A Heartbreaking Blog of Staggering Genius

Ei, en ole vieläkään räknännyt viime vuonna katsottujen elokuvien lukumäärää. Sen sijaan ajattelin kirjata ylös jokusen sanan telkkariohjelmista, joista on jotain jäänyt mieleen.

Vanhoista suosikeista Battlestar Galactica ei pelkästään pitänyt tasoa yllä vaan petrasi sitä. Kolmannen kauden avausjaksot olivat parasta tv-scifiä vuosiin ja vaikka loistavan alun jälkeen taso tietenkin lässähti, nytkäytettiin loppupuolella sarjan pääjuonta eteenpäin reilusti. Syytä olikin, sillä jäljellä on enää vuosi. Razor-dvd saapui taannoin, mutten ole vielä ehtinyt katsoa sitä. Kiinnostaako ketään?

Tuumasin taannoin, että kohta ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään: Heroes- ja Lost-tyyppeihin. Edelliset arvostavat nopeita ja selkeitä ratkaisuja, kun taas jälkimmäisiin vetoavat hidastempoisemmat mysteerit. Itse kuulun Lost-ihmisiin, sillä Heroes eka kausi toimi kyllä crackin tavoin pakottaessaan katsomaan vielä yhden jakson, mutta jälkeenpäin olo oli ihan perse – nihkeä, karvainen gorillan perse. Lostin kolmoskausi puolestaan lorautti loppupuolellaan katsojalle löysät pöksyihin ja vielä ihan vihoviimeisenä temppunaan… vaan enpäs sanokaan.

En häpeä tunnustaa, että sekä Wickströmin kipparoima Sverige dansar och ler kuin vuoden kotimainen nettihitti Pasila ovat minulta melkein kokonaan katsomatta. Ne ovat kylläkin levyillä tallessa, joten kun aika koittaa, katson, oliko ensimmäisten jaksojen “pirun hauskaa” -taso vain poikkeus. (Tulipa polveileva virke.)

Vuoteen mahtui monta löytöä, joista Freaks & Geeks oli ehkä hienoin. Komediaa ja katkeransuloista muistelua lukioajoilta – jep, toimivat suomalaisellekin. Jos minun pitäisi tiivistää näkemykseni Superbadista yhteen lauseeseen, se olisi parhaimmillaan se on toimiessaan Freaks & Geeks -elokuvana. En ole vielä ehtinyt katsoa sarjaa loppuun saakka, joten mieli saattaa muuttua, mutta epäilen.

Richard Attenboroughin juontama Planet Earth pitää katsoa HD-versiona ja isolta ruudulta/kankaalta. Kyllä, oi kyllä.

Charlie Brooker’s Screen Wipe lienee kaikkein aikain hauskin ohjelma televisiosta. Rajoituksistaan (eli halvalla tekemisestä) huolimatta Brooker on televisiopersoonana ihan yhtä kiroilevainen kuin Guardianin kolumneissaan, ja moneen otteeseen verbaalikarkeuksilla on tarkoitus. Näytteitä löytää Tuubista.

This American Life hurmasi minut heti ensimmäisellä jaksollaan. Show’ta tuntemattomille paras tiivistelmä löytyy – tietenkin – The Onionista otsikolla This American Life Completes Documentation Of Liberal, Upper-Middle-Class Existence. Radio-ohjelman ilmeisen uskollinen tv-sovitus on täynnä hienosti kerrottuja pieniä tarinoita, jotka vetoavat sekä aiheensa että esittämistapansa vuoksi. Esimerkiksi kelpaa mainiosti ykkösjaksosta löytyvä tarina improryhmästä, joka halusi lahjoittaa tuntemattomalle bändille näiden elämän parhaan keikan. Radioversion voi kuunnella netissä.

Code Monkeys vaikutti aluksi räävittömine vitseineen ja 8-bittisen aikakauden viittauksineen varsin hauskalta animaatiotuttavuudelta, mutta loppua kohti se alkoi käydä vähän yksitoikkoiseksi. Mikäli lähtökohdat vaikuttavat kiinnostavilta, suosittelen kuitenkin tsekkaamaan jakson tai pari.

Robot Chicken on yhä hauska, koska

• tabujen rikkominen on hauskaa
• nopea tempo on hauskaa
• kasarilelut ovat hauskoja

Human Giant pelaa vähän samoilla aseilla kuin edellämainittu RC, eli surrealistisella huumorilla ja kohtalaisen ripeällä vauhdilla. Lienen biologis-neurologisesti kyvytön vastustamaan vitsejä miesten vaginoista. Lisää näytteitä on Tuubissa ja FOD:issa.

Vähän erikoisesti minulta jäi näkemättä Chaser’s War on Everything, mutta sen sijaan CNNNN – Chaser Non-Stop News Network tuli tsekattua. Ykkösjakso oli mainion pirteä uutisparodia, mutta jostain syystä muut episodit eivät tuntuneet enää yhtä hauskoilta. Muistaakseni syynä mielipiteeseeni oli se, että niissä käytettiin uutiskanavaformaattia enempi vain yleiseen höperöintiin eikä pysytty yhtä tiukasti asiassa.

Big Love tuli katsottua muiden HBO-sarjojen puutteessa eikä siinä varsinaisesti mitään vikaa ollut, mutta kyllä tämä oli Wireen/Sopranosiin/Six Feet Underiin verrattuna melko köykäistä kamaa. Hyvin tehtyä, mutta varsinainen catch tuntui puuttuvan.

Sen sijaan Dexter tai siis sen ensimmäinen kausi oli melkein yhtä hyvä kuin innokkaimmat arvostelijat sanoivat. Nirputan lähinnä siitä, että muutamat rakenteelliset ratkaisut tuntuivat latteilta: kylmäautomurhaajan henkilöllisyys oli arvattavissa melko pian, koska draaman lait kertovat, että tässä vaiheessa sarjaa sivuhahmoja ei lisäillä pelkästä lisäilemisen erosta. Muutama sivujuoni rykäistiin kanssa kasaan turhankin selkeästi, mutta kokonaisuudesta on turha nassuttaa, koska tykkäsin tästä enemmän kuin Big Lovesta.

Sitten on vielä The Big One. Tällä kertaa en kyynelehtinyt, mutta Sopranos vei silti päättyessään palasen sydäntä mukanaan. (Okei, ei vienyt. Liiottelin.) En tiedä, oliko Sopranos kaikkien aikojen hienoin tv-sarja, mutta ainakin se oli jenkkiläisen 2000-luvun sarjamuotoisen draaman valioyksilö. Se oli mainio yhdistelmä suoraa ja ironista otetta mafiagenreen, perhedraama, ajan kuvaa – ainakin populaarikulttuurin –, hienosti näytelty ja kaunis ohjelma. Eipä sitä paljon enempää kehtaa pyytää.

Samankaltaisia merkintöjä

• Mitä tuo nalle oikein tekee?: Aamun Hesarissa oli tällainen automainos. Voisiko joku selittää minulle, mitä tuo nalle oikein tekee? ...
• Journalismikritiikin seminaari 30.3. Tampereella: Vuoden 2007 Journalismikritiikkiseminaarin teema on sananvapaus sekä se, miten eri tahot pyrkivät vaikuttamaan sananvapauden käyttämiseen. Näin tiedottaa meille Tampereen yliopisto....
• Vuoden luontokuva on hieno; Raw-lehti ilmestyi:  Hienohan se on, aivan hemmetin hieno. Valokuvaaja itse sanoi Hesarissa, että Jos päättämässä olisi ollut suomalainen asiantuntija, kuva olisi mennyt...
• Pikamerkintä: Children of Men eli Ihmisen pojat on vuoden paras elokuva. Edit 5.1.2007: Leffan arvio on nyt Kaistalla. Edit 6.1.2007: Villet yksi ja...
• Aurinko ei nouse eikä laske tänään: Edit 13.6.2007: kuva lisätty. Tuijotan sääkarttaa, jonka mukaan perjantaista sunnuntaihin taivas röpöttelee. Voi perse. Sopii vain toivoa, että elokuvallisuuden juhlat ovat...