A Heartbreaking Blog of Staggering Genius

Sigur Rosin konsertissa oli jotain uskonnollista. Ääriään myöteen täyteen ahdettu teltta vihelsi ja aplodeerasi jo puoli tuntia ennen kuin bändi näyttäytyi. Muutenkin tanskalaisten taputustavat muistuttavat jazz-konserttia: mikä tahansa hieno kohta - intro, kitaracresendo, kertosäe - tuntuu kelpaavaan syyksi taputtaa. Tapa on varsin mukava, vaikka välillä se tuottaakin hassuja hetkiä, kuten silloin, kun yleisö taputti kappaleen keskellä olevan tauon aikana. Eikö hiljaisuutta olisi syytä kunnioittaa, ja osoittaa suosiota vasta sen jälkeen?

Joka tapauksessa islantilaiskvartetti oli illan kohokohta. Tai no, tarkalleen ottaen lavalla remusi kolminkertainen kvartetti, sillä itse bändiä oli vahvistamassa niin jousi- kuin torvisektiokin. En ole aivan varma, miten hyvin Sigur Ros soveltuu festivaalibändiksi. Kukaan ei laula mukana, sillä kukaan ei osaa islantia. Kukaan ei tanssi, sillä musiikin pääpaino on äänillä ja melodioilla, ei rytmillä. (Ei sillä, että siellä olisi mahtunut edes käsiään heiluttamaan, mutta silti.)

Mahdottoman komea keikka se oli silti. Bändi soi todella, todella isosti ja Jon lauloi todella, todella kauniisti. Suurin osa kuulluista kappaleista oli kahdelta levyltä, Takk… ja Ágætis Byrjun. Tiedän tämän siksi, että vaikken osaa nimetä kuin yhden Sigur-biisin (Staralfur, koska siinä lauletaan biisin nimeä kertsissä), kappaleet kuulostivat silti tutulta.
Muista bändeistä en tsekannut kokonaan kuin Editorsin, joka soi varsin kirkkaasti. Tosin yhtyeellä on vain kaksi biisiä, nopea ja hidas versio, mutta toisaalta molemmat biisit ovat ihan hyviä. Lyhyesti vilkaisemani Whomadewho vaikutti hauskalta (eläinpukuja + tanssibiitti + kitara) ja The Thing kans. Loppuaika menikin ruotsalaisten kanssa leirintäalueella höpötellessä.
Ai niin, Guns’n'Roses. Kuten kirjoitin Danielille tekstiviestissä, “Not nearly enough nostalgia for a band I never liked”. Mutta Welcome to the Junglen kuulin ja Paradice Cityn.

Tänään odotukset painottuvat iltaan, tuonne Streetsin ja Scissor Sistersin kohdalle. Jutellaan lisää joskus toiste, ok?

Tanskassa ollaan. Næppæinkartta on hassu, hihi. Pissittææ. Meen kattomaan Gunnareita ihan just.

Kuten muutkin ihmiset, myös minä kävin raidaamassa Anttilan DVD-hyllyjä. Kolmen euron levyjen houkutusta oli mahdotonta vastustaa, joteen mukaan tarttuivat Joint Security Area, Friend, Bad Guy, To Live and Die in L.A. ja Le Temps du Loup. Toivottavasti edes joku noista on hyvä, muuten saan kanssashoppaajilta pilkkaa osakseni.

Roskilden festivaalin sivuilla on hieno esiintymisaikataulujudanssi, jossa voi merkkailla omat suosikkinsa ja tulostaa sitten räätälöidyn listan. Minä ruksasin ensin selvät poiminnat, sitten mahdolliset ja lopuksi tilkitsin aukkoja kiinnostavan oloisilla nimillä. Saa kommentoida. (Joo, Dylan puuttuu listasta. Tiedän.)

Read the rest of this entry »

Mondegreen lienee suomeksi villi rubiini ja esprit d’escalier on kai jälkiviisastelua, mutta mitä ovat malapropismit?

Juoksin äsken 2400 metriä 12–13 minuutissa. Cooperin testissä se tarkoittaa keskitason ja hyvän välissä lilluvaa rajaa. Luulen, etten ole koskaan ollut näin hyvässä kunnossa, mikä on omituista. Se on omituista, koska istun kotona katsomassa televisiota ja syömässä semperiä. Okei, jalkoihin sattuu kyllä.

He followed that with X2: X-Men United, a sequel that had the temerity to be better than the original.

temerity (n) : fearless daring [syn: audacity, audaciousness] – source: Bryan Singer & the Man of Steel

LaBute is the only one of his playwriting peers to fully understand and dramatize this psychological fillip, which is why his plays are so complex and unnerving.

fillip (n) : something tending to arouse or excite; a: as a stimulus; b: a trivial addition, embellishment; c: a significant and often unexpected development, wrinkle – source: The New Yorker: Blood Under The Bridge

Meillä on täysin toivoton oikeistomme, mutta toisaalta meidän sosiaalidemokraattimme ovat selvästi parempia kuin suomalaiset demarit

Maria Wetterstrand, Ruotsin ympäristöpuolueiden puheenjohtaja (HS Kuukausiliite kesäkuu 2006)

Read the rest of this entry »

Valittelin Outille eilen, että imuroiminen oli ollut pirun raskasta. Keskustelu ajautui sitten imurin suuttimessa oleviin kytkimiin ja siihen, missä asennossa niiden pitää milloinkin olla. Väitin kivenkovaan, että olin imuroinut maton mattopainike pohjassa. Kävi ilmi, että kuvakkeet eivät tarkoitakaan (karvaista) mattoa ja (litteää) lattiaa, vaan sitä, ovatko harjakset ulkona.

Kaikkea sitä voi 26-vuotiaana oppia.