Mikrobloggausnörtteilyä! Kari Haakana selitti taannoin, miten siirtymä Jaikusta Twitteriin ei tuntunut luontevalta, vaan hän huomasi höpöttelevänsä kavereiden kanssa Facebookissa.

Minä voisin puolestani kertoa, miten kimeä-ääninen kääpiökoomikko Rick Moranis vakuutti minut Twitterin käyttökelpoisuudesta.

Twitter

Ensinnä: Jaiku ja Twitter eivät ole samanlaisia työkaluja. Jaiku on asynkroninen ja keskustelupainotteinen, kun taas reaaliajassa eteenpäin virtaavan Twitterin tärkein perusyksikkö on käyttäjä, tweettaaja. Edellisessä puheenvuorojen välissä voi hyvin kulua tuntikaupalla aikaa, jälkimmäinen vaatii lähes reaaliaikaista läsnäoloa, eivätkä polveilevat keskustelut silti onnistu. Olen kirjoittanut Twitter on irc -analogiasta toisaalla.

Toiseksi: käyttäjäkunta on erilaista. Jaikussa hengaili pienehkö porukka suomalaisia. Koska palveluun ei pitkään aikaan otettu uusia käyttäjiä ja sen kännykkäkäyttö vaatii S60-älypuhelinta ja kiinteää dataliittymää, pysyi käyttäjämäärä varsin tasaisena. Suomalaisten suhteista muodostui tuttavallisia, huuli lensi, aurinko paistoi aina (uskomatonta mutta totta). Toki siellä oli paljon muutakin väkeä, mutta verkostoni koko ja rakenne säilyi varsin muuttumattomana.

Twitter on sulkeutuneisuuden vastakohta. Siellä valitsin tietoisesti kieleksi englannin, jotta pääsisin perskärpästelemään Ameriikan ihmemaan edelläkävijöiden kanssa. Se jo itsessään kasvattaa potentiaalisten kontaktien määrää. Toisekseen Twitterin hakutoiminto on mahtava, ja itse asiassa juuri reaaliaikainen haku on minulle koko palvelun ydin. Se toimii linkkinä aiemmin mainittuun Moranikseen, kunhan maltat vielä hetken.

Pelkkä kontaktien päivitysten vahtaaminen tuntuu Twitterissä turhanpäiväiseltä. Paljon kiinnostavampaa on käskeä Twitter-ohjelmaa – eli minun tapauksessani Nambu, jonka käyttöliittymä istuu paremmin OS X:ään kuin sinänsä pätevä TweetDeck – vahtimaan avainsanoja ja bongailla sieltä mielenkiintoisia tiedonpalasia. Esimerkiksi helsinki OR kallio -architecture -haku auttaa pitämään silmällä Helsinki-keskusteluja, tänne piipahtavia ulkomaanvieraita ja Kallion yöelämään eksyneitä. (Arkkitehtuuri on siivottu pois siksi, että muuten puolet jutustelusta koskee rasittavaa indiebändiä.)

Jos haku löytää kiinnostavan oloisen merkinnän, alan seurata kirjoittajan toimia muutenkin. Näin bongasin esimerkiksi Mediapäivillä puhuneen Peter Corbettin ja päädyin lopulta samaan kahvilapöytään tyypin kanssa. Ilman Twitteriä moinen olisi aika epätodennäköistä.

Nyt on herra Moraniksen aika. En nimittäin ole ainoa, joka vahtaa itseään kiinnostavia tapahtumia. Katselin eilen illalla Ghostbustersia, joka muuten on erinomainen elokuva. Jossain välissä heitin Twitteriin puolihuolimattoman kysymyksen Whatever happened to Rick Moranis? ja kas kummaa, joku vastasi.

Pähkinänkuoressa: Jaikun luonne oli sellainen, että se toimi päämääränä itsessään – siellä käytiin hyviä keskusteluja, mutta toiminta oli varsin sisäänpäin suuntautunutta. Twitter taas pyrkii ohjaamaan eteenpäin, ulospäin palvelusta.

En väitä, että Twitter olisi parempi työkalu. Tarkoitan, että siitä on muodostunut – tarkoituksella tai vahingossa – erilainen työkalu. Sellainen, jolle ainakin minä olen keksinyt käyttöä.

Aiemmat versiot:

There are no revisions for this post.