Artikkelin Mitä opin lukemalla, vko 43/2008 kommentit

Kirjoittaja: Mikko Rauhala

Mikko Rauhala — Tue, 21 Oct 2008 16:02:13 +0000

Aika irrelevantti; uskonto mm. estää tiedettä, jolla on oikeasti jopa kestävästi ja perustumatta itsensä kusettamiseen mahdollisuuksia tuottaa myös sitä onnellisuutta. Uskontojen track record taas puhuu puolestaan että saatananmoisella määrällä paskaa maksetaan kyllä sitä onnellisuutta sielläkin puolella – sitä se itsekusetus teettää.

Kirjoittaja: Tuija

Tuija — Tue, 21 Oct 2008 13:28:17 +0000

Minäkin epäilen tinkiikö keskiverto suomalainen liberaalikristitty vapaudestaan uskonnon takia. Itse en ainakaan tunnista tai tunnusta tinkiväni.

Käy muuten katsomassa minkälainen tappelu syntyi, kun hs kehtasi väittää, että uskonnollisuus saattaa vaimentaa kipua:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tutkimus+Uskonnollisuus+vaimentaa+kipua/1135239967451
http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=143587&messageID=2467981�

Se on perkele uskontoa joten sen täytyy olla aina haitallista tai sitten jos uskovaiset pääsee jostain helpommalla niin se johtuu siitä että ne on niin tyhmiä!

Kirjoittaja: Esa

Esa — Tue, 21 Oct 2008 08:41:04 +0000

Kyllä minäkin olen ymmärtänyt, että uskontojen voima olisi nimenomaan niiden lohduttavassa voimassa. Uskohan perustuu yleensä lupaukseen kuolemanjälkeisestä paremmasta elämästä – ainakin kristinuskossa on näin. Eli ei sillä niin väliä, mitä juuri nyt tapahtuu, sillä kuoleman jälkeen on kaikki paremmin.

Sam Harris väänsi Uskon loppu -kirjassaan asian rautalangasta jotenkin niin, että elämä on pohjimmiltaan menettämistä: vanhemmat, ystävät, puolisot, kaikki tuttusi kuolevat lopulta. Itsekin tiedät kuolevasi täysin varmasti, ja kaikki tekemisesi on pohjimmiltaan tuon ahdistavan ajatuksen pakenemista.

Elämän suuret menetykset ja vaikeudet on paljon helpompi kestää, kun niillä tuntuu olevan jokin merkitys. Lapsesi/perheesi/puolisosi kuoli, koska Jeesus se vain hyvyydessään tahtoi hänet vierelleen “vähän aikaisemmin”. Ikävä homma, mutta kun jaksat odottaa, niin siellähän sitä taivaassa sitten kohdataan. Ja sitä odotellessa voi rukoilla.

Dawkinsilaisella liberaaliateistilla ei ole vastaavaa turvaverkkoa tai vaikeilta ajatuksilta suojaavaa, kaiken kuittaavaa suurta selitystä. Geenit vain monistavat itseään, elämällä ei ole mitään ennalta mietittyä tarkoitusta, kuoleman jälkeen jää vain raato.

Eli onhan ateistilla paljon vaikeampaa ja varmasti siten onnettomampaa?

(Ja ei, en lukenut Haidtia vielä. Luen kohta.)

Kirjoittaja: Anne

Anne — Tue, 21 Oct 2008 06:56:32 +0000

Mää olen ajatellut melko lailla artikkelin linjan mukaisesti. Juuri tämän vuoksi suhtaudun uskontoihin positiivisesti, paitsi milloin niillä on pyhä sota -tyyppisiä vaikutuksia. Ja olen suorastaan harmissani, ettei minua ei ole uskovaiseksi kasvatettu, enkä näin ollen oikein näe itseäni tulemassa uskoon, koska se sotisi järkeäni vastaan ja tulisi kaikesta onnellisuudesta huolimatta hölmö olo. Mutta pointti: USKON (hee), että uskonto tekee onnellisemmaksi. On jotain, mihin voi luottaa. Ei ole oman vajavaisuutensa varassa, vaikka vastapainoksi onkin ehkä vähemmän vapaa. (Ja onko? Kristitythän kovasti mainostavat Jumalan ihmisille suomaa vapaata tahtoa.)