Päivän kolmas lähetys on takana. Seuraavaan ja viimeiseen kertaan onkin nyt kolme tuntia, joten tässä välissä ehtii sluibata ja hengähtää.

Kun aamulla pukkaa uutista tuutista tunnin välein, tulee välillä jopa melkein kiirus. Kello 8.10 huomasin, että minulla ei ollut kuin yksi sähke seuraavaa lähetystä varten. Suositus on, että aamu-uutisissa olisi kolmesta viiteen sähkettä, joku äänipätkä (haastattelu tms.) ja sää. Eipä siinä sitten muuta kuin puhelimella rinkuttelemaan ja pikauutisia kirjoittamaan.

Viittä vaille puoli olin jo menossa alakertaan studioon, kun puhelin soi ja sain vielä tiedon yhdestä kunnanhallituksen päätöksestä. Siispä vain ennakkojuttu esille, muutetaan sanat ”päättää tänään” muotoon ”päätti eilen” ja voilá. Hyvä tuli.