Archive for the ‘gradu’ Category

Nyt nimittäin jämäköidytään

No niin. Sain proffalta aamulta sähköpostin otsikolla ”gradu”. Ensin säikähdin, mutta sitten totesin että olen taas opiskelija.

Painostin sitten toveri Liljan myös graduhankkeeseen, jonka lopputuloksena voimme toukokuussa 2009 2008 mennä Painoon, iskeä proverbiaaliset munat pöytään ja sanoa ”filosofian maisterit tässä, nyt kaatakaa juomaa”.

Tästä voimaantuneena väänsin vihdoin toiminimen vepskun suunnilleen toimintakuntoon: nonfiktio.fi. Blogauttamisen siellä ei ole tarkoitus olla mitenkään superaktiivista, mutta hieman fokusoituneempaa (ja vähemmän kirosanoja) kuin täällä AHBoSG:issa.

Huh, onpas outo olo

Siinä minä olin, keittämässä alasti cappuccinoa, kun päätäni alkoi yhtäkkiä jomottaa.

Ahaa, tuumasin. Tältä siis tuntuu saada idea.

Puoli tuntia myöhemmin istuin (alasti – ei tällaisina aikoina ehdi pukeutua) kannettavan ääressä naputtelemassa ideaani tekstieditoriin. Tallensin sen juuri 2008 gradu -tiedostoon.

Toivottavasti tämä ei toistu. Edellisestä kerrasta on sentään turvalliset kolme vuotta.

Minua tuijotetaan

Kävelin tänään kaupungilla kädessäni ns. gradukirja, kun toverini tuli nauraen vastaan. Toi on niin säälittävää, hän sanoi.

Mielestäni käveleminen on toiseksi tehokkainta lukuaikaa heti junamatkan aikana lukemisen jälkeen. Mikä siinä on muka niin hauskaa, ?

Lisäksi tänään liimasin kasvoihini (myös kieleen) post-it-lapun palasia ja ölisin. Tapahtumasta tehtiin yhdeksän sekunnin mittainen videotallenne.

Rahoitus

Siellä se nimi killuu, Jokes-apurahat 2005 -sivulla. Vaan onpa mukana näemmä muitakin tuttuja: Merituuli (sama talo, aineski alkujaan), Noora (sama vuosikurssi), Sami (sama vuosikurssi ennen loikkausta pimeälle puolelle), Aino (sama graduryhmä, nuorempi [iik]), Noora (sama ryhmä, vanhempi [phew]) ja vielä Tirin Antti, joka jatkaa gradussa näemmä prosemmansa linjaa. Aika hienoa tällainen tirkistely. Kannattaa egogooglailla.

Kah, näemmä Maarit Tastulankin gradu on vielä kesken.

Kuparinen rikki

Gradun ensimmäiset sanatKirjoitin tovi sitten ensimmäiset sanat graduuni. Tavoitteena oli sivu, mutta ei tullut kuin kappale. Tulipa kuitenkin jotain.

New Yorker -lehden ensimmäinen numero ilmestyi helmikuun 21. päivä 1925 (Yagoda 2001, 40). Sen perustaja ja ensimmäinen päätoimittaja Harold Ross oli työskennellyt lehdistössä molemmin puolin ensimmäistä maailmansotaa (emt., 25). Sodan jälkeen New Yorkiin muuttaneella Rossilla oli lukuisia ideoita lehdiksi, joista hän lopulta päätyi hakemaan rahoitusta ”koomiselle lehdelle” (emt., 33). Vuonna 1924 näkemys tästä paikallisesta, ajankohtaisesta ja kulttuuriin keskittyvästä lehdestä tiivistyi rahoitushakemuskirjeessä lauseeseen ”The New Yorker will be the magazine which is not edited for the old lady in Dubuque”(1) (emt., 39).

(1) Dubuquen rouvaa voinee verrata suomalaisittain Pihtiputaan mummoon.

Löysää tutkimusta

Olen tässä viime viikot löysäillyt gradun tekemisestä. Tarkemmin sanottuna tekemisestä olen löysäillyt koko syksyn, nyt on jäänyt syrjään se vähäinenkin taustatyön tekeminen. Asia ponnahti mieleen, kun näin merkinnän tieteellisen artikkelin tyypillisimmistä ongelmista.

Sinänsä on hienoa, että olen saavuttanut noista jo useampiakin, vaikken ole kirjoittanut vielä sanaakaan. Liian monta alkua? Reportaasi, narratologia, historiankirjoitus, dokumentarismi… jep, löytyy. Hämärä tutkimuskysymys? ”Juttujen rakenne New Yorkerissa” — mikä juttu, mikä rakenne, mikä hä? Taustoittaminen paisuu? Ks. yllä taustatyön ja kirjoittamisen suhteesta.

Loppuviikoksi olen vielä karkaamassa maastakin. Tuumasin, että marraskuun loppuun mennessä on pakko kirjata ylös muutamia lähestymistapoja, tai muuten menee henki. Parempi se on kai tehdä virsta väärää kuin jättää kokonaan tekemättä.

Ei se suunnittelu, vaan se tekeminen

Kahvistelin viime viikolla Esan ja Piian kanssa. Piia kertoi käyttävänsä joka päivä viisi tuntia gradun tekemiseen. Motivoiduin.

Päätin, että neljä tuntia päivässä on minulle sopiva määrä. Se on jopa laskennallisesti melko lähellä opintoviikkomäärää, vaikka sillä nyt ei ole mitään väliä. Tärkeämpää on se, että säännöllinen ja jatkuva työskentely pitää aivon virkeänä ja takaa sen, että jotain päätyy paperillekin.

Niinpä olen viime viikon nököttänyt kirjastossa, päntännyt sohvalla ja ähissyt koneen ääressä. (Kissa kävi juuri tiputtamassa kirjan hyllystä ja poistui paikalta viattoman näköisenä.) Mitään konkreettista siitä ei ole seurannut, sekavia muistiinpanoja kuitenkin. Omatunto on myös pysynyt puhtaana.

Työskentelemistä helpottaa myös se, että tässä vaiheessa en oikeastaan tee muuta kuin lue kirjallisuutta tai New Yorkereita. Lukeminen kun on tunnetusti graduntekijöille se vaihe, jota mieluusti venyttäisi vaikka miten pitkäksi. Minullakin on sen seitsemän sortin muistelmaa, tutkimusta ja esseetä hyllyssä, että voin valita tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivaa silmäiltävää.

Joten pitäisiköhän tästä raahautua tuonne olohuoneen sohvalle taas.

Alkuhapuilua ja kirjallisuutta

”Pitkän aikakauslehtijutun rakenne”. Niin minä kirjoitin ensimmäiseen tutkimussuunnitelmaani. En ole siltikään oikein varma siitä, mitä olen tutkimassa. Tämänhetkisen teoriani mukaan se ei ole edes välttämättä paha asia, sillä nyt pidän silmäni auki uusille ja yllättäville suuntauksille. Toisin sanoen olen selaillut kirjallisuutta sieltä ja täältä.

Narratologiaa on sovellettu journalistisiin tarkoituksiin Tampereella 1980-luvulla, ja aikakauslehdistä on kirjoitettu suomeksikin. Eittämättä joku on pohtinut myös draaman ujuttamista aikakauslehtiteksteihin. Joten mikäs se minun tehtäväni taas olikaan?

Ai niin, en ollut vielä varma siitä.

New Yorker -lehden historiasta olen sentään päässyt jyvälle. Innostuksissani tilasin useampia entisten kirjoittajien muistelmateoksia kuin olisi tarvekaan, mutta ei kai liiasta lukemisesta voi haittaa olla?

Tutkielman rakenne tuntuu edelleen pysyvän samankaltaisena: Ensin katsaus New Yorkeriin, sitten dramaturgisiin ja narratologisiin keinoihin ja kolmanneksi sovelletaan. Ehkä siitä tulee jotain. Ainakin erilaisia lähestymistapoja tuntuu olevan tarpeeksi, nyt ei tarvitsisi enää kuin tiivistää ne yhdeksi.

Idea kiteytyy

Idea oli pakko kirkastaa (tai kehittää) gradusemman paineessa. Heikki patisti meidät määrittelemään aiheemme viidellä sanalla, minä sain aikaan kolme tärkeää ja loput sössöä.

  1. rakenne
  2. nonfiktio
  3. tekstianalyysi
  4. dramaturgia

Kahlasin läpi Lassila-Merisalon (Merisalo-Lassilan?) gradun lähdeluettelon. Lainasin mitä irti sain, varasin yhden, pistin lopuista muistutuksen itselleni sähköpostiin, että voisi harkita kaukolainausta. Sitten selailin Amazonin tarjontaa, ja sieltä löytyikin ainakin yksi kirja New Yorkerista sekä kahden päätoimittajan muistelmat.