevä Hugo Weaving käännyttää puolelleen fasisti-vallanpitäjiä vastaan. Toimintaa on paljon vähemmän kuin pelkäsin, ja fiksun oloista draamaa sen tilalla sopivasti. Lisäpisteitä Stephen Fryn roolittamisesta.
The New World on kaunis, kaunis elokuva. Colin Farrell on mies paikallaan John Smithinä. Pohjimmiltaan New World tuntuu mykkäelokuvalta: dialogia on vähän ja se mitä sanotaan, näkyy jo valkokankaalta. Rytmi on leppoisa, mutta elokuva ei silti tunnu hitaalta tai pitkältä. Välillä kuvataan lintuparvia tai kukkia, kuten Malickilla on tapana.
Evil Dead 2 on erittäin hauskaa mäiskettä alusta loppuun saakka.
Eksentrinen dokumentaarikko Errol Morris rinnastaa ja vertailee ihmisiä, eläimiä ja koneita elokuvassaan Fast, Cheap & Out of Control. Pohjimmiltaan puhuvista päistä rakentuva elokuva on visuaalisesti ja auraalisesti niin komea, että se sai Villen toteamaan koko tuotoksen olevan likimain epäilyttävä kaikessa esteettisyydessään. Välillä rinnastukset tuntuvat kenties liiankin ilmeisiltä, kun haastateltava puhuu minuuttikaupalla hyönteisistä ja nopeutetussa kuvassa häärii ihmisjoukko. Silti tämä on mitä mainioin elokuva ja erittäin kiinnostava tapaus dokumenttielokuvan genren kannalta.
Määrä on nyt 40.
Mitä tämä lause tarkoittaa?
Britannian, Saksan, Italian, Puolan ja Portugalin on ylitettävä sallittu hiilidioksidin määrä 36 miljoonalla tonnilla, jotta markkinat pelastuisivat.
Tämän takia pitäisi varmaan joskus opiskella sitä himskutin taloustiedettä.
Tuuttikausi on avattu
Tavallinen contra keskiarvo
Tulen tavallisesta suomalaisesta perheestä, jossa on kymmenen lasta.
Seurakuntaviesti 26.4.2006
Alkuvuoden 2006 kirjoja
- Gladwell: Välähdys
-
Mainio teos alitajuisesta pika-ajattelusta, sen vaaroista ja vahvuuksista. (tietokirja, suomennettu, 306 s.)
- Malmberg: Seitsemän miestä
-
Suomen mainioin toimittaja purkaa Kiven Seitsemää veljestä tavalla, joka kertoo syvästä ihastuksesta teokseen. Lukijallakin on ihan kivaa. (tietokirja, 242 s.)
- Räty et al (toim): NytTen — kymmenen vuotta jäniksen selässä
-
Mahdottoman hauska kokoelma Nyt-liitteen historiasta, mutta pitkät jutut loistavat poissaolollaan. (tietokirja, 156 s.)
- Nyman: Sinisilmäisyyden aika — Suunnittelun myyttejä 1950–2000
-
Todella kiinnostava pamfletti siitä, mikä suomalaisessa kaavoituksessa on mennyt vikaan sotien jälkeen. (tietokirja, 120 s.)
- Dubner & Levitt: Freakonomics — Outoustalous
-
Kiinnostavaa taloustiedettä kiistanalaisista ja erikoisista aiheista. Valitettavasti kirjan suomennos on todella, todella kauhea. (tietokirja, suomennettu, 246 s.)
- Tilsa: Zoppaa ja zärvintä
-
Ihan pätevä Tilsa-kooste, jossa on Zärmikkäimpiin verrattuna mukana tuoreempaakin kamaa. (sarjakuva, 127 s.)
- Ranta: Isi on vähän väsynyt
-
Rannan omaelämäkerrallinen tilitys ja luonnostyyli sopivat hyvin yhteen. (sarjakuva, 140 s.)
- Trondheim: Minä Lewis Trondheim
-
Omaelämäkerrallista tilitystä tämäkin. Oikein mainio tapaus myös. (sarjakuva, suomennettu, 144 s.)
- Mignola: Hellboy
-
Parempi kuin elokuva ja useimmat supersankarihötöt. (sarjakuva, suomennettu, 288 s.)
- Hemingway: Vanhus ja meri
-
En uskalla sanoa mitään. (proosaa, suomennettu, 132 s.)
- Hancock, Cherkas: Suburban nightmares
-
Jännäripätkiä, ihan ok. (sarjakuva, suomennettu, 109 s.)
- Ware: Jimmy Corrigan
-
Mahtava, raskasmielinen paketti sukupolvien välisistä kommunikaatio-ongelmista vailla onnellista loppua. (sarjakuva, englanti, 384 s.)
- Baru: Auringon valtatie
-
Ranskalaista mangailua, joka on kyllä vauhdikas mutta ei jätä sen ihmeempiä muistikuvia. (sarjakuva, suomennettu, 430 s.)
Jos muuta ei sanota, kirjat ovat suomenkielisiä.
Last.fm-meemi
- System of a Down
- CMX
- Nine Inch Nails
- Manic Street Preachers
- Weezer
- Stella
- Kent
- Beck
- Sigur Rós
- The Streets
Vastaa kysymyksiin numeroiden mukaan.
- Mikä oli ensimmäinen 6:n kappale, jonka kuulit?
-
Varmaankin Hiekan esiasteen englanninkielinen versio joskus 1990-luvun loppupuolella Jannen soittamana.
- Mikä on suosikkialbumisi 2:lta?
-
Vainajala, luulen.
- Mikä on 5:n paras sanoitus?
-
Jostain syystä olen kiintynyt Say It Ain’t Sohon, vaikka sen nostalgia onkin aikamoista parodiaa.
- Monestiko olet nähnyt 4:n livenä?
-
Kolmesti: Ekan kerran Helsingissä TIMTTMY-kiertueella vuonna 1999, sitten samana kesänä Provinssissa ja Lipstrick Traces -kiertueen aikana Ruisrockissa.
- Mikä on lempikappaleesi 7:ltä?
-
On tietenkin mahdotonta valita kymmenien mahtavien raitojen joukosta vain yhtä, mutta voisin silti sanoa, että Thinner.
- Onko 3:lla kappaletta, joka tekee sinut surulliseksi?
-
Surulliseksi? Ei varmaankaan — NIN-reaktioni ovat aina olleet enemmän energisen raivon puolella.
- Mikä on suosikkisanoituksesi 2:lta?
-
Öhm, en kuuntele rokkia A.W.:n sanoitusten vuoksi, mutta kyllä joku Nainen tanssiit tangoa toimii.
- Mikä on lempikappaleesi 9:ltä?
-
Tässä taas on hankala valita, koska Siguria ei tule kuunneltua kappale kerrallaan, mutta sanotaan että Starįlfur.
- Miten löysit 3:n?
-
C-kasetille nauhoitetulta Broken-EP:ltä Tuomo Parikan luota. Vuosi oli kai 1995, koska ostin Downward Spiralin samana vuonna Provinssista.
- Mikä on lempikappaleesi 4:ltä?
-
Sama ongelma kuin Kentin kanssa: liian monta mahdollisuutta. Archives of Pain?
- Monestiko olet nähnyt 9:n livenä?
-
En kertaakaan.
- Kerro joku 2:een liittyvä hyvä muisto.
-
Vuonna 1994 ainoa tietämäni CMX:n biisi oli Ruoste. Kaverini tuli kylään Ilosaarirockin aikoihin ja oli kovasti innoissaan CMX:n näkemisestä. Minua ihmetytti, miksi punkkarityttö halusi päästä balladiyhtyeen keikalle.
- Onko 8:lla kappaletta, joka tekee sinut surulliseksi?
-
Koko helvetin Sea Change -levy.
- Mikä on suosikkialbumisi 5:ltä?
-
Taitaa se olla ihan se ensimmäinen eli Blue.
- Mikä on suosikkisanoituksesi 3:lta?
-
Näitäkin on tullut siteerattua niin ahkeraan, että paha sanoa, mutta valitaan vaikka We’re In This Together,
Until the very end of me / Until the very end of you
ja silleen. - Mikä on lempikappaleesi 1:ltä?
-
Chop Suey! Siihen minä ensimmäisenä ihastuin, vaikka Kalle oli SOAD:in debyyttiä soitellut jo vuosia aiemmin.
- Mikä on lempikappaleesi 10:ltä?
-
Joku niistä pirteistä rallatuksista, kuten Don’t Mug Yourself.
- Monestiko olet nähnyt 8:n livenä?
-
No kun en ole.
- Mikä on suosikkialbumisi 1:ltä?
-
Ensirakkaus kestää — Toxicity.
- Kerro joku 9:ään liittyvä hyvä muisto
-
Tommyllä oli tapana tilata Von Brigši cdonista aina vain uudestaan ja uudestaan, koska sitä ei koskaan ollut saatavilla ja hän sai siitä hyvästä etukupongin kauppaan.
Edit: Haastan muuten Jussi Ogin, Tommyn ja Villet mukaan kisaan omantunnon sanelemalla määrällä. (Eiku miten se sanottiin?)
1×103 rikki
features (discs) + series (discs) = discs
605 (652) + 73 (335) = 987 discs
Laskin myös, että kantaan lisäämättömien leffojen pinossa on reilut 30 levyä. Se tarkoittaa, että minulla on nyt yli tuhat dvd-levyä.
Se on ihan helvetin typerä määrä.
Edit 24.4.2006: Köhköh, se on tietenkin 1k eikä 10k, kuten aluksi väitin. Propsit Tuomaalle.
“Ääooni on kuulemma / normaalia suurempi”
More Scientific
You have
77% SCIENTIFIC INTUITION
70% EMOTIONAL INTUITION
The graph on the right represents your place in Intuition 2-Space. As you can see, you scored above average on emotional intuition and well above average on scientific intuition.Your scientific intuition is stronger than your emotional intuition.

Your Emotional Intuition score is a measure of how well you understand people, especially their unspoken needs and sympathies. A high score score usually indicates social grace and persuasiveness. A low score usually means you’re good at Quake.
Your Scientific Intuition score tells you how in tune you are with the world around you; how well you understand your physical and intellectual environment. People with high scores here are apt to succeed in business and, of course, the sciences.
My test tracked 2 variables: How you compared to other people your age and gender:
|
You scored higher than 81% on Scientific | ||
|
You scored higher than 60% on Interpersonal |
Link: The 2-Variable Intuition Test written by jason_bateman on Ok Cupid, home of the 32-Type Dating Test
Paras lehtijutun alku ikinä
Istukan syöminen on erittäin harvinaista Suomessa, arvelee apulaisylilääkäri Mika Nuutila Helsingin Naistenklinikalta.
– Ilta-Sanomat 19.4.2006, uutiset/viihde
Kaksi huomiota Jyväskylän Anttilasta
Toinen kaupassa bongaamani juttu oli Ravintokoodi.fi-palvelu, joka pitää kirjaa ostoksistasi ja kertoo, miten terveellisesti tai epäterveellisesti on tullut syötyä. (Näin ainakin käsitin esitteen perusteella.) Tiedot järjestelmä saa K-kaupan kassoilta automaattisesti, tietosuoja ei tietenkään vaarannu ja huvi maksaa 20 senttiä/laaki.
Vaikuttaa oikeastaan aika kiinnostavalta.

The article has
2 responses