A Heartbreaking Blog of Staggering Genius

Hintaa noudettuna 3 egee, postitettuna 4 egee. Ensin luetellut ovat R2-aluekoodin levyjä, eli ne toimivat kaikissa suomalaisissa soittimissa.

Suomenkielinen tekstitys

• Kiss Kiss Bang Bang
• Mission: Impossible 3
• Total Recall
• Out of Sight (eli Mieletön juttu)
• Drabet (tanskalaista draamaa vm 2005)

Englanninkielinen tekstitys

• Brokeback Mountain
• Gangster No. 1
• Spider-Man
• A Chinese Ghost Story
• Master & Commander: Far Side of the World
• Million Dollar Baby
• The Big Lebowski
• Lantana
• Pirates of the Caribbean: Curse of the Black Pearl
• The Prestige

Ei tekstitystä, puhuttu englanniksi

• Yes Minister, 1. kausi
• Boondock Saints

Vaatii aluekoodivapaan soittimen, englanninkielinen tekstitys

• Spider-Man 2
• Eat Drink Man Woman
• Nikita
• Kaïro (japsikauhua)
• Memories of Murder (The Hostin ohjaajan aiempi)

Vaatii aluekoodivapaan soittimen, ei tekstitystä, puhuttu englanniksi

• Lost in Translation
• Notorious C.H.O. (standupia)

Osasivat siirtää kelloa

• kännykkä (Nokia E90)
• tietokone (Macbook)
• Topfield TF5100C (mutta vasta kun sen pisti päälle)

Eivät osanneet siirtää kelloa

• Playstation 3
• kännykkä (Nokia 8310e)
• herätyskello
• kirpparilta hankittu kissan muotoinen seinäkello
• Tvix M-4100

Ohos, nukahdin iltapäivällä. Sen jälkeen piti käydä seuraamassa poliittista teatteria 2,5 tunnin ajan. Nyt luen Paavot loppuun ja katson Presidentin kanslian.

Tämän kaiken merkitys paljastuu pian.

Pari tuntia Paavon eeposten tutkailua takana, laukussa On totuuden aika -teokset ja pari muuta vielä kotona luettavaksi.

Olen innoissani.

Lähden tästä lainaamaan Paavo Väyrysen kirjat.

Ilman Sedistä olisi jäänyt huomaamatta, että Suomen elokuvakerhojen liitolla on tiedotushenkinen blogi. Olen moneen otteeseen jo kironnut, kun Helsingissä on järjestetty kiinnostava minifestivaali viikonloppuna ja minä huomaan asian vasta seuraavana maanantaina.

Whatever they’re payin’, it ain’t enough.

Mä… tuota… mutta… ööh…

Also spracht Henkka:

Olen joko ihan täysin ulkona tai sitten Klaus Thunder & Ukkosmaine on hoitanut PR:nsä ilmiömäisesti.

Jokaisesta tuutista hehkutetaan Klaus Thunder & Ukkosmainetta. Koetin kuunnella levyä, mutta en oikein saanut kiinni, mikä siinä on hienoa. Lyriikat kuulostavat siltä kuin Kalle Aholan ala-asteen kolmannen luokan runovihko olisi löytynyt ja soundit ovat My First Casio -settiä 90-luvun eurodanceotteella. Silti tästä intoillaan.

Kertokaapa joku minua fiksumpi, mistä tässä on oikein kyse?

Kutsuiko joku minua?

Aloitetaan:

1. tärkeintä on olla nähnyt yhtye livenä, sillä vain hetken huumassa voi ymmärtää, miten hienoa on paukuttaa Yamahasta automaattikomppia biisin taustalle
2. auttaa, jos on henkinen side Joensuuhun. Ensinnäkin se varmistaa yhtyeen näkemisen keikalla ja toisekseen hieno Niinivaara Express -levy saattaa avautua teksteiltään paremmin, jos on opiskellut samassa koulussa kuin me
3. yhtye yhdistää (ha!) hienosti leikkimielisän parodiallisen otteen ja ehdottoman vakavahenkisen paatoksen. Kombon ei pitäisi toimia, mutta niin se vain tekee. Se näkyy tarkemmin kolmessa seikassa:
   1. esiohjelmoitujen komppien taustalle on piilotettu kovan luokan musikanttius. Etenkin uudelta levyltä kuulee, että sävellykset ja sovitukset ovat kunnianhimoisia. Muovisoundeihin tarttuminen on toissijaista: soittaahan AC/DC:kin aina samaa biisiä uudestaan, mutta sitä pidetään vain terveenä keskittymisenä ydinosaamiseen
   2. tekstit ovat samanlaisia paradokseja, yhtä aikaa korneja ja koskettavia. Sitä paitsi niissä on hyvät tarttumapinnat kertseihin (ja miten kukaan voisi vastustaa loppulausetta Yamaha soi, Yamaha soi?)
   3. Klausin esiintymisasu ja Wilhelmin tukka (tai ehkä housut, en osaa valita – onko pakko valita?)

Olen kuunnellut uuden levyn läpi vasta 1,5 kertaa, mutta uskallan jo sanoa sen olevan hieno. Omaan makuuni levyn 10 biisistä kaksi tai ehkä kolme kuulosti tylsiltä, mutta sekin johtui ainakin ensisijaisesti niiden sijoittelusta levylle. Kun nerokasta nopsaa rallia seuraa toinen melkein samanmoinen, ei jälkimmäinen tee yhtä suurta vaikutusta.

Mutta miten mahtavasti pojat – uskallan tässä yhteydessä pojitella – ovatkaan sisäistäneet sekä kammottavan ysäridiskon että kasarihevin hirveimmät puolet ja luoneet siitä jotain kaunista! Tämähän on kuin käänteinen Frankensteinin hirviö.

Esimerkki salaviisaudesta: olisiko Mansikkakauden (mp3) kertosäe yhtä jumalainen, jos sitä ei edeltäisi täysin käsittämättömästi köpöttelevä bridge? Ei olisi.

Summa summarum: tykkäsitkö levystä/leffasta/kirjasta on tylsä kysymys, mutta miksi tykkäsit/et tykännyt on hitosti kiinnostavampi. Jälkimmäiseen yritin lyhyesti vastata.

PS: Klaus Thunder & Ukkosmaine keikalla Semifinalissa 22. marraskuuta.

Kaltaiseni individualistinen liberaaliateisti uskoo vakaasti oman elämänmuotonsa olevan kaikista parhain, vaikka tietenkin suvaitsee myös poikkeavia. Jonathan Haidt kertoo esseessään Moral Psychology and the Misunderstanding of Religion, miksi saatan olla väärässä.

Haidtin teesi on tämä: jos mitataan ideologian toimivuutta ihmisten onnellisuuden maksimoimisella, uskonto on tuottaa onnellisempia ihmisiä kuin ateismi.

Selitys menee jokseenkin näin. Ateismi ja liberaali ajatusmaailma painottavat yksilön vapauden merkitystä yhteiskunnassa. Tätä Haidt kutsuu sopimusyhteiskunnaksi. Karkeasti yksinkertaistaen mitä vain saa tehdä, kunhan siitä ei ole haittaa muille. Tämä lähestymistapa pyrkii maksimoimaan onnellisuuden ja minimoimaan kärsimyksen.

Sen sijaan uskollisen ihmisen näkemys yhteiskunnasta on mehiläispesä, jossa ryhmän menestys on perusarvo. Siteeraan vapaasti:

Yksilöllisiä mehiläisiä syntyy ja kuolee tuhansittain, mutta pesä elää pitkään ja jokaisella yksilöllä on oma tehtävänsä sen menestyksen takaamisessa. Suurimmat ongelmat ovat ulkopuolisten hyökkäykset ja sisältä päin tapahtuva yhteisten arvojen mädättäminen. Kumpikin voi johtaa pesän kuolemaan, joten kaikkien täytyy vetää yhtä köyttä ja olla valmis uhrautumaan yhteisen hyvän vuoksi.

Ja mistäkö sitten Haidt tietää, että uskonnolliset yhteiskunnat ovat onnellisempia? No, ensinnäkin uskovaiset lahjoittavat enemmän rahaa sekulaareille hyväntekeväisyysorganisaatioille ja naapureille. He uhraavat aikaansa ja lahjoittavat enemmän verta – molemmat varsin hyviä epäitsekkyyden mittareita.

Joten jos uskoo, että hyvässä yhteiskunnassa ihmiset ovat onnellisia, on kyettävä selittämään, miksi liberaalien perusarvona pitämästä vapaudestaan tinkivät uskovaiset ovat ateistiliberaaleja onnellisempia.