Archive for the ‘life/efil’ Category

Tapahtui perjantai-iltana

Olin juuri lukenut rannekellostani, että tunnettua media-alan futuristia pilkkaava parodikko oli seurannut Yhdysvaltain keskustelutiedustelupalvelun virallista Twitter-tiliä, kun minulle soitettiin vieraasta numerosta ja kysyttiin neuvoja tilanteessa, jossa pitäisi päästä opastamaan vierasmaalaista turistiryhmää erääseen Helsingin tunnetuista matkailukohteista, mutta kuulemma paikalla on jo toinen seura, joka on uhkaillut estää opastukset.

Selvitä sukupolvikokemuksesi tällä vekottimella

Väsäsin koneen, joka kertoo syntymävuoden perusteella, millaisia sukupolvikokemuksia elämän varrelle on sattunut. Esimerkkejä minun vuosikerrastani ja sen tienoilta:

  • Nettiin piti mennä modeemilla soittamalla kalliiseen TeleSampoon josta löytyi freenet ja sieltä IRC
  • Suosikkibiisien nauhoittaminen radiosta c-kasetille
  • Amiga 500

Sinne vaan pläräämään.

Kovan paikan edessä valitsen aina robotin

Jostain syystä ala-asteellamme poikien oli pakko valita, fanittaako Action Forcea vai Transformersia. Se oli lasten kummallisia kuolisko äitis vai isäs? -juttuja, joilla ei ollut mitään perustetta. Oli vain pakko valita.

Minä olen aina tiennyt, kummalla puolella olen.

Transformers

Äiti löysi kaappien kätköistä ala-asteella piirtämiäni robotteja, joista esittelen tässä yhteydessä, ööh… ilmeisesti Devastatorin. Nuolella erotetut lisäosat ovat varmaankin kaseteiksi muuntautuvia minirobotteja à la Laserbeak, mutta mikäs hitto tuo imurin näköinen juttu oikeanpuoleisessa jalassa mahtaa olla? En tiedä.

Aika hieno se silti on, vaikka itse sanonkin.

Helsingin metro on

Kun kaverini oli ensimmäistä kesää töissä Helsingissä, hän kehui metron hajua. Siitä tuli kuulemma mieleen Kaupunki. (Ystäväni on kotoisin maalta.)

Kun käytin metroa ensimmäisiä kertoja, se tuntui isolta. Liian isolta ja liian tyhjältä, sellaiselta jossa remuava muukalainen voisi tulla häiriköimään eikä pakotietä olisi.

Kun olin käynyt New Yorkissa ensimmäisen kerran, Helsingin metro alkoi tuntua pieneltä. Siellä oli liian vähän ihmisiä, ruuhka-aikaan he eivät osanneet antaa tilaa toisilleen ja – mikä pahinta – itäpäässä metro ajoi pitkät pätkät maan päällä. Sehän on juna eikä mikään maanalainen.

Kävimme aiemmin täällä viikolla metrolla Herttoniemessä. Tällä kertaa huomasin tykkääväni siitä, miten tyhjää metrossa arkipäivänä oli ja miten kivaa oli tuijotella maisemia, kun oranssi sylinteri pompahti Kalasataman paikkeilla pois tunnelista.

Mukava on, tämä metromme.

Toimistoninjan tuolivinkki

En ole varsinaisesti koskaan ollut oikeassa työpaikassa. Kesätöitä sanomalehdissä ei lasketa eikä Jylkkärin pätkää, ja sen jälkeen olenkin ollut sooloartisti. Minulla ei siis ole kokemusta toimistotyön realiteeteista ja juuri siksi olen älyttömän kiinnostunut aiheesta.

Niinpä ilahduin suuresti, kun kaverini kertoi kaksi erinomaista ninjajippoa, joilla selvitä 2000-luvun valkokaulustyön paineista.

Ensimmäinen vinkki auttaa palavereissa, jotka ovat aina liian pitkiä ja väsyttäviä. Ystäväni tajusi, ettei voi loputtomiin katsoa kelloa kännykästään, koska se näyttää hermostuneelta ja epäkohteliaalta.

Hän alkoi vilkuilla vieressään istuvien ihmisten rannekelloa, koska se näytti – näin ymmärsin – vähemmän epäilyttävältä.

Toinen vinkki liittyy sosiaalisten suhteiden manipulointiin rakennetun ympäristön avulla. Suomeksi sanottuna hänen työpisteensä on paikassa, jossa on aina yksi ylimääräinen tyhjä tuoli. Kun kollega pistäytyi juttelemassa, hän huomasi tyhjän tuolin, istui alas ja juttutuokio venähti heti vartin mittaiseksi.

Nykyään ystäväni laskee laukkunsa tyhjälle tuolille. Kun kollega nyt pamahtaa paikalle, hän katsoo tuolia, huomaa kassin ja katsoo ystävääni, joka katsoo takaisin eikä sano asiasta mitään. Kun ei pääse istumaan tuoliin, asiaakin on yhtäkkiä vähemmän.

Ystäväni kertoi siirtävänsä laukun pois tuolilta vain jos vieras on tarpeeksi ylhäällä organisaatiokaaviossa.

Kertokaa lisää vinkkejä! Haluan oppia kaiken.

Unessa on yli 140 merkkiä

Uneksin.

Luin internetistä kiinnostavan artikkelin, kenties mediaa käsittelevän, ja julkaisin siitä useita kiinnostavia otteita Twitterissä. Viestieni virta tuskastutti pni-sedän, joka totesi Twitterissä happamasti jotakuinkin milloin kaikki alkoivat suoltaa jatkuvasti tavaraa tänne.

Uneksin netiketistä.

Kun seuraavan kerran kyselylomakkeessa tiedustellaan, kuinka monta tuntia päivässä käytän nettiä, joutunen valitsemaan ruudun 24 h.