Archive for the ‘misc’ Category

Avainmysteeri syvenee

Kun kerroin mystisestä avaintapauksesta internetille, internet nauroi minulle. Onneksi olen rautainen ammattilainen enkä ottanut sitä henkilökohtaisesti.

Kun vein tänään roskia, huomasin alakerran ilmoitustaululla seuraavan lapun:

Saunan lukko

Minähä sanoin että siinä oli jotain hämärää!

Tosin tämä syventää mysteeriä entisestään: miten on mahdollista, että pääsin jollain avaimella — oletettavasti omallani — saunaan, jos lapun perusteella siihen tarvittaisiin uusi erillinen saunan avain?

Avainmysteeri

Listataan faktat.

Kun lähdin eilen illalla blogi awardsi gaalaan, nappasin avainnipusta mukaan vain kotiavaimen. Palattuani kotiin ihmisten aikoihin™ pujotin avaimen takaisin kavereidensa seuraan. Olkoon tämä nimeltään Nippu A.

Vein päivällä pyykkiä taloyhtiön yhteiseen pyykkitupaan. Siihen tarvitaan erillinen avain, joka roikkuu toisessa avainnipussa. Se on Nippu B. Otin siis mukaan molemmat, kotiavaimen ja pyykkiavaimen. Kaikki ovet aukesivat ihan niin kuin pitää.

Sekä Nippu A:n että Nippu B:n avaimet näyttävät pikaisesti tarkasteltuna samalta.

Illalla menimme saunavuorolle, mutta silloin iski tenkkapoo. Saunan avain on samassa nipussa pyykkituvan avaimen kanssa, mutta saunan ovi ei auennut. Varmistin käyttäväni oikeaa avainta testaamalla, saanko pyykkituvan oven auki. Se onnistui.

Soitin sitten huoltomiehelle ja kuvailin tilanteen. Hän kysyi, käytinkö varmasti oikeaa avainta. Juu, vastasin, ja oikein vielä varmistin asian testaamalla uusiksi Nippu B:n molempia avaimia.

Nokkela lukija arvaa tässä vaiheessa, mitä seuraavaksi tapahtui.

Olimme jo luovuttamassa, mutta kokeilin kuitenkin vielä ronklata saunan lukkoa Nippu A:n avaimella. Ovi aukesi.


Sitten spekuloidaan.

Miten olen saanut Nippu B:stä siirrettyä avaimen Nippuun A? Sen on täytynyt tapahtua vasta sen jälkeen, kun tulin yöllä kotiin.

Kuitenkin pääsin päivällä pyykkireissulta takaisin kotiin käyttämällä Nipun A avainta. Lisäksi olen lähes varma, etten ole siirtänyt avaimia nipusta toiseen kuin kerran eli aamuyöllä.

Mitä ihmettä oikein tapahtui?

Elämäni on tarina, eikö kaikkien muka ole?

Jos minun pitäisi esittää jonkinlainen ihmisyyden suuri yhtenäisteoria, se kuuluisi osapuilleen näin: ”Olemme eläimiä, jotka täydentävät aukkoja kokemuksissaan.”

Se pätee kaikilla tasoilla. Näköhavainto tuntuu jatkuvalta, vaikka ei sitä varsinaisesti ole. Elämä tuntuu kertomukselta, jossa vuosia sitten tapahtunut asia A tuntuu johtaneen nykyhetkessä tilanteeseen B.

Kuulemma kaikki eivät koe samoin. Aeonin raflaavasti otsikoidun (”The dangerous idea that life is a story”) jutun mukaan humanistisilla aloilla ja psykoterapiassa laajalle levinnyt elämä on narratiivi -idea on nimenomaan sitä: idea, joka on vallannut alaa muilta.

Se on hämmentävää, koska luulin että taipumus nähdä peräkkäisten asioiden välillä syy-seuraus-yhteyksiä ei ole valinta, vaan meihin hyvin syvälle sisäänrakennettu ominaisuus. Olin kaiketi väärässä.

Minua kiinnostaisi kovasti tietää, miten tällaiset ei-tarinalliset ihmiset kokevat maailman noin yleensä. Onko se vain sarja irrallisia tapahtumia, jotka eivät muodosta minkäänlaista käsitteellistä kokonaisuutta?

Toisaalta tämä selittäisi ainakin jossain määrin intoni harjoittaa itseanalyysiä ja metakeskustelua. Jos kerran elämän kokee tarinana — mutta huom: tarinana, jonka voi tulkita vasta jälkikäteen — ja toisaalta on tietoinen siitä, että kertomus muodostuu automaattisesti ja sille annetut merkitykset eivät ole ainoita mahdollisia, voi tapahtumille hakea vaihtoehtoisia tulkintoja.

En ole varma, ymmärränkö edes itse tuota edellistä lausetta.

Samalla kyseinen ilmiö selittäisi sen, miksi tykkään jemmata vanhoja viestejä ja muita muistoja. Ne ovat potentiaalisia virstanpylväitä, jotka saavat uuden tarinallisen merkityksen aina tilanteen muuttuessa. Niin kuin vaikka se, että tietyn työkeikan missaaminen harmittaa, kunnes siltä vapautuneena aikana ehtiikin tehdä jonkun toisen keikan. Uhkasta mahdollisuus ja muita nahistuneita kliseitä. Kertomus siitä muodostuu, ei mahda mitään.

Mutta siis joo. Haluaisin oikein paljon kuulla sellaisista ihmisistä, joiden elämä ei näyttäydy narratiivina. Kertokaa millaista se on. Valistakaa minua.

Minäkö muka vekotinnörtti? Enkä!

Internetissä puhuttiin, että olen kuulemma teknologian ja uusien vimpaimien perään. Närkästyin välittömästi, sillä se ei täsmää sitten laisinkaan omakuvani kanssa. Kirjoitan kyllä aiheesta, mutta pitkälti siksi, että keikkaa riittää ja tajuan siitä jotain.

Minähän haluan käyttää aikani kaikkeen muuhun kuin laitteiden virittelyyn. Okei, myönnetään että tykkään optimaalisesti toimivista järjestelmistä, jotka esimerkiksi hoitavat viisi asiaa yhdellä napinpainalluksella. Ja toki sellaisen rakentelu saattaa viedä pari minuuttia tai tunnin tai vuorokausia, mutta eipä nyt ajauduta sivuraiteille.

(Muistaakseni veljenpojat luonnehtivat joskus Roope-setää niin, että hän ei säästä kustannuksissa säästääkseen kustannuksissa.)

Oikeasti tykkään kirjoittaa juttuja siitä, miten ihmiset toilailevat teknologian kanssa ja millaisia kulttuurisia ilmiöitä sen ympärille syntyy. Löysin sattumalta taannoisen Nyt-liitteeseen kirjoittamani selfie-jutun ja olin jälkiviisaasti sitä mieltä, ettei se ole aivan kelvoton.

Että jos tuollaisia pääsee tekemään jatkossakin aina välillä, niin hyvin ovat asiat.

Irtohuomioita mökkeilystä

Asioita, jotka eivät varsinaisesti liity mitenkään toisiinsa:

  • Mökkielämä tarjoaa tiettyjä liennytyksiä sosiaalisiin normeihin. Silti aamuinen asu (lätsä, takki, bokserit, sandaalit) tuntui irvokkaalta, vaikka kukaan ihminen ollut näkemässä.
  • Tukevasti Ilmassa -ohjelmassa esitetyn määritelmän mukaan mökillä on hyväksyttävää käyttää teknologiaa, joka on koteihin levinnyttä laitekantaa yhden sukupolven jäljessä. Nykyään mökeillä voi silti olla digitelkkareita, tallentavia bokseja ja induktiolevyjä. Toveri J esitti lisämääritelmän, jonka mukaan mökille on hyväksyttävää tuoda laitteita, jotka joku muu on jo hylännyt. Täten — koska kodinelektroniikan kehitys on hidastunut mutta tuotevalikoimia uudistetaan pinnallisesti vähän väliä — mökille riittää jos jonkinlaista vimputinta.
  • Saunan suunnitelleelle Honkarakenteen insinöörille pitäisi myöntää design-palkinto, sillä lauteiden lautojen leveys ja välistys oli sellainen, että paikasta riippumatta perskannikka valahti niiden väliin kuin löysä pullataikina.

Modernin muuton ominaispiirteitä

Asioita joita olen tehnyt muuton jälkeen:

  • Postasin Instagramiin kuvia muuttolaatikosta löytyneistä hauskoista kirjoista.
  • En jaksanut vetää antennikaapelia toiseen huoneeseen television luokse, vaan tökkäsin Chromecastin töllön kylkeen. Broadcasting on niin 1900-lukua.
  • Etsin Facebookista paikallisen kirppariryhmän ja liityin siihen.

Atk-väliinputoajien vuosi 1979

Muutama amerikkalainen kirjoittaja on huomannut, että X- ja Y-sukupolvien väliin jää meikäläisen (vm. 1979) kokoinen reikä. Siihen kuuluvat ihmiset, joiden nuoruudessa tietokoneet alkoivat yleistyä, mutta tietoverkkoyhteydet olivat utopiaa. Kuulemma siitä seuraa, että kaltaisillani tyypeillä on yksi jalka molemmissa maailmoissa: muistamme analogisen kurjuuden mutta osaamme silti käyttää digitaalisen utopian välineitä.

(Onpa rasittavaa kirjoittaa me-muodossa. Yyyh.)

He ovat vain harmillisesti päättäneet valita ikäluokan ikoniksi Oregon Trailin, joka on Suomessa tuntematon peli.

Mielestäni parempi määre olisi Commodore 64 -sukupolvi. Siinäpä vekotin, joka yhdisti suomalaisia protonörttejä ikään ja sukupuoleen katsomatta. Nintendot ja Segat ovat jo hieman myöhempää kamaa.

Ja joo, tämä aihe on yksi pakkomielteistäni, kuten sukupolvikokemuskoneesta voi päätellä.

Hotelliaamiaisen historiallinen kaari

Hotelliaamiainen, 1. päivä: Ihanaa, niin paljon vaihtoehtoja! Ihan sama onko ruoka hyvää vai huonoa, silkka ylitsevuotavuus vie mukanaan.

Hotelliaamiainen, 2. päivä: Kriittisen jatkon paikka. Silloin kykenee ensimmäistä kertaa arvioimaan, miten aamiainen toimii omillaan, ilman ensijärkytystä 

Hotelliaamiainen, 3. päivä: Potentiaalinen pettymys. Juuri kun oli alkanut tottua rytmiin, jokin muuttuu. Kenties työvuorossa on toinen kokki, kenties myöhästymisen takia tarjottimet ovat puolityhjiä.

Hotelliaamiainen, 4. päivä: Turtumus. Aina tätä samaa. Taas rasvaista juustoa ja itse puristettua appelsiinimehua. Eikö sitä voisi saada suoraan purkista ja säilöyttynä? Taustalla soi easy listening -versio Final Countdownista.

Tilan muisti

Makuuhuone

Ensimmäinen ostamani asunto.

Paikka, josta lähdettiin Kätilöopistolle odottamaan ensimmäisen lapsen syntymää.

Paikka, josta kannoin vaikeroivan kissan kopissa lopetettavaksi Viikkiin.

Paikka, jonka remontin aikana yritin syödä lähipitserian kaikki annokset läpi aakkosjärjestyksessä.

Paikka, jossa totesin lautalattian hiomisen olevan turhauttavaa puuhaa.

Paikka, jossa melkein sain kaiuttimen piuhat kiinnitettyä seinään neljässä vuodessa (noh, takakaiuttimet ainakin).

Paikka, jossa olen asunut pidempään kuin missään muualla Helsingissä eli paikka, jonka identiteetti roikkuu minussa vielä tovin.

Ensimmäinen myymäni asunto.

Sukupolvialemmuuskokemus

Olen melko tyytyväinen kirjoitusnopeuteeni:

Testin kesto : 1 minuuttia
Nettonopeus: 526 merkkiä minuutissa(105 WPM)
Tarkkuus: 99%
Bruttonopeus: 531 merkkiä minuutissa

Onneksi olkoon, olet keskivertoa nopeampi kirjoittaja!

Kerran kävi niin, että pääsin seuraamaan vierestä, kun Oskari Onninen paukutti menemään näppäimistöllä. Tahti oli aivan hurja, vielä nopeampi kuin minulla. Mutta tilanne ei ole kovin paha, jos vain yksi tuntemani henkilö pieksää minut tässä lajissa.

***

Päivällä näin, kun nuorisolaissukupolven edustaja näpytteli kahdella peukalolla älypuhelimen kosketusnäyttöä. Tajusin, etten koskaan yllä samanlaiseen vauhtiin, sillä olen mekaanisen qwerty-järjestelmän uhri.

Nyt tunnen oloni pieneksi ja mitättömäksi, mikä on kaltaiselleni möhikselle ihan oikein.