Archive for the ‘misc’ Category

Hengen ja Tiedon messut 2013

Moniulotteinen kommunikaatio

image

Ilmaisia enkeleitä

image

Viides ulottuvuus, Loviisa.

image

Haastava kirja.

image

Matrix-hoidot.

image

Ja delfiinit.

image

Parhaat naapurit.

image

Soitin palvelunumeroon

Näpyttelin puhelimeen numeron 020202 ja painoin vihreää luuria.

Hau!
Öö… päivää?
Vuh!
Niin tuota, minä sellaista että pitäisi––
Hau! Hau!
––pitäisi löytää puhelinnumero––
AAAUUUUUUU!
––yhden helsinkiläisen liikkeen… numero––
*lääh* *lääh* VIU!
Että onko tämä se neuvontanumero?
Vuh!
On?
Vuh! RRRr-RRRRRRAAH!
Ei?
Vuh!
Minä en tajua mitään.
VUH! VUH! Iuiuiuiuiuiuiuu!
Suljen nyt luurin.
*lurpatusta*
Nuoletko sinä muniasi?
*lisää lurpatusta*
Voi jeesus sentään.

020202-mainos

30 hitsin hyvää juttua, jotka luin vuonna 2013

Näin tapaninpäivän kunniaksi kävin läpi Instapaper-arkistoni ja kaivoin sieltä 30 linkkiä juttuihin, jotka tekivät vaikutuksen tänä vuonna. Osa on uusia, osa vähän vanhempia, ja kaikki ne pystyy lukemaan internetsistä ihan tuosta vaan hups.

A Great Old-Timey Game-Programming Hack on nerokas old skool -bitinnypläysjuttu. En tajunnut selityksistä puoliakaan, mutta se ei haittaa.

On Smarm – Limainen kohteliaisuus on aikamme syöpä ja se vituttaa Tom Scoccaa.

Confessions of a Drone Warrior muistuttaa tappamisen tuntuvan tappamiselta, vaikka tappajan ja tapettavan välillä olisi tuhansia kilometrejä.

Each year, the McRib makes a brief visit to Earth – Pikaruuan ontologiaa.

The coelacanth was the biological find of the century – Varsieväkala for the win!

Scenes From My Life in Porn – Varsin rivo, vähän surullinen ja hauska muistelma.

Marc Maron is the best celebrity interviewer working today, vaan mistä se johtuu?

In Bed with the Police käy läpi Iso-Britannian poliisin ei-ihan-täysin-putkeen-menneitä peiteoperaatioita.

Douglas Hofstadter, The Man Who Would Teach Machines to Think saattaa hyvinkin olla paras tänä vuonna lukemani teknologiajuttu.

OS X 10.9 Mavericks – Siracusan jumalattoman pitkä selvitys ei ole varsinaisesti erityisen tenhoavaa luettavaa (eli siis se on hiton tylsä, jos ei ole kiinnostunut aiheesta), mutta minä tavasin sen läpi viimeistä sanaa myöten, koska siitä oli hyötyä.

Hidden City – New York’s Homeless ei varsinaisesti nostata joulumieltä, mutta saa kyllä välillä naurahtamaan kitkerästi.

Mr. Bad News – Gay Talesen suosikkijuttu nekrologien kirjoittajasta. Erittäin hieno.

In Conversation: Antonin Scalia – Kysymys-vastaus-muoto toimii oikein hyvin, kun vastaukset ovat näin käsittämättömiä.

Euro Truck Simulator 2 – The Long Road to Verona – Hauskimpia tänä vuonna lukemiani pelijuttuja. Pelin demon saa muuten ladattua ilmaiseksi. Suosittelen kokeilemaan.

Holy Shit: A Brief History of Swearing – Olen infantiili, joten totta kai hekottelin tälle kuin vähämielinen.

1995, or whenever the last moment was before most of us were on the internet – Aika muuttuu niin nopeasti ja pian jo unohtaa, millaista oli ennen.

The Tedium is the Message: Finn Brunton’s “Spam: A Shadow History of the Internet” – Opettavainen artikkeli.

Seppo Räty on suulas stadinkundi – Ihana Jouni K. Kemppainen.

Ditching the leap second – Pikkuasialla on iso merkitys.

Unhappy Truckers and Other Algorithmic Problems – Aihetta saattaisi luulla tylsäksi, mutta se on kaikkea muuta.

The Gay Disco Group That Turned On All Of America – Village Peoplen historia on kummallisempi kuin tiesinkään.

The New Yorkerin kirja-arvio (!) kertoo, millaista on olla vangittuna Kiinassa.

HP Lovecraft, pulp philosopher – ObHPL

John Quijada and Ithkuil, the Language He Invented – Todellisuus 6, fiktio 0.

Diary of a Mad Fact-Checker – Faktojen tarkistamisella on rajansa.

The Chemistry of Kibble – Koiranruuan salaisuudet avautuvat.

Anthropology Inc – Forget online surveys and dinnertime robo-calls. A consulting firm called ReD is at the forefront of a new trend in market research, treating the everyday lives of consumers as a subject worthy of social-science scrutiny. On behalf of its corporate clients, ReD will uncover your deepest needs, fears, and desires. (Okei, en muista tästä oikeastaan mitään.)

Head of the Dragon: The Rise of New Shanghai – Kiehtova aihe. Pitäisi ehkä ostaa tuo kirja.

Consider the purpose and power of the visual loop – Ei pelkästään Vinestä, vaan koko genren historiasta.

An Epilogue by Don Rosa – Nuoruuden sankari joutui antamaan periksi.

Hyvää

Pakkasukko vahtii

Kovan paikan edessä valitsen aina robotin

Jostain syystä ala-asteellamme poikien oli pakko valita, fanittaako Action Forcea vai Transformersia. Se oli lasten kummallisia kuolisko äitis vai isäs? -juttuja, joilla ei ollut mitään perustetta. Oli vain pakko valita.

Minä olen aina tiennyt, kummalla puolella olen.

Transformers

Äiti löysi kaappien kätköistä ala-asteella piirtämiäni robotteja, joista esittelen tässä yhteydessä, ööh… ilmeisesti Devastatorin. Nuolella erotetut lisäosat ovat varmaankin kaseteiksi muuntautuvia minirobotteja à la Laserbeak, mutta mikäs hitto tuo imurin näköinen juttu oikeanpuoleisessa jalassa mahtaa olla? En tiedä.

Aika hieno se silti on, vaikka itse sanonkin.

Helsingin metro on

Kun kaverini oli ensimmäistä kesää töissä Helsingissä, hän kehui metron hajua. Siitä tuli kuulemma mieleen Kaupunki. (Ystäväni on kotoisin maalta.)

Kun käytin metroa ensimmäisiä kertoja, se tuntui isolta. Liian isolta ja liian tyhjältä, sellaiselta jossa remuava muukalainen voisi tulla häiriköimään eikä pakotietä olisi.

Kun olin käynyt New Yorkissa ensimmäisen kerran, Helsingin metro alkoi tuntua pieneltä. Siellä oli liian vähän ihmisiä, ruuhka-aikaan he eivät osanneet antaa tilaa toisilleen ja – mikä pahinta – itäpäässä metro ajoi pitkät pätkät maan päällä. Sehän on juna eikä mikään maanalainen.

Kävimme aiemmin täällä viikolla metrolla Herttoniemessä. Tällä kertaa huomasin tykkääväni siitä, miten tyhjää metrossa arkipäivänä oli ja miten kivaa oli tuijotella maisemia, kun oranssi sylinteri pompahti Kalasataman paikkeilla pois tunnelista.

Mukava on, tämä metromme.

Toimistoninjan tuolivinkki

En ole varsinaisesti koskaan ollut oikeassa työpaikassa. Kesätöitä sanomalehdissä ei lasketa eikä Jylkkärin pätkää, ja sen jälkeen olenkin ollut sooloartisti. Minulla ei siis ole kokemusta toimistotyön realiteeteista ja juuri siksi olen älyttömän kiinnostunut aiheesta.

Niinpä ilahduin suuresti, kun kaverini kertoi kaksi erinomaista ninjajippoa, joilla selvitä 2000-luvun valkokaulustyön paineista.

Ensimmäinen vinkki auttaa palavereissa, jotka ovat aina liian pitkiä ja väsyttäviä. Ystäväni tajusi, ettei voi loputtomiin katsoa kelloa kännykästään, koska se näyttää hermostuneelta ja epäkohteliaalta.

Hän alkoi vilkuilla vieressään istuvien ihmisten rannekelloa, koska se näytti – näin ymmärsin – vähemmän epäilyttävältä.

Toinen vinkki liittyy sosiaalisten suhteiden manipulointiin rakennetun ympäristön avulla. Suomeksi sanottuna hänen työpisteensä on paikassa, jossa on aina yksi ylimääräinen tyhjä tuoli. Kun kollega pistäytyi juttelemassa, hän huomasi tyhjän tuolin, istui alas ja juttutuokio venähti heti vartin mittaiseksi.

Nykyään ystäväni laskee laukkunsa tyhjälle tuolille. Kun kollega nyt pamahtaa paikalle, hän katsoo tuolia, huomaa kassin ja katsoo ystävääni, joka katsoo takaisin eikä sano asiasta mitään. Kun ei pääse istumaan tuoliin, asiaakin on yhtäkkiä vähemmän.

Ystäväni kertoi siirtävänsä laukun pois tuolilta vain jos vieras on tarpeeksi ylhäällä organisaatiokaaviossa.

Kertokaa lisää vinkkejä! Haluan oppia kaiken.

Unessa on yli 140 merkkiä

Uneksin.

Luin internetistä kiinnostavan artikkelin, kenties mediaa käsittelevän, ja julkaisin siitä useita kiinnostavia otteita Twitterissä. Viestieni virta tuskastutti pni-sedän, joka totesi Twitterissä happamasti jotakuinkin milloin kaikki alkoivat suoltaa jatkuvasti tavaraa tänne.

Uneksin netiketistä.

Kun seuraavan kerran kyselylomakkeessa tiedustellaan, kuinka monta tuntia päivässä käytän nettiä, joutunen valitsemaan ruudun 24 h.

Akateeminen esipuhe

Silmäilin tenttikirjan esipuhetta.

Käsillä oleva teos on ollut vuosia loppuunmyyty vaikka sitä on jatkuvasti käytetty niin opetuksessa kuin tutkimuksessakin.

Suomeksi se tarkoittanee osapuilleen

Olen pitänyt kirjoittamaani kirjaa vetämäni peruskurssin oppimateriaalina ja seminaarien perusteoksena jo kymmenen vuotta, mutta vieläkään kustantaja ei ole tajunnut ottaa siitä uusintapainosta.