A Heartbreaking Blog of Staggering Genius

Olen kuumeinen ja muutenkin kipeä, joten:

mitä vittua siellä iltapäivälehdissä taas puuhataan?

Kun ihminen kuolee, miten teillä reagoidaan? Pannaanko kärkeen kuolema vai tuodaanko aihe lähelle lukijaa jonkun julkkiksen kautta?

Ilta-Sanomat:

Iltalehti:

Voi saatanan saatana sentään. Eli siis kuolema ei ole itsessään tarpeeksi järkyttävä tai tunteellinen tapahtuma, vaan se pitää heijastaa jonkun mediatutun kautta, jotta kyyneleet alkaisivat todella virrata, vai?

Okei, tämähän on täysin harmitonta toimintaa – ei maailma mihinkään kupsahda, vaikka välillä tekisi virhearvioita (sanoo hän kirosanoilla täytetyssä kirjoituksessaan). Ongelma on siinä, että tällainen käytös on typerää.

Tarvitaanko Suomeen tosiaan joukkotiedotusvälineitä, joiden toimintaperiaatteena on typeryys? Vedotkaa tunteisiin, kirjoittakaa julkkiksista, mutta älkää nyt saatana olko tyhmiä.

Kröhöm. Seth Stevenson kirjoitti Slaten viivyttelyviikolle (jonka laitoin talteen kaksi viikkoa sitten ja luin siis äsken) mainion jutun Letter to a young procrastinator.

Sitaatteja:

The root cause of my procrastination, in technical terms, is this: I’m lazy. Extremely lazy.

Get off your fat badonk and stop procrastinating. Right now. No, not after the Gilmore Girls rerun ends. Now now. […] Will you do this? No. You will not. You will dabble at the crossword for a while. Later, you might get a yogurt. Eventually, you’ll start reading pointless crap on the Internet. You see, you’re doing it as we speak! Because: You are lazy.

Understand that this will never, ever change. You will always be lazy, and you will always procrastinate. I know it’s tough for you to hear, but it’s a harsh truth that you need to internalize. I’m serious about this. It’s bad enough that you’re so damn lazy. People like you can’t afford to be delusional on top of all your other problems. […] When I was young, my procrastination was merely debilitating. As I age, it gets far worse.

Take, for instance, this assignment. I first learned of it two weeks ago and, since then, I’ve gotten really, really superb at Guitar Hero III. Now I’m awake in the middle of the night, facing a deadline that’s hours away, and I’m guzzling caffeine and just getting started. Crikey, I haven’t done a lick of research! My editor specifically asked me to find historical examples of procrastination. Hold on, gonna Google a couple things …

Okei, ei ole ehkä tolkkua käydä koko hommaa läpi näin. Lue itse.

Hauskan henkilökuvan oli Esa Mäkinen tehnyt Aki Kaurismäestä perjantain Hesariin. Kun en herra taiteilijaa tunne, niin saatan näin sanoa.

Vaan yhdestä sanasta tahdon nillittää:

Kyseessä on arvonimi vailla palkkaa, valtiovallan tunnustus siitä, että elokuvaajana Kaurismäki on nero ennen kuolemaansa.

Kaurismäki on monta asiaa, mutta elokuvaaja ei ole yksi niistä. Timo Salminen sen sijaan on Kaurismäenkin kanssa työskennellyt elokuvaaja.

Kävin hakemassa kirjastokortin, joten piti heti kahlata myös kirjaston hyllyt läpi. Mukaan tarttui Tommi Liimatan toimittama Veikko Ennala -kokoelma Lasteni isä on veljeni.

Sen aloittaa Ennalan laatima Yhden miehen symposion, joka kelpaisi melkeinpä toimittajan huoneentauluksi. Siteeraan hartaasti:

1. Juttujen ideoitten on annettava hautua paitsi, jos sielu sattuu äkisti leimahtamaan.
2. 99:ssä tapauksessa sadasta juttu on kirjoitettava viiteen kertaan.
3. Olen kiitollinen, jos minua neuvotaan; mutta tietämättäni ei juttujani saa rääpiä.
4. Malliesimerkki mitä tylsimmästä jutusta oli muuten niin hyvin kirjoittavan Wessmanin tarina miehestä, joka söi ruotsalaisen lehmän. Mikä oli sen idea hyvässä tai pahassa? Ei mikään.
5. Malliesimerkki siitä, miten mitättömästä aiheesta voi kirjoittaa loistavan jutun oli Osmo Lahdenperän kirjoitus pennin-kaivertajista. Lukekaapa tämän sarjan viimeisen osan loppu ja tulette kateudesta vihreiksi.
6. Jutut on tehtävä helppolukuisiksi. Parhaiten tämä onnistuu hemingwaylaisella tavalla. Mutta helppolukuisuus ei ole samaa kuin hutaisu. Myös pitkiä lauseita voi käyttää mutta silloin on hallittava sanankäyttö täydellisesti. Lukekaa Kretschermiä ja tunnette hiljaista nautintoa.
7. Ajatelkaa ensimmäisenä talon etua, koska se koituu sitten teidän eduksenne [toim. huom.: O tempora, o mores!]
8. Toimittajien pitää juttumatkalle lähtiessään tarkoin selostaa kuvaajalle, millä tyylillä aikoo jutun kirjoittaa (onko se surumielinen, pirullinen, ivallinen, järkyttävä, toteava)
9. Kuvaajan täytyy reagoida silmänräpäyksessä eikä hän saa jäädä suu auki hämmästelemään tilannetta, joka ei enää koskaan uusiudu. […]
10. Valehtelin kohdassa 2. Juttu pitääkin kirjoittaa kuuteen kertaan.

Lista jatkuu vielä, mutta loput eivät ole niin relevantteja koko kirjoittavan ammattikunnan kannalta.

En varsinaisesti kadehdi ihmisiä, jotka yrittävät työkseen keksiä nokkeluuksia kyynisille toimittajille. Otetaan nyt vaikka uuden Indyn (joo, kirjoitan arvion tässä ihan lähitunteina – malta nyt vielä hetki) pressimatskut:

Tämä tietopaketti sisältää artikkeleita, pelejä, knoppeja ja paljon muuta aineistoa, joka on kaikki sellaisenaan julkaistavissa… tai jonka pohjalta voi ideoida omaa INDIANA JONES -aiheista materiaalia!

Suosikkini on plärän loppupuolelta löytyvä Indianagrammit-tehtävä. Otteita:

OHJE: Järjestele korostetut kirjaimet kustakin virkkeestä uudeksi Indiana Jonesiin liittyväksi sanaksi. Virkkeen lopussa suluissa oleva luku kertoo montako sanaa oikeassa vastauksessa on.

Indiana Jones oli aivan haltioissaan, kun vihdoin löytyi LEMPI PET. (1 sana)

“VOI AKKA!” huusi Indy, kun erämaan näki. (1 sana)

Juutalaisten pitkällä erämaavaelluksella suureksi avuksi oli RAKKOLIITIN. (1 sana)

Osaako kukaan ratkaista?

Lehtipisteisiin ja parhaisiin liikkeisiin on ilmestynyt ensimmäinen numero LXRY-lehteä, joka on ekslusiivinen ja ainutlaatuinen.

Jaiku ehti jo kollektiivi-ihmetellä, miksi kansanedustaja Tanja Karpela on tehnyt lehden pääkirjoituksen, kun hänen kantansa luksustavaraan on hieman nyrpeä.

Mutta paras kaikista on kustantajan työpaikkailmoitus:

Assistentti - LXRY Finland Oy julkaisee uutta luxuselämään keskittyvää lifestyle-lehteänimeltä LXRY -Magazine.Haemme media-alan kokemusta

Tästä on hyvä jatkaa.

Aamulehti kysyy, että Sinustako Pirkanmaan Carrie?

Hups, väärä Carrie.

* * *

Muutosta on nyt viikko. Uudessa asunnossa on kasassa sänky, 80 prosenttia keittiöstä ja pätkä Lundiaa. Aika hidasta toimintaa.

Mietin vaan – kun Aamulehden verkkosivuilla on juttu siitä, että Henkkamaukan mainos oli eettisesti sopimaton Helsingin katukuvaan (eli näkyi reittä), niin miten tolkullista on otsikoida se “Tämä mainos oli liian eroottinen katukuvaan – katso kuva!”

Ymmärrän hyvin sen, että mainos täytyy lukijalle näyttää, koska eihän tämä muuten voi arvioida plakaatin sopimattomuutta. Mutta jotenkin tässä nyt tulee ristiriitainen olo, kun oikein huutomerkin kanssa houkutellaan katsomaan ko. kuvaa.

Älä ymmärrä väärin: moralisointi on hieno asia, josta lehdistön tulee pitää ehdottomasti kiinni.

Tämä päivä ja huominen kuluu viisastellessa Messukeskuksessa eli Mediapäivillä. Jos aiheet kiinnostavat, palasia keskusteluista löytyy Jaikusta kanavalta #mediapaivat.

Minut valittiin tänään Suomen freelance-journalistit ry:n hallitukseen kahdeksi vuodeksi.