Ulkoavaruuden muukalainen

Langattoman kotiverkkoni nimi on tiuku, vaihtoehtoisen taajuuden verkko on tiuku24, työhuoneenella verkon nimi on OG Tiuku ja kun teen puhelimestani wlan-tukiaseman, sen nimi on Phat Tiuku. En enää muista, miksi nimesin verkot kissani mukaan, sillä siitä on jo monta vuotta.

Kun Tiuku oli pieni, yksi sen lempinimistä oli ripulinheitin. Epäilin kissaa keliaakikoksi, sillä kuivamuona sotki sen mahan perinpohjaisesti. Ainakin kerran kävi niin, että eläin säntäili ympäri Kortepohjan soluasuntoani ja jätti jälkeensä vetisen kakkavanan. Sitä jäi muun muassa tietokoneen monitorin reunaan. Sittemmin vaiva parantui ja Tiuku söi mitä lystäsi, välillä läpinäkyviä muovikasseja, anopinkieliä ja muita tunnetusti hyödyllisiä ravinnonlähteitä.

Pienenä se ei ollut mitenkään erityisen seurallinen kissa. Kun Tiuku asusti puolisen vuotta vanhempieni luona Joensuussa, jossa se sai ravata pihalla juoksunarussa, epäilin sopeutuuko se enää ollenkaan kerrostaloelämään. Siitä tuli kuitenkin lempeä karvaturri siinä vaiheessa, kun erosin tyttöystävästäni ja Tiuku muutti Sonjan luokse asumaan. Jostain syystä pehmeän luonteen mukana seurasi myös ajoittainen tarve kuseksia huonekaluille.

Osittainen lista huonekaluista, joiden päälle Tiuku on virtsannut:

  • kaksi vihreää nojatuolia
  • kaksi sinistä nojatuolia
  • vanha sänky
  • uusi sänky
  • sohva (opittua: on melkolailla sama, kuittaako puhdistuskustannukset kotivakuutuksella vai kotitalousvähennyksellä — eroa on enintään parikymmentä euroa)
  • alakerran sohva Keravalla
  • Esan valkoinen karvalankamatto

Tältä pohjalta uskallan todeta, että elämässä on kivempiakin kokemuksia kuin kissan pissalätäkköön istuminen.

Tiuku kylvi viiksikarvojaan ympäri asuntoa. Yhdessä vaiheessa keräsin niitä sinitarramötikkään, mutta taisin sittemmin heittää sen menemään. Viiksen paksu pää on muuten yllättävän kovaa ainetta. Jos sillä painaa vaikka käsivartta, se pistää. Samoin keräsimme talteen kissankarvaa, ajatuksena kai että siitä voisi tehdä joskus villalankaa.

Kun näin kissan taas sikailemassa, kutsuin sitä saksaksi nimellä das Schweinkatze (die? der? mein Deutsch ist heikko) ja uhkasin tehdä siitä rukkaset. En laskenut uhkausten määrää.

Kissasta on paljon iloakin. En usko, että eläin varsinaisesti ymmärsi minua, mutta toki se tunnisti tutut ihmiset. Joskus, kun olin oikein surullinen, puristin kissaa sylissäni ja se saattoi kehrätä. Tiukun tarkoituksena tuskin oli lohduttaa minua, mutta niin siinä kuitenkin kävi.

Tiuku syntyi juhannuksena 1999. Luovutuspapereissa lukee Tessan raitapentu. Minun luokseni se tuli seuraavana talvena, kun alkuperäinen omistaja joutui luopumaan siitä poikaystävän allergian takia.

Kaksi tuntia sitten istuin Yliopistollisen eläinsairaalan pieneläinsairaalan tutkintahuone viidessä ja odotin että nukutusaine alkaisi vaikuttaa. Hoitaja tuli takaisin, ajeli Tiukun oikeaan etutassuun paljaan kohdan ja yritti pistää kanyylin sisään. Vanhan kissan verenpaineet ja suonet olivat niin hankalat, että lopulta hän vei Tiukun toiseen huoneeseen, jossa kollega sai ujutettua putken oikeaan kohtaan.

Sitten hoitaja puristi ruiskusta verenkiertoon ensin nukutusainetta ja sen jälkeen lääkkeen, joka sammutti Tiukun sydämen. Hän otti stetoskoopin ja kuunteli kissaa. Kello 22.34 sydän oli pysähtynyt. Kulmakarvaviikset väpättivät vielä. Se on kuulemma normaalia.

Tiuku oli 15,5-vuotias.

Aiemmat versiot:

There are no revisions for this post.