A Heartbreaking Blog of Staggering Genius

Huomasin, että viime vuonna suunnitelmat ja todellisuus eivät ihan täsmänneet Roskildessa. Okei, osan voi pistää Finnairin torspoilun piikkiin (rinkkani feat. teltta, makuupussi ja sadevaatteet jäivät Helsinki-Vantaalle) mutta myös laiskuus oli osatekijänä.

En ole ilmeisesti oppinut mitään, sillä selailen tässä Roskilden ohjelmaopasta hullu kiilto silmissä. Torstaina aineski Duffy, MGMT, The Dø, Lupe Fiasco ja Radiohead. Perjantaille sopisi Band of Horses, Gnarls Barkley, Veto, Santogold, Grinderman, Holy Fuck, Battles, The Streets, Spleen United ja kolmelta aamuyöllä (örr) Familjen.

Tässä vaiheessa hitaampikin jo huomaa, että esiintyjät menevät pahasti päällekkäin eikä kaltaiseni pullistuva pseudonuori jaksa kuitenkaan hiihtää paikasta toiseen noin tiuhaan.

Lauantaina on näemmä aikaa löydöille, koska ennalta en osaa bongata listasta kuin muutaman nimen: Ting Tings, Dilsu, Neil Young (papparaiset on pakko tsekata vaikka niistä ei välittäisikään, koska Herra tietää milloin ne tipahtaa) ja Chem Bros. Sunnuntaina on heviä, mutta iltasella sentään Von Hertzen Brothers, bob hund, Fuck Buttons, Hot Chip ja joku Jigga.

Mutta hei, vaikka on melkein 30, voi silti olla hip. Eli tiputa tiukkaa poser-vinkkiä tsekattavista bändeistä kommentteihin.

Saimme loistavan idean: pitää perustaa coverbändi, joka soittaa easy listening -versioita Pelle Miljoonan biiseistä. Lähtökohtana oli Olen kaunis -boksin biisilistaus, josta saadaan muokkaamalla sopivaa materiaalia:

• Yhteiskunta haisee kukkasilta
• Mä vaan pogoon (en liian korkealle, muutoin läskit hyllyy)
• Lontoo on muodikas kaupunki
• Mä hajotan tän maailman mutta vain kolmeen osaan ettei oo liian vaikea koota
• Tahdon olla vapaa, sanoi Volvo-Markkanen
• Olen työtön ja voin hyvin
• Mun rakkaus ei velvoita yhdyntään
• Akateeminen poika drop-outille liian touché!
• Mie en välitä mistään mitä ei saa kevään muotiväreissä
• Olen ulkona, palaan kello 18:aan mennessä
• Häpeän olla valkoinen, joten matkustan pariksi viikoksi Espanjaan
• Väkivalta ja päihdeongelma olivat suurempi ongelma agraariyhteiskunnassa
• Tänä yönä vien sut pois, mikäli vanhempasi antavat luvan
• Raivoon, koska keitossani on kärpänen

Kommenteissa jne. saa listata lisää ja parempia.

Edit 1, Kari Haakana kommenteissa:

• Lähdetään kiitämään nopeusrajoitusten mukaan
• En jumaloi Amerikkaa, mutta transatlanttiset suhteet ovat tärkeä asia
• Lanka palaa (käytän suojalaseja)

Arvostan etenkin kakkosehdotusta.

Edit 2, Pni:

• Mulla menee lujaa, onneksi kohta on aamulääkityksen aika
• Mua valvotaan ja se saa mut tuntemaan oloni turvalliseksi
• Näkymä Avenuelle lisämaksusta
• Viesti (teille kovikset) anonyymisti paikallislehden yleisöpalstan kautta

Edit 3, Tero Heiskanen, Aki ja Rysky

• Epärehellisyys perii maan, mutta rehellisyys perii talon
• Enää itkeä voit, kun nauroit tähän asti
• Kaikesta täytyy maksaa, mutta dollaritkin käy
• TV ja digiboksi
• Seison paitsiossa, mutta olen M.Forssell, jolla käy flaksi
• Hyvää yötä ja huomenta maailma
• Tiina on niin nuori, ettei ota vielä asuntolainaa
• Älä äiti itke, tein sulle äitienpäiväkortin
• Moottoritie (ei mopoille)
• Rakkaus on suuri vankila, mutta perhevierailumahdollisuudet ovat kunnossa.
• Olemme matkalla tuntemattomaan, mutta opastus perille on järjestetty.
• Mitä tänään koulussa opit on aiheellinen kysymys nopeampien valmistumisaikojen kannalta.

Jos tällä ei päästä yliopistoväen bilebändisuosikiksi, niin ei paljon rehti työ Suomessa kannata.

Yhden kuuntelun perusteella Löytäjä saa pitää on Stellan paras levy: hyvät asiat ovat parantuneet entisestään ja huonoja asioita on vähemmän kuin ennen.

Olen onnellinen.

New York Timesissä on startannut Measure for Measure -blogi, jossa läjä muusikoita kertoo laulunkirjoitusprosessistaan. Errol Morrisin kuvablogi oli aivan tajuttoman mielenkiintoinen pläjäys ja tällainen tunnettujen nimien teemablogeilu tuntuu muutenkin toimivan lehdistössä (vaikka JP Roos kirjoittikin lopettaessaan, että ei täällä ny niin paljon väkeä liiku).

24/7 Wall St oli puolestaan laskenut suosituimpien blogien teoreettisia arvoja. Ykkösenä on Gawker, jonka markkina-arvoksi arvioitiin 150 miltsiä. Mitähän Lehdestä maksettaisiin?

Erinäisistä syistä johtuen (eli unohdin avaimet kotiin, kun lähdin keikalle) päädyin tänään istumaan kirjaston lukusaliin. Selailin siinä lehtiä ja kuuntelin musiikkia mp3-soittimesta, kun kappaleen alku kiinnitti huomioni. Kaivoin soittimen taskusta varmistaakseni, että olin kuullut oikein: kyllä, U2:n Zooropan introhan se siinä humisi. Kytkin shufflen pois päältä.

Levyn neljä ensimmäistä kappaletta huljuivat läpi ilman että kiinnitin niihin sen kummempaa huomiota. Sitten alkoi Stay (Faraway, So Close!). Jostain kumman syystä biisi kuulosti paremmalta kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Yksinkertainen sovitus, vähäeleinen laulu, kaipuun läpitunkemat lyriikat – kaikki natsasi.

U2 oli nuorempana minulle kovin tärkeä bändi ja Achtung Baby on vieläkin yksi kaikkien aikojen suosikkilevyistäni, vaikka yhtyeen musiikkia tuleekin kuunneltua varsin harvoin. Kun reilut kymmenen vuotta sitten tutustuin U2:een, ei Stay kuulunut suosikkeihini. Ei se mitenkään huono biisi ollut minusta silloinkaan, olipahan vain väärällä levyllä. Minusta Zooropa on aina ollut oikeastaan kahden levyn yhteenliittymä. Jos Stay jätetään pois laskuista, ensimmäiset kuusi kappaletta olivat erilaista, kokeilunhaluista, elektronista ja tanssittavaa musiikkia. Ehkä ne kiinnostivat minua juuri siksi, että ero Achtung Babyn ja Joshua Treen selvästi rokkivetoisiin biiseihin oli niin suuri.

Minua kiinnostivat Zooropan pitkä intro, Babyfacen junnaava riffi, Numbin epälaulu, Daddy’s Gonna Pay For Your Crashed Carin megakaiutetut rummut. Niiden keskellä Stay tuntui aivan liian perinteiseltä, aivan liian tylsältä. Ei se kyllä istunut oikein yhteen loppulevynkään kanssa, sillä Some Days, First Time ja Dirty Day kuulostivat minusta liikaa b-puolilta: niissä ei ollut oikein kunnon poppikoukkuja ja muutenkin toteutukset vaikuttivat keskeneräisiltä. Wanderer ärsytti minua suunnattomasti, sillä tuohon aikaan Johnny Cash ei ollut vielä re-cool. Minua harmitti, että potentiaalisesti hieno U2-biisi oli annettu jonkun muun kuin Bonon laulettavaksi.

Mutta nyt, kävellessäni Tampereen illassa kaupungin halki, Stay (Faraway, So Close!) kuulosti likimain täydelliseltä. Edgen näppäilyt, taustan hiljainen humina, Bonon vielä suhteellisen maltillisina pysyneet sanat ja kappaleen A-B-A-B-C-rakenne saivat sen soimaan kauniisti. Siinä missä useimmissa U2-biiseissä kertosäkeet ovat reilusti säkeistöä jymäkämpiä, Stayssä kertsitkin pysyvät hillittyinä kunnes lopulta Bono karkaa sfääreihin.

Sitä paitsi kappaleessa on mahtava loppu. Bono laulaa lakonisesti “just the bang and the clatter / as an angel / hits the ground” ja biisi loppuu yksinkertaiseen rumpukuvioon, ka-PUTS. Ei modulaatioita, ei feidailuja, vaan mainio onomatopoeettinen yhteys sanojen ja musiikin välillä.

Kylläpä se kuulosti hyvältä.

Terve. Minä tässä, nuori suomalainen mies.

Olen aika lähellä sellaista tyyppiä, joka tuottaa teille harmaita hiuksia: en osta uutuuslevyjä täydellä hinnalla, vaan voin odottaa hyvänkin tovin ja etsin usein halvinta hintaa netistä. Käytän rahaani elokuviin ja muuhun törkyyn, joten en enää osta yhtä paljon levyjä kuin nuorempana. Lisäksi minusta tuntuu, että albumit ovat nykyään tylsempiä kuin aiemmin.

Joten olin kovin riemastunut, kun Suuri Levytetyn Musiikin Alennusmyynti alkoi jälleen. Tutkailin mainoslehtistä ja -sivustoa hyvän tovin. Löysin 11 albumia, jotka merkkasin muistilistaani “voisi ostaa” -hengessä. Huomasin kyllä, että Kaikkia tuotteita ei ole saatavissa yhdestä kaupasta, sillä valikoima vaihtelee myymäläkohtaisesti ja tiesinhän minä sen viime vuodelta.

Silti minua nyt vähän vituttaa. Olen käynyt kahdessa kaupassa, kahlannut sotkuisia levylaareja varttikaupalla ja mitä on jäänyt käteen? Yksi (1) cd.

En voi välttyä ajatukselta, että tämä on ns. paskaa mainontaa. Että ensin innostetaan asiakas, saadaan se raahattua kauppaankin ja sen jälkeen kaadetaan käteen höyryävää tyhjyyttä.

Olisko fiksumpi systeemi paikallaan jo ensi vuonna?

Vielä muutama tunti.

Wau. Asiasta huomautti Ihmiskurja.

Check your personal Last.fm.-taste in music and your open mind index (OMI)!

The calculation is based on your top-artist of the last 12 months. The weighting of a tag depends on the quantity of your played songs of one artist, as well as the most frequently used tag for this artist. On the basis of quantity, distribution and weighting of the tags, the OMI will be calculated.

Typical OMI values:

Below 20: an extremely small bandwidth of tags; a faker or fanatic of an artist
20 - 39: a small bandwidth of tags; a fanatic of a specific tag
40 - 59: a small bandwidth of tags; a fanatic of a few types of music
60 - 79: a substandard of bandwidth of tags
80 - 89: a balanced bandwidth of tags; a little below the average
90 - 99: a balanced bandwidth of tags; the golden mean
100 - 109: a balanced bandwidth of tags; a little above the average
110 - 129: a high bandwidth of tags
130 - 149: a very high bandwidth of tags; truly open minded
above 150: an extremely high bandwidth of tags; an absolute freethinker and freak

Kentin Ingenting (YT) on nyt ulkona. Marjut ei digannut, fanipoika Sulopuisto kuolaa innosta.

Ensivaikutelma on Kent goes italodisco, kertsin bridgen melodia tiputuksineen toimii minulle ja pörisevä lead-soundi on tietenkin varsin hieno, etenkin c-osan filtterinostatuksessa.

Kakkosbiisin eli Min Världin (YT) bassotteleva piano tuo mieleen Depeche Moden A Question of Timen (YT), mikä ei ole hullumpi juttu ollenkaan.

Okei, näistä puuttuu ylitsevuotava kurjuus, mutta runsaat remiksit, biisien bassovoittoisuus ja ripakka tempo haitsutteluineen vihjailevat, että Ruotsin pojat tahtoisivat tanssia.