Mastodon

Archive for the ‘meta’ Category

Suomen Kuvalehti bloggasi vuonna 2004

Suomen kuvalehti 1/2005 listasi menneen vuoden ilmiöitä. Mukana oli myös parin aukeaman juttu vuoden sanoista, ja mitäs sieltä löytyikään:

nettipäiväkirja > verkkopäiväkirja

Vau, hieno määritelmä. Tuohan ei suututa kuin, noh, puolet blogistanista. (Sitä paitsi, miksi määritelty sana ole blogi?) Mutta meno paranee, sillä seuraavalta aukeamalta löytyy lisää:

verkkopäiväkirja > nettipäiväkirja, julkinen päiväkirja, jota (julkisuuden) henkilö pitää verkkosivuillaan

Tuolla sitten saadaan suututettua ne loputkin.

Muutoksia

Kommentoinnissa on kuulemma ollut fibaa, enkä keksi sille muutakaan akuuttia syytä kuin shoutbox. Sen piti osata sitä paitsi filtteröidä spämmi, mutta paskat. Joten otin pois koko laarin. Sanokee, jos ei vieläkään toimi – kirjautuneena omat juttuni tulevat kyllä läpi.

Blogimaailman kulttuurilehti – ensimmäiset irtoajatukset

Sieltähän se putkahti: Teppo* ehdotti blogimaailman omaa kulttuurilehteä. Tarkoitan putkahtamisella sitä, että kannattamani ajatus Suomen Wiredistä ei käsitellyt ollenkaan verkossa julkaisemisen problematiikkaa. Paperilehteen olisi kai helpompi saada mainoksia ja sitä olisi kiva näprätä, mutta verkossa julkaiseminen olisi halvempaa eikä tilasta tulisi puute.

Olisin voinut kirjoittaa nämä Tepon blogin kommentteihin, mutta olen itserakas paskiainen, joten…

  • tahdon mukaan, mutta let’s just say I’m a hard-working lazy bastard

    • erityisen mieluusti olisin jonkin sortin editori, joka keskustelisi juttuideoista, auttaisi kehittämään keskeneräisiä ja käsittelisi valmiita artikkeleita
    • tietäen oman tyypillisen innostus–viitseliäisyys-kehitykseni, sanoisin että voisin kirjoittaa itse esim. yhden jutun kerran kuussa tai parissa viikossa
  • ryhmäbloggaamiseen (~vapaaehtoistyöhön) sopinee aika suoraan 80/20-säännön joku variantti, eli ennemmin tai myöhemmin sinne jää yksi–kaksi aktiivia, jotka pyörittävät koko hommaa, kun loppulössi lähinnä lööbaa
  • Blogisanomat oli ihan hauska, mutta en itse olisi kiinnostunut sellaisen tekemisestä. Toisaalta mitäpä se olisi minulta poiskaan, jos joku sellaista puuhaisi?
  • diggaan Tepon referenssilistaa: Wired, Tiedotustutkimus, Parnasso, Kaltio. Pitäisikö pikkaisen listata tarkemmin, millaisia piirteitä mainituista lehdistä tahtoisi nyysiä? Minua kiinnostavat bloggaajien henkilöhaastattelut, ilmiöjutut jne.
    • tai sanotaan nyt tiivistettynä: haluan juttuja, joita ei voi googlata. Toisin sanoen toimittajan pitää tarttua Thunderbirdiin tai kännykkään ja tuottaa sisältöä
    • suomalainenkin blogosfääri on jo siinä määrin laaja, että sen kokonaisvaltainen kattaminen olisi mahdotonta ja pöhköä. Sitä paitsi mikään muu kuin systeemi itse ei kuitenkaan tiedä systeemin tilaa, joten nopeudella (=samat linkit kuin muuallakin) kisaaminen olisi pöhköä.
      • eli jos jossain julkaistaan blogitutkimus, lehdessä pitäisi olla linkki tutkimukseen ja esim. pari–kolme nasevaa kommenttia asiantuntijoilta, kadunbloggaajilta tai keneltä tahansa. Lisäarvoa, beibe.
  • kaikesta tästä massiivisesta suunnittelusta huolimatta olisin mm. Lehdestä saatujen kokemusten perusteella sitä mieltä, että
    1. kannattaa pistää blogi pystyyn nyt ja miettiä tarkempaa toimintaa vähän myöhemmin
    2. hyödyntää AdSenseä, vaikka se tuskin mitään tuottaakaan

Loppuun vielä surullinen muistutus erään aiemman kokeilun kohtalosta: blogit.fi kuoli ennen kuin ehti oikein syntyäkään.


: On muuten mahtavaa, miten blogatessa voi puhutella täysin tuntemattomia ihmisiä etunimellä.

Blogikirja saapui

Tilasin taannoin arvostelukappaleen Tuomas Kilven Blogit ja bloggaaminen -kirjasta. Teos saapui tänään postissa, eli mielipiteeni löytynee Jylkkäristä numero 13. Itse asiassa ajattelin tässä yhdistää Jyväskylän blogitapaamisen ja kirja-arvion Nörttinurkkaan, mutta katotaan nyt.

Ai niin: Lehti on Kilven mukaan Suomen seitsemänneksi paras blogi. Paras on Kasa, josta otetussa screenshotissa erottuu selvästi Linkkivarasto. Hähää!

Alle 25 lukijan blogeja

,sanoi Erkka — tuttu jyväskyläläinen, Sarjakuvakoulua, B-halko — linkkiblogi,
kumarrun teatraalisesti kuiskaten lähemmäs — jyväskyläläinen tuttu, Saitti.org — Tuusulan AV-sankari virittelee käsittämättömiä HD-vermeitä, Havaintovihko — JKL/mediabloggaaja, The Hip Pimple — Jari Lindholm on mahtava elokuvakriitikko, Lyhyt johdatus eskapismiin 2.0 — tuttu kahjo,
Anselista oikealle — Pasi vetää blosxomilla vieläkin, Ehkä se on pora — roskaelokuvan ystävä, Ihmiskurjan merkinnät — kämppis, sikaheimo — valokuvia, Suomen kuvittajat — PopuLAARIn hengenheimolainen,
Top of the Bell Curve — Peter Elkin toinen tuleminen ja
Sunrise — leffahöpinää.

(Re: esim. Kasa)

”Oho”

Softapäivityksen yhteydessä RSS-feedin url vaihtui. Siitä taas seurasi, että Blogilistan mielestä AHBoSG oli päivittymättä sitten tammikuun 28. päivän.

Viidesti friikannut

Jahas:

Kerro blogissasi viisi omituista tapaasi. Haasta mukaan viisi muuta blogia, jättämällä haaste blogikommenttina.

Tämä on vaikeaa, koska minullahan ei ole omituisia tapoja (friikit!), mutta yritetään nyt kuitenkin.

  1. Pureskelen sormenpäitäni. En siis kynsiä – siitä tavasta pääsin eroon ala-asteella – vaan ihoa kynsien ympärillä. Saunan jälkeen sormeni näyttävät Katynin metsältä keväällä 1943.
  2. Puhun väsyneenä itsekseni. Jos siis vaikkapa olen aamuseitsemältä taittamassa lehteä (hypoteettinen esimerkki), saatan mutista kuva neljään palstaan, toiseksi isoin otsikko -mantraa ja vakuutella homman menevän hyvin.
  3. Kuvittelen keskusteluja etukäteen. Jos vaikkapa tiedän joutuvani huomenna väittelemään hankalasta asiasta jonkun kanssa, käyn dialogin mielessäni läpi etukäteen. Lienee sanomattakin selvää, että keskustelut eivät koskaan kulje suunnitelmani mukaan, vrt. esprit d’escalier.
  4. Quick four… there is NO quirk four. Tykkään Monty Pythonista. (Vaihtoehtoisesti: Kuvittelen olevani hauska, vaikken ole. Ei ei, ei kelpaa. Mmm… nuorempana kuvittelin, että minullakin voisi olla telekineettisiä voimia. (Olin juuri lukenut Carrien ja Hohdon.))
  5. En juo alkoholia. Se tuntuu olevan eräiden ihmisten mielestä outoa.

Hei, noissa tageissahan lukee <ol> <li>. Wau.

En muuten haasta ketään, koska kaikki tietämäni lukijat ovat jo tainneet vastata tähän. Ei se mitään – minut valittiin pesäpallojoukkueeseenkin aina toiseksi viimeisenä. (En silti syytä koululiikuntaa ylipainostani.)