Jari Lindholm nousi kolmantena päivänä kuolleista ja totesi Suomen blogistanin kuihtuneen. Herra tuomari, jos on rikos julkaista tylsiä automatisoituja listoja, olen syyllinen! (Eiku.)

Entäs jos metaforan valitsisi ötököiden puolelta ja sanoisi kyseessä olevan metamorfoosin? Että ruma toukka koteloitui ja vuosia myöhemmin sieltä pullahti ulos kaunis perhonen? Meinaan vaan, että Lindholmin listaamat tekijät edustavat blogosfäärin media- ja kommentaaripuolta, mutta siellähän tosiaan on sitä neuleblogia ja muuta vastaavaa.

Omasta puolestani sanon syylliseksi Twitterin, jossa olen onnistunut keräämään jotakuinkin saman verran lurkkaajia kuin tällä blogilla on lukijoita. Twitterissä löytää uutta luettavaa ja saa uusia lukijoita, mutta mikä palkitsevinta, jengi kommentoi.

Myönnän olevani silkka Pavlovin koira, joka kaipaa palautetta. Tilannetta ei välttämättä auta se, että olen freelancer, jolta siis puuttuu työyhteisön feedback – nettijuttuihin tulevia kommentteja en jaksa lukea kuin sellaisina päivinä, jolloin on todella hyvä ja itsevarma olo.

Samaa palautteen hinkua muuten havainnollistaa äskeisen työ-merkinnän päivässä saamien kommenttien määrä. Blogissa yksi, Facebookissa 30. Feibu-kommentit olivat vieläpä mainioita.

Mitä yritän sanoa? Ehkä sitä, että tällaiselle (metabloggaamista suomalaisesta blogiskenestä, wau) aika pienen piirin keskustelulle avoin blogosfääri ei ole juuri nyt hedelmällisin ympäristö. Mutta eihän tässä ole ennenkään ollut kiire mihinkään, joten odotellaan, katsellaan ja fiilistellään.

Aiemmat versiot:

There are no revisions for this post.