Archive for Maaliskuu, 2007
Kirjavinkki valokuvaajille
Night Visions myös Tampereella
Halpojakin olivat piljetit, vitosen kappale.
Toisinaan on vähän kiire
Piti saada kahteen kirjekuoreen perjantain postileima. Loppujen lopuksi aikaa jäi ruhtinaalliset 20 minuuttia, eli minkäänlaista paniikkia ei päässyt syntymään.
Toisella kuorella hain elokuva- ja tv-käsikirjoittamisen ja toisella esikoistietokirjailijan apurahaa. Viime vuonna TaiK-visiitti pysähtyi haastatteluihin, eli en koskaan päässyt itse pääsykokeeseen asti. Tietokirjailemista puolestaan kokeilen ensimmäistä kertaa, kuten esikoiskirjailija-epiteetistä voinee päätellä.
Kuorien pitäisi synnyttää reaktioita noin kahden kuukauden päästä. Jäämme odottamaan.
Et kelpaa leffakriitikoksi
Guardianin kulttuuriblogissa Ronald Bergan lyö pöytään aika kovat vaatimukset leffakriitikolle: pitää erottaa pannaus ja dolly-kuva, tuntea semiotiikkaa, tietää diegeesi, Kuleshov-efekti, lukea Truffaut’ta, Eisensteinia, Barthesia sekä katsoa kaikki Bressonit, Renoirit, Buñuelit ja Bergmanit.
Kaksi kysymystä. Ensin: löytyykö Suomesta nämä kriteerit täyttäviä kriitikoita Filmihullun ulkopuolelta? Toisekseen: onko tämä Cahiers-ideaalin mukainen leffakriitikko tosiaan ainoa mahdollinen malli?
I think not.
PS: Muistin virkistykseksi vielä Jari Lindholmin merkintä suomalaisen elokuvakritiikin surkeasta tilasta.
Asutko Lontoossa, tykkäätkö musiikista?
Topfield-ihmiset, tarkistakaa kellonne
Jos en olisi vikkelänä poikana vötvännyt digiboksin kanssa heti aamusta, olisi Grey Gardensin sijaan tallentunut jotain ihan muuta.
Elokuvateatterissa kuultu dialogi
Näytti sekavalta.
Se on scifiä.
Näytti sekavalta jopa scifiksi.
Aamun epäonnisin otsikko
Kyllä, Saksa ei kyennyt imemään halpahintaista sarkasmia kehostani! Matkalta on läjä muistiinpanoja, muutama muistikuva ja pari valokuvaa. Oletettavasti pyrin purkamaan niitä tännekin, kunhan ehdin tehdä kaiken tärkeän ensin pois alta.
Keski-Euroopan ihme
Edit 14.3.2007: Karttalinkki sojotti ihan väärään paikkaan. Me asutaan tuossa raviradan vieressä, paikassa, jossa ei Googlen mukaan ole mitään. (On siinä. Punainen talo.)
Tulevia teatteriensi-iltoja
30.3. Hayao Miyazaki: Kikin lähettipalvelu – Seuraava Ghibli-suomennus ei ole oman Miyazaki-suosikkilistani kärjessä, mutta hieno elokuva se on silti.
6.4. Zack Snyder: 300 – Verta, spartalaisia, hidastuksia. Oletettavasti hieno, mutta oletettavasti draama on tönkkösuolattua.
20.4. Danny Boyle: Sunshine – Scifi-jännärillä on hieno traileri.
18.5. David Fincher: Zodiac – Minulla on teoria, jonka mukaan Fincherin parilliset elokuvat ovat hyviä ja parittomat huonoja. Witness: Alien3 (buu), Seven (ok), Game (buu), Fight Club (jee), Panic Room (tjoo). Kritiikit ristiriitaisia, mutta jospa kerrankin odottaisin elokuvan näkemiseen saakka.
Ja viimeiseksi jätin tämän, koska se on niin hauska:
13.4. Nimekkään kulttiohjaajan uutuus
I went to a psychiatrist once. I was doing something that had become a pattern in my life, and I thought, Well, I should go talk to a psychiatrist. When I got into the room, I asked him, “Do you think that this process could, in any way, damage my creativity?” And he said, “Well, David, I have to be honest: it could”. And I shook his hand and left.
Eli David Lynchin Inland Empire.
The article has
2 responses