Word 308: Otiose

It would be otiose to itemize the films that concern or exploit the railways, from The General (1927) to Murder on the Orient Express (1974).

otiose (adj) 1: serving no useful purpose; having no excuse for being [syn: otiose, pointless, purposeless, senseless, superfluous, wasted]; 2: producing no result or effect [syn: futile, ineffectual, otiose,
unavailing]; 3: disinclined to work or exertion [syn: faineant, indolent, lazy, otiose, slothful, work-shy] – source: The Glory of the Rails

Irtohuomioita mökkeilystä

Asioita, jotka eivät varsinaisesti liity mitenkään toisiinsa:

  • Mökkielämä tarjoaa tiettyjä liennytyksiä sosiaalisiin normeihin. Silti aamuinen asu (lätsä, takki, bokserit, sandaalit) tuntui irvokkaalta, vaikka kukaan ihminen ollut näkemässä.
  • Tukevasti Ilmassa -ohjelmassa esitetyn määritelmän mukaan mökillä on hyväksyttävää käyttää teknologiaa, joka on koteihin levinnyttä laitekantaa yhden sukupolven jäljessä. Nykyään mökeillä voi silti olla digitelkkareita, tallentavia bokseja ja induktiolevyjä. Toveri J esitti lisämääritelmän, jonka mukaan mökille on hyväksyttävää tuoda laitteita, jotka joku muu on jo hylännyt. Täten — koska kodinelektroniikan kehitys on hidastunut mutta tuotevalikoimia uudistetaan pinnallisesti vähän väliä — mökille riittää jos jonkinlaista vimputinta.
  • Saunan suunnitelleelle Honkarakenteen insinöörille pitäisi myöntää design-palkinto, sillä lauteiden lautojen leveys ja välistys oli sellainen, että paikasta riippumatta perskannikka valahti niiden väliin kuin löysä pullataikina.

Modernin muuton ominaispiirteitä

Asioita joita olen tehnyt muuton jälkeen:

  • Postasin Instagramiin kuvia muuttolaatikosta löytyneistä hauskoista kirjoista.
  • En jaksanut vetää antennikaapelia toiseen huoneeseen television luokse, vaan tökkäsin Chromecastin töllön kylkeen. Broadcasting on niin 1900-lukua.
  • Etsin Facebookista paikallisen kirppariryhmän ja liityin siihen.

Emojin voima on sen epäselvyydessä

Facebookissa kysyttiin seuraavaa:

Olenko väärässä, jos mielestäni graafisten emojien käyttö on sama kuin latoisi Comic Sansilla?

Kiinnostava kysymys. Koska tämä on minun blogini, ajattelin ensin vastata toiseen kysymykseen.

Nythän on niin, että en ole käyttänyt hymiöitä pian pariinkymmeneen vuoteen. Ne ovat ärsyttäviä kilkuttimia, joiden käyttö on kääntynyt itseään vastaan.

Toteava lause, jota seuraa hymiö, ei tunnu vähemmän töykeältä kuin hymiötön versio. Itse asiassa siitä tulee päinvastainen olo: kirjoittaja tietää, että lause voi näyttäytyä loukkaavana, mutta sen sijaan että miettisi paremman tavan ilmaista saman asian, hän liimaa lausen häntään pari välimerkkiä ja jättää asian siihen.

Se on hanurista.

Sen sijaan emojit — siis nämä 🙌💈🐙 — ovat aivan eri epeleitä ja mahtavia juuri siksi, että niistä ei ota pirukaan selvää. Emojit ovat kuvakirjoitusta, joka operoi toisenlaisella abstraktiotasolla kuin kirjoitettu kieli. Kuvakirjoitus on ikonista eli merkit muistuttavat kohteita, joihin ne viittaavat.

Siksi kuvakirjoituksella on varsin hankalaa ellei tyystin mahdotonta ilmaista ajatuksia kuten ”toisinaan täällä sataa” tai ”kaikki lyhytkarvaiset koirat”. Kirjoittamalla se käy aika helposti.

Tästä liiallisesta tarkkuudesta seuraa paradoksaalisesti, että emojit ovat aina epätarkkoja. Yleensä munakoiso-emojilla 🍆 ei tarkoiteta munakoisoa vaan kikkeliä tai muuta fallista sojotinta. Koska emojit ovat epäselviä eli moniselitteisiä, niiden tulkitseminen vaatii mielikuvitusta niin lähettäjältä kuin vastaanottajalta ja on täysin mahdollista, että kumpikaan ei ymmärrä mitä toinen on tarkoittanut.

Miten hienoa!

Osin näistä syistä olen lisännyt Twitterissä nimeni perään kahvikupposen. En ole aivan varma, mikä ero on nimillä ”Olli Sulopuisto” ja ”Olli Sulopuisto ☕️”, mutta kiistatta jonkinlainen ero siinä on.

Noin muuten olen sitä mieltä, että emojien käyttö ei ole sama asia kuin Comic Sansilla ladottu teksti, koska emojien ulkoasu vaihtelee vekottimen mukaan. Joillain käyttäjillä emojit näyttävät Comic Sansilta, toisilla Helveticalta. (Okei, Arialilta.)

Atk-väliinputoajien vuosi 1979

Muutama amerikkalainen kirjoittaja on huomannut, että X- ja Y-sukupolvien väliin jää meikäläisen (vm. 1979) kokoinen reikä. Siihen kuuluvat ihmiset, joiden nuoruudessa tietokoneet alkoivat yleistyä, mutta tietoverkkoyhteydet olivat utopiaa. Kuulemma siitä seuraa, että kaltaisillani tyypeillä on yksi jalka molemmissa maailmoissa: muistamme analogisen kurjuuden mutta osaamme silti käyttää digitaalisen utopian välineitä.

(Onpa rasittavaa kirjoittaa me-muodossa. Yyyh.)

He ovat vain harmillisesti päättäneet valita ikäluokan ikoniksi Oregon Trailin, joka on Suomessa tuntematon peli.

Mielestäni parempi määre olisi Commodore 64 -sukupolvi. Siinäpä vekotin, joka yhdisti suomalaisia protonörttejä ikään ja sukupuoleen katsomatta. Nintendot ja Segat ovat jo hieman myöhempää kamaa.

Ja joo, tämä aihe on yksi pakkomielteistäni, kuten sukupolvikokemuskoneesta voi päätellä.

Hotelliaamiaisen historiallinen kaari

Hotelliaamiainen, 1. päivä: Ihanaa, niin paljon vaihtoehtoja! Ihan sama onko ruoka hyvää vai huonoa, silkka ylitsevuotavuus vie mukanaan.

Hotelliaamiainen, 2. päivä: Kriittisen jatkon paikka. Silloin kykenee ensimmäistä kertaa arvioimaan, miten aamiainen toimii omillaan, ilman ensijärkytystä 

Hotelliaamiainen, 3. päivä: Potentiaalinen pettymys. Juuri kun oli alkanut tottua rytmiin, jokin muuttuu. Kenties työvuorossa on toinen kokki, kenties myöhästymisen takia tarjottimet ovat puolityhjiä.

Hotelliaamiainen, 4. päivä: Turtumus. Aina tätä samaa. Taas rasvaista juustoa ja itse puristettua appelsiinimehua. Eikö sitä voisi saada suoraan purkista ja säilöyttynä? Taustalla soi easy listening -versio Final Countdownista.

Tilan muisti

Makuuhuone

Ensimmäinen ostamani asunto.

Paikka, josta lähdettiin Kätilöopistolle odottamaan ensimmäisen lapsen syntymää.

Paikka, josta kannoin vaikeroivan kissan kopissa lopetettavaksi Viikkiin.

Paikka, jonka remontin aikana yritin syödä lähipitserian kaikki annokset läpi aakkosjärjestyksessä.

Paikka, jossa totesin lautalattian hiomisen olevan turhauttavaa puuhaa.

Paikka, jossa melkein sain kaiuttimen piuhat kiinnitettyä seinään neljässä vuodessa (noh, takakaiuttimet ainakin).

Paikka, jossa olen asunut pidempään kuin missään muualla Helsingissä eli paikka, jonka identiteetti roikkuu minussa vielä tovin.

Ensimmäinen myymäni asunto.

Sukupolvialemmuuskokemus

Olen melko tyytyväinen kirjoitusnopeuteeni:

Testin kesto : 1 minuuttia
Nettonopeus: 526 merkkiä minuutissa(105 WPM)
Tarkkuus: 99%
Bruttonopeus: 531 merkkiä minuutissa

Onneksi olkoon, olet keskivertoa nopeampi kirjoittaja!

Kerran kävi niin, että pääsin seuraamaan vierestä, kun Oskari Onninen paukutti menemään näppäimistöllä. Tahti oli aivan hurja, vielä nopeampi kuin minulla. Mutta tilanne ei ole kovin paha, jos vain yksi tuntemani henkilö pieksää minut tässä lajissa.

***

Päivällä näin, kun nuorisolaissukupolven edustaja näpytteli kahdella peukalolla älypuhelimen kosketusnäyttöä. Tajusin, etten koskaan yllä samanlaiseen vauhtiin, sillä olen mekaanisen qwerty-järjestelmän uhri.

Nyt tunnen oloni pieneksi ja mitättömäksi, mikä on kaltaiselleni möhikselle ihan oikein.