A Heartbreaking Blog of Staggering Genius

Voi ei, hyväksyin just maailman ehkä ärsyttävimmän ihmisen friend requestin facebookissa koska oon niin kännissä.

Niinhän siinä kävi, että Presso lopetetaan. Voi kun muistaisin, mitä lehden edustaja kertoikaan esitelmässään Mediapäivillä. Pitäisi varmaan katsoa, että onko minulla siitä puffisessiosta jotain vielä muistivihkossa.

Edit: Haakanalla on lisäksi huonoja uutisia Taloussanomille.

Sain tänään puhelinlaskun Elisalta. Eräpäivä HETI, se huusi.

Sunnuntaina olin saanut tekstiviestin Elisalta. Verkkolasku maksettavissa nyt, siinä sanottiin.

Olen tässä pari päivää tuijotellut tuota punaista pallukkaa ja miettinyt, että mitähän sitä pitäisi ihmisen tehdä.

TV-arkisto näytti Ilkamien jakson, josta vilkaisimme alun. (Loppu on tallessa digiboksin kovalevyllä.)

Jumaliste miten mahtavaa! Kymmenen sekuntia jammailumusiikkia ja vitsi, toistetaan kunnes väsyttää.

Pään päälle syttyi heti lamppu: pitää järjestää Ilkamat-bileet. Jengille 1970-luvun kuteet päälle ja sopivassa vaiheessa iltaa laitetaan musiikki soimaan. Aina kun se katkeaa, jonkun pitää murjaista puujalkavitsi.

Who’s with me?

Hienohan se on, aivan hemmetin hieno. Valokuvaaja itse sanoi Hesarissa, että Jos päättämässä olisi ollut suomalainen asiantuntija, kuva olisi mennyt roskakoriin. Hän varmaan tarkoitti, että jos asiasta olisi päättänyt suomalainen amatööri, kuvaa ei olisi palkittu. Olen käynyt tässä aamun mittaan irc-keskustelua kyseisen otoksen esteettisistä arvoista, ja varsin moni on tyrmännyt sen suttuisena vahinkolaukauksena.

* * *

Armas avopuolisoni sai tänään itellassa Raw-lehden ensimmäisen numeron. Pikasilmäyksellä lehti näyttää hyvältä, mutta jutut ovat kovin tynkäisiä.

Tiedän, tämä on kirjoittavan toimittajan tylsä kommentti.

JOKU OLI KIINNITTÄNYT JÄÄKAAPIN OVEEN SARJAKUVAN:

EDELLINEN OSA

SIIS HYVÄÄ KANSAINVÄLISTÄ CAPS LOCK -PÄIVÄÄ.

Kerrankin sai kirjoittaa sydämensä kyllyydestä hyvistä elokuvista: Roy Anderssonin Sinä elävä ja Brad Birdin Rottatouille. Suosittelen molempia lämpimästi.

En ole ainoa, jota nyppii Facebook-ohjelmien hervoton into mainostaa olemassaoloaan. Nykyiselläänhän RSS-lukijan Facebook Notifications -loora on täynnänsä epämääräistä “kokeilen pippelinvenytinkisaa!” -ilmoitusta.

NY Timesin juttu Facebook-ohjelmista ja niiden kehittäjistä tarjoaa mahdollisen selityksen tälle spämmäysinnolle:

Chamath Palihapitiya, the vice president for product marketing and operations at Facebook, argues that the high values placed on Facebook tools are reasonable considering what the company is giving its entrepreneurs. “People look at our platform as a way to dramatically de-risk an investment. For little amounts of money in a short period of time, you can understand whether consumers will adopt your application,” he said.

That understanding can indeed come quickly. Facebook gives its members updates on what new features their friends are trying out, which allows applications to spread more quickly and cheaply than if they were available on a stand-alone Web site.

ILike, an Internet music company based in Seattle, was among the first to introduce a Facebook application when the site was opened up in May. The iLike tool, which lets users post clips of their favorite songs, has since been added to the pages of 8.6 million of the service’s 43 million users, and it gets twice as much traffic as iLike’s year-old Web site.

Toisin sanoen syy ei ole niinkään alustan eli Facebookin kuin ohjelmankehittäjien, jotka yrittävät epätoivoisesti kahmia lisää huomiota ja käyttäjiä ja sitä kautta mahdollisia mainosdollareita tai muita tulonlähteitä.

Wau. Asiasta huomautti Ihmiskurja.