A Heartbreaking ∞ of Staggering Genius

Tiedetään, tiedetään: valokuvat ja talousjutut ovat hankala pariskunta.

Siitä huolimatta tämän päivän Hesarin taloussivujen avausaukeama oli hauska. Check it out:

PEJ on verrannut käyttäjävetoisten uutissaittien tarjontaa perinteisiin joukkoviestimiin. Tulos ei yllättäne monia:

The news agenda of the three user-sites that week was markedly different from that of the mainstream press. Many of the stories users selected did not appear anywhere among the top stories in the mainstream media coverage studied. And there was often little in the way of follow-up. Most stories on the user-news sites appeared only once, never to be repeated again in the week we studied.

Taustalla vaikuttaa varsin painava kysymys: ovatko ihmiset niin pirun tyhmiä, etteivät he tajua lukea oikeita uutisia?

Useimmiten muotoilu on vähän nätimpi, mutta tuohan se premissi on. Jos tyhmät massat päästetään valikoimaan uutisia, hukumme pian kaikki tarinoihin pörröisistä eläimistä, n’est-ce pas? Sivusin aihetta keväällä, kun Juha Seppälä intoutui vouhkaamaan internetin rapauttavasta vaikutuksesta. (Tällä kertaa ei sentään ole päädytty siihen tulokseen, että yhteisöllisyys rapautuu, kun jokainen lukee internetistä mitä huvittaa. Niitäkin puheenvuoroja on nimittäin kuultu useammin kuin kerran.)

Ajatus ei edes ole erityisen uusi. Journalismin viihteellistyminen ja keveneminen ovat olleet suosittuja aiheita sekä akatemian puolella että korkeamielisten kolumnistien puheessa jo vuosikymmeniä. Sanoisin valituksen aiheesta alkaneen viimeistään television myötä 1960–1970-luvuilla, mutta luultavasti vanhempiakin esimerkkejä löytyy.

En usko, että ongelma olisi Diggin synnyttämä, vaan ristiriita on ollut olemassa jo pitkään. Ehkä ongelma tiivistyy siihen, että journalismi legitimoi itsensä kirjoittamalla tärkeistä asioista, mutta yhä enemmän myy itsensä kirjoittamalla runkkaavista piereskelijöistä. Lähes jokaisella joukkoviestimellä on Januksen kasvot, mistä Suomessa paras esimerkki ovat varmaan iltapäivälehdet: niiden politiikan uutisointi on parhaimmillaan todella kovaa, mutta vastapainona ovat sitten ne peräsivujen töhnät.

Ratkaisu? Öö, ei minulla ole tarjota ratkaisua. Tämä on pirullisen hankala juttu, nimittäin. Jätän yksinkertaistavien loppupäätelmien tekemisen ihan maksetuille kolumnisteille. Pitäähän niillekin riittää töitä.

Gizmodon uutisointi iPhonen sim-lukituksen poistamisesta on hilpeää seurattavaa.

Lue koko merkintä »

Ajattelin kerrankin yrittää olla ns. ajan hermolla, joten katsoin MTV 3:n uutuussarjan Sydänjään ykkösjakson.

En ole myyty mies. Visuaalinen ilme on lattea, mutta sitä ei voi oikein pitää miinuksena kotimaiselle sarjalle, kun tietää, että rahaa ei ole varsinaisesti törsättäväksi asti.

Mutta että käsiskin on laihanpuoleinen. Okei, ensimmäisen jakson loppuun rakennettu cliffhanger oli ihan kiinnostava, mutta ennen kuin siihen on päästy, olin tuijottanut tunnin verran yksiulotteisia stereotyyppejä. Joo, hahmoja oli paljon noin lyhyessä ajassa esiteltäväksi, mutta silti – ideana kai olisi, että pelataan mahdollisimman kovat paukut heti kärkeen, jotta katsoja viitsisi palata kakkosjaksoa varten.

En ole ihan varma, teenkö niin.