D–I.

Dina

Maisemapornoa ja hirmuisen tylsä pääosan esittäjä, joka haahuilee suu auki läpi kaksituntisen pätkän. Muuten olen sitä mieltä, että kait elämästä tulee melkoisen traaginen, jos ottaa hengiltä perheensä ja rakastajansa. Mutta kait tämä on nyt sitä melodraamaa, jota minä en oikein ymmärrä. Sanoinko jo, että Norjan vuonot näyttävät laittoman hyvältä?

Fargo

Voi pojat että Fargo on hieno leffa. Ihan ensimmäiseksi pitää disclaimerina mainita, että Fargo lukeutuu minun teinivuosieni hienoimpiin elokuvaelämyksiin kenties pitkälti siksi, että en tiennyt teatteriin mennessäni mitä odottaa. Mutta! Myöhemmät katselukerrat (ja Coenien muut teokset) ovat osoittaneet, että kyseessä ei ollut mikään vahinko.

Ensinnäkin: Oletko tajunnut, että elokuvaa ehtii kulua melkein kolmannes, ennen kuin päähenkilö eli Frances McDormand ilmestyy ruudulle? Ei liene liioiteltua väittää, että moisen tempun onnistunut suorittaminen vaatii jo melkomoista käsikirjoitusta. Toisekseen: Oletko pistänyt merkille sen, kuinka munakello tikittää keittiössä siinä vaiheessa, kun Jerry Lundegard saa puhelinsoiton appiukoltaan mutta suunnitelma on jo laitettu pysäyttämättömästi vauhtiin?

Kolmannekseen: Katso 47 minuutin kohdalta, millaisessa asennossa Peter Stormare istuu. Koko hahmo tiivistyy täydellisesti yhteen pieneen kuvaan. Ja mikä neronleimaus oli laittaa Stormare, joka äidinkielellään on eittämättä vähintäänkin normaalitasoinen supliikkimies mutta jonka englanti on huojuvaa, rooliin, jossa kulmikkuus ja hiljaisuus ovat eduksi? Neljännekseen: Mikä neronleimaus oli väittää elokuvaa tositapaukseksi ja trilleriksi ja täten hämätä yleisö (tai ainakin sen tyhmemmät jäsenet l. mie) vahtaamaan epäolennaisuuksia?

Hups, taisin innostua. Mutta kun se nyt vain on niin, että Fargo on pirullisen hyvä elokuva, sanoi Pauline Kael mitä lystää.

Ghost In The Shell

Ihan hienosti animoitu, mutta GITS:in suurin ansio taitaa olla – Akiran tapaan – siinä, että se oli ensimmäisten länteen saapuneiden suuribudjettisten animepätkien joukossa. Sarjamitta sopii pohdiskelevaan tyyliin paljon paremmin, joten…

Ghost In The Shell: Stand Alone Complex

…senpä takia SAC, josta olen nähnyt nyt 18 ensimmäistä jaksoa, on itse asiassa äitielokuvaansa parempi. Se ei tietenkään näytä yhtä hyvältä, mutta jotain käsikirjoituksen tasosta kertonee se, että siinä namecheckataan mm. se paradoksi, jonka mukaan mitä enemmän robotti muistuttaa ihmistä, sitä enemmän kiinnitämme huomiota eroon. (Jos joku muistaa mikä tuon ilmiön nimi on, niin saa kertoa. En löytänyt pienellä googlauksella artikkelia, josta sen aikanaan plokkasin.)

Olin jo luopumassa sarjan katsomisesta kolmannen jakson jälkeen, mutta nelosepisodi potkaisi käytiin juonikaaren, joka piti mielenkiintoa reilusti yllä. Mukaan mahtuu tietenkin myös tyhjänpäiväisiä ammuskelujaksoja sekä yksi irkkaamisen syvimmän olemuksen hienosti vangitseva hel-ve-til-li-sen tylsä jakso, joka tapahtuu kokonaan chatissä. Soundtrack on erittäin hieno ja kestää kuuntelua erillisenäkin.

Ichi the Killer

Nännit irti, nännit irti! Tämä filosofinen elokuva pohdiskelee sadismin ja masokismin suhdetta toisiinsa elok – ja paskat, sanon minä. Äärimmäisen visuaaliseen valkokangasväkivaltaan ei voi reagoida kuin huvittuneisuudella, juonta ei juurikaan ole ja homma menee koko ajan älyttömättömämmäksi, joten mitä jäi käteen? Verinen pää, sano.

Inugami

Mielenkiintoisen hienovarainen kauhuelokuva, joka kuitenkin hassaa kammotuselementtinsä ja keskittyy enemmän valtasuhteiden sekä perinteiden voiman tutkailuun. Toiset haukkuvat hidastahtiseksi, vaan milloinkas se on ollut haittana jännärille? Yliluonnolisen kanssa flirttaillaan, mutta loppupeleissä selitystä haetaan kuitenkin ihmisestä itsestään. En minä erityisen ihastunut ollut mutta ei tätä täydeksi flopiksikaan voi tituleerata.

Aiemmat versiot:

There are no revisions for this post.