Mitä opin lukemalla, vko 42/2008
Ensimmäisenä on ambient awareness, jolle joku sosiologi voisi kertoa pätevän suomennoksen. New York Timesissä julkaistiin taannoin Clive Thompsonin juttu Brave New World of Digital Intimacy, joka on kokonaisuudessaan oikein kiinnostavaa luettavaa. Siinä Thompson yrittää selittää, miksi ihmisten arkipäiväiset puuhailut kiinnostaisivat ketään.
Kyse on siis siitä, kun minä kirjoitan internetiin aamukahdeksalta miksi olen hereillä?
Thompsonin mukaan tämä ambient awareness eli yletön yhteys online-maailmassa toimii samalla tavalla kuin jonkun vieressä haahuilu: sitä huomaa toisen toimista kaikenlaista, kuten vaikka kehonkielen, huokailua ja irtokommentteja. Muistatte varmaan vanhan valituksen siitä, että sähköpostiviestintä johtaa lähes aina väärinkäsityksiin ja riitoihin. Ambient awareness on eräänlainen vastalääke sille.
Toinen osa ambient awarenessia on se, että yksinään viestit ovat arvottomia. Thompson kertoo Twitter-mikroblogipalvelua käyttäneestä ihmisestä, joka ei alkuaikoina saanut tolkkua koko härpäkkeestä. Ihmiset kirjoittivat banaaleja asioita voileivistään, kynsienleikkuusta ja pahoinvoinnista. Vasta kun viestejä oli seurannut pidemmän aikaa, alkoi niistä hahmottua jonkinlainen kokonaiskuva: ihmisten päivärytmit, sairauden kulku ja hyvät päivät töissä näkyivät jatkuvasti päivitettävässä Twitterissä aivan eri tavalla kuin päivittäisissä blogipostauksissa tai puheluissa (ja kuka soittaa pikkuserkulleen, että on tekemässä tänään meetvurstileipää?).
Thompsonin käyttämä vertaus on pointilistinen maalaus: yksinään pisteet ovat vain pisteitä, mutta yhdessä niistä muodostuu yllättävän hienovarainen muotokuva. Ambient-tietoisuus toimii kuin telepatia – haastateltava luonnehtii sitä jokapäiväisen elämänsä yllä leijuvaksi näkymättömäksi ulottuvuudeksi.
Viimeinen ja tavallaan tärkein pointti jutussa on tämä: ilmiötä on erittäin hankala ymmärtää, ellei ole kokeillut sitä itse. Vieraan ihmisten Twitter-sivun tai Facebook-päivitysten seuraaminen ei ole kiinnostavaa, koska se vaikuttaa höpöttelyltä. Mutta kun sitä katsoo päivän, se alkaa tuntua novellilta – kuukauden, ja se on romaani.
Tässä nimenomaisessa artikkelissa hienoa oli se, miten Thompsonin artikkeli antoi nimen ilmiölle, jonka olin omista nörtteilyistäni tunnistanut, mutta jota en osannut kuvailla. Nyt osaan.
6 Responses to 'Mitä opin lukemalla, vko 42/2008'
Leave a Reply
Samankaltaisia merkintöjä
- Lapsuuden ikoneista: Edit 7.7.2007: Ei Tom vaan John. Tänään opin, että TomTom-autonavigaattorin saa puhumaan John Cleesen äänellä. Joskus vähän aiemmin opin, että yhden Transformers-spinoffin...
- Mitä opin lukemalla, vko 43/2008: Kaltaiseni individualistinen liberaaliateisti uskoo vakaasti oman elämänmuotonsa olevan kaikista parhain, vaikka tietenkin suvaitsee myös poikkeavia. Jonathan Haidt kertoo esseessään Moral...
- Opin tänään kirjastossa jotain: Nimittäin sen, että kirjastotäti ja -setä laskevat yhdestä sataan näin: 01, 02, 03... 1, 11, 12, 13... 2, 21, 22, 23......
- Mistä sanat tulevat: Maanantaina opin, mitä "a-coming"-tyyppiset verbit tarkoittavat. Kyseessä on progressiivinen muoto, joka nykyisin kirjoitetaan be-apuverbin kanssa. Niinpä lause "The book is...
- Mitä tämä lause tarkoittaa?: Yle: Kioton päästökaupan hinnat romahtivat Britannian, Saksan, Italian, Puolan ja Portugalin on ylitettävä sallittu hiilidioksidin määrä 36 miljoonalla tonnilla, jotta markkinat...
Tämä menee äänestykseen “Lokakuun paras blogi-kirjoitus”. Näitä lisää.
Tero Heiskanen
13.10.2008 klo 9:11
Kiitos kiitos.
Mä olen huomannut jaikuilun ja feisbuukkaamisen syövän bloggaamisaktiivisuutta, joten taistelen sitä vastaan näillä sarjoilla. Saa nähdä miten pitkään toimii.
OlliS
13.10.2008 klo 9:47
Hyvä sarjan nimi, ensimmäkin. Mutta Ambient awareness, hmm. Taustakohinan taju? Tietoisuus ympäristöstä?
Poika Engeströmhän käyttää Jaikustansa “sosiaalinen ääreisnäkö” - termihirvitytä. Siinä kait se pointti on että siinä näkökentän rajamailla on tuttujen olotilapäivityksiä.
Tuija
13.10.2008 klo 18:18
Hieno sarja alkamassa. Parasta on, että lukijakin oppii.
Armi
14.10.2008 klo 0:29
Silloin jokunen viikko sitten, kun tuon saman jutun luin, niin erikseen vielä avasin NetMOT-sanakirjan ja pohdiskelin millä termillä tuosta suomeksi puhuisin. Sivuainesosiologina en ole törmännyt vakiintuneeseen termiin, mutta suomentaisin sen tietoisuudeksi ympäristöstä.
Vitsihän on siinä, että minusta tuossa on kyse siitä vain puoliksi tiedostetusta ympäristöämme koskevasta tiedosta, jota meillä on fyysisessä maailmassa paljon muistakin asioista kuin vain sosiaalisista. Sosiologielta kannalta tietysti juuri tietoisuudella sosiaalisesta ympäristöstämme on merkityst, mutta myös sama ilmiö eli jatkuva puoliksi tietoinen ympäristömme tarkkaileminen on kyseessä.
Ja kyllä, tunnistan kanssa tuon ilmiön vanhastaan - irkistä. Minua ei kiinnosta sinänsä onko joku juuri tehnyt leivän, mutta seuraamalla vuosikausia sitä mistä kymmenet tai sadat livenä tutut ja yhtä monet minulle verkon ulkopuolella tuntemattomat ihmiset päivittäin puhuvat olen oppinut monien ihmisten päivärytmin ja rutiinit. Silti minun oli aluksi vaikea ymmärtää selitysten perusteella miksi alkaisin käyttämään Jaikua. :)
Suviko
14.10.2008 klo 7:59
Engeström kuvaa ääreisnäkö-käsitteellään tosiaan aika samaa ilmiötä. Jyri puhui asiasta Picnicissä syyskuussa; siitä en löytänyt tallennetta, mutta idea avautunee Reboot-tallenteesta myös, http://www.zengestrom.com/blog/2008/09/nodal-points-vi.html
Kari Haakana
15.10.2008 klo 8:58