Archive for the ‘pop’ Category

Tig Notaron poikkeuksellista komiikkaa

Jos et ole vielä kuullut Tig Notarosta, hyvä. Älä googlaa lisätietoja, vaan kuuntele This American Lifen toukokuisen jakson Groundhog Dayne -osuus ja tule sitten takaisin.

Sen jälkeen kuuntele This American Lifen uuden jakson kaksi ensimmäistä osuutta, joissa Notaro kertoo, mitä hänelle on tänä vuonna tapahtunut.

Se on poikkeuksellista komiikkaa. Huomasin kiinnittäväni huomiota etenkin siihen, miten yleisö reagoi – kuinka nopeasti voi nauraa, mille kaikelle voi nauraa, miten esiintyjän pitää melkeinpä antaa lupa nauraa jutuille ja niin edelleen.

Koko show’n voi ostaa netistä 5 dollarilla.

Edit: KCRW:n The Business -ohjelma on julkaissut Notaron 45-minuuttisen haastattelun vepissä:

Nehän ovat kuin kaksi marjaa: Saint Etienne ja Black Box Recorder

Saint Etienne: Over the Border

I never liked George Michael much
Although they say he was the talented one
Andrew Ridgley drew the map
That rescued me, took me to paradise
I was brought up to the sound of the synthesiser
I learned to dance to the beat of electronic drums
I came alive to the smouldering fire in your eyes
I love you now and I will ’til the day that I die

Black Box Recorder: Andrew Ridgley

In 1974, I bought my first single, from Woollies in Redhill
I started to memorise the charts, to memorise the leagues
Tuesday lunchtime at 12:45, Saturday afternoon at five o’clock
I didn’t go to church, I didn’t need to
Green and yellow harvests, pink pies, silver bells and the strange and
Important sound of the synthesiser.

Vuosi 2012, anna meille musiikillinen parhautesi

Olemme jo hieman pohjustaneet hipster hits 2012 -soittolistaa Spotifyssä, joten nyt on hyvä aika kertoa sen olemassaolosta muulle maailmalle. Viime vuoden listalle päätyi 450 biisiä, eli tahti oli yli kappale / päivä. Laatu oli – tietenkin – korkea.

Tänä vuonna meininki on sama vanha tuttuputtu, eli

biisien pitää olla julkaistu vuonna 2012, biisien pitää olla hyviä, yksi biisi per levy ja toisten lisäämiä raitoja ei sovi poistaa (ei vaikka samalta levyltä löytyisi mielestäsi parempi tapaus – omia valintojaan saa toki vaihdella).

Vuoden 2013 parhaat biisit löytyvät Spotify-soittolistalta

Voinee puhua perinteestä, sillä hipster hits 2013 -soittolista on lajissaan jo kuudes. Säännöt ovatkin jo kaikille tutut: listalle lisätään vuonna 2013 ilmestyneitä biisejä enintään yksi kappale per levy. Toisten lisäämiä biisejä ei poisteta, vaikkeivat ne olisi mieleisiä.

Huomasin jo toissa vuonna hieman jännittäväni, kuka ehtii lisäämään ensimmäisen biisin. Siitä tulee mukava pieni kutina.

Aiemmat listat löytyvät Spotifystä: 2012, 2011, 2010, 2009 ja 2008.

Das Racist jää soimaan päässä

Tuosta kun klikkaat kolmosraidan soimaan, niin korvamato on valmis.

Das Racist, man.

Kaksi Alankoa Ilosaaressa

Sielun Veljet

Sielun Veljet soitti lauantaina Ilosaarirockissa. Keikka kesti osapuilleen puolitoista tuntia ja kuulosti minun korvaani oikein hyvältä. En ole nähnyt yhtyettä aiemmin livenä enkä myöskään katsonut keikkatallenteita. Seuraava päivä menikin sitten debatoidessa siitä, että oliko kyseessä automaattisesti jonkin sortin Siekkareiden idean pettäminen, kun aikanaan ne olivat niin hurjia ja ennalta-arvattavia.

Otin käytännöllisen kannan. Ismo Alangon ei tarvinnut herättää yhtyettä henkiin siksi, että rahat olisivat loppuneet. Sama homma muuten Hassisen Koneen keikan kanssa reilu vuosikymmen sitten. Tämä nollaa ”ne teki sen ahneuksissaan” -perustelun, jota tosin kukaan ei nyt esittänytkään.

Jonkun mielestä hittibiisejä soitettiin liikaa. Vastaukseni siihen on, että miten niitä voi tulla liikaa, kun bändiä ei ole kahteenkymmeneen vuoteen kuultu livenä? Toisen mielestä esiintyminen ei ollut tarpeeksi energistä. Siihen sanon, että ei kai sitä keski-ikäisenä kehtaa samaan tyyliin remuta. Siekkareiden soitto oli sopivasti räväkkää ja ehdottoman lumoavaa, vaikka epäilemättä meininki ei näyttänyt samalta kuin kahdeksankymmentäluvulla.

Biisit ovat hienoja – tekisi mieleni sanoa niitä ajattomiksi – sekä Ismon ääni kaunis ja vahva kuten aina (se ei muuten ole mikään itsestäänselvyys, sillä rokkisolisti menettää helposti tehoja vuosien karttuessa). Olisin jopa taipuvainen sanomaan, että Ilosaaressa kuultu keikka oli hyvä, mutta siellä koettu keikka saattoi tuntua lussulta, koska vertailukohta oli niin kova. Tosin löysin ainakin yhden kaverin, joka oli nähnyt Siekkarit aikanaan keikalla ja oli lauantain kokemuksesta silti täpinöissään.

Yhtye poistui lavalta kaksi kertaa. Kun he palasivat ensimmäisen kerran, kuultiin Rakkaudesta. Minusta se on aina ollut nimensä veroinen sävellys ja tallenne. Niin myös nyt. Toinen encore oli yksinkertainen: Huda huda ja hitosti ilotulitteita.

** ** ** **

Neljä Ruusua

Neljä Ruusua soitti sunnuntaina Ilosaaressa. Olin saanut koko viikonlopun kuunnella rokkivieraiden ja nettituttujen vittuilua siitä, miten höntti yhtye Neljä Ruusua on ja miten se ei missään muualla pääsisi esiintymään vihoviimeisenä päälavalla. Puolustin Ilkkaa parhaani mukaan. Tosin on myönnettävä, että mukana oli ripaus ”vain minä saan haukkua lapsiani” -asennetta, mutta silti.

Minä pidän Neljästä Ruususta, eikä se ole ironista diggailua. Osaltaan asiaa saattaa selittää se, että toinen ja kolmas ostamani cd-levy olivat Haloo ja Hyvää yötä Bangkok. (Ensimmäinen oli Spin Doctorsin Turn It Upside Down, mutta se ei kuulu tähän.) Nappasin ne Joensuun Anttilan midprice-korista varmaankin kesällä tai syksyllä 1994 ja kuuntelin molemmat puhki. Siihen aikaan melkein jokainen uusi levy oli aina parasta musiikkia ikinä, sillä vertailupohja ei ollut vielä kovin laaja.

Muistelen hämärästi, että kun Neljä Ruusua viimeksi (tai ehkä sitä edellisellä kerralla, mistä näitä tietää) soitti Ilosaarirockin päälavalla, joku yleisössä karjui Juppihippipunkkarin kertsin viimeisen säkeen päälle ”tungen jäätä sun perseeseen” ja Ilkka Alanko lauloi hittibiisin alkuun mielistelevästi ”mie olen niin pop”. Toisin sanoen bändin keikat eivät ole jättäneet suuren suuria muistijälkiä.

Nyt lauloin innokkaasti mukana koko keikan. Se oli aika helppoa, sillä setti oli hittipainotteinen. Tai toisin päin: miksi Neljä Ruusua soittaisi mitään muuta kuin hittibiisejä? Huomasin osaavani monet kappaleista vieläkin ulkoa, vaikka en ole kuunnellut niitä ehkä kymmeneen vuoteen. Se ei ole huono asia ollenkaan. Epäilemättä tämä kertoo enemmän omasta innostumisestani kuin keikan onnistumisesta. Toisaalta taas yhdessä vaiheessa äijät vetivät peruukit päähänsä ja soittivat Popmuseon.

Okei, se saattoi olla huono argumentti Neljän Ruusun puolesta.

Ilkka on lyyrikkona luotettava. Riimit kolahtelevat paikoilleen säännönmukaisesti ja jämptisti kuin suora palkki Tetris-rivistöön. Välillä otetaan kantaa maailman vääryyttä vastaan. (Sama linja jatkui soololevylläkin Vaasankatu-kappaleessa, mutta harmillisesti Elektraa ei enää voi kuunnella Spotikasta, joten pitää turvautua YouTubeen.) Seksuaalisuutta käsitellään Neljän Ruusun sanoituksissa luontevasti, minkä muutkin joensuulaisyhtyeet ovat huomanneet.

Missä vaan -biisin kertosäkeen sanat ovat minusta raivostuttavat, mutta liukuva siirtymä B-osasta C-osaan on silkkaa neroutta. Kuittailkaa vaan Kode Koistisen rokkinimestä, mutta kirjoittakaa ensin samanlainen koukku. Sitä paitsi keikan loppupuolella kuultu Sun täytyy mennä kuulosti edelleen hyvältä. Ei pöhköhyvältä, vaan hyvähyvältä.

** ** ** **

PS: Keksin maailman parhaan coverbändin idean, kun Outi ei meinannut muistaa kunnolla Missä vaan -biisin kertsiä. Idea on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että soitetaan Neljän Ruusun biisejä, mutta vaihdetaan niistä riimit päikseen.

Siis:

Suojissa järvien
rannoilla metsien
loisteessa auringon tai puun

Nurmilla jokien
uomissa niittyjen
katveessa pensaiden tai kuun

Sehän alkaa kuulostaa Ismolta heti.

Vuoden 2010 kovimmat albumit

Parhaiden levyjen luetteloinnissa on tainnut olla muutaman vuoden mittainen tauko. Nyt eräs käytännön syy tekee vuosilistauksesta helppoa. Spotifyn soittolistoja ei parane kasvattaa määrättömän pitkiksi, joten mulla on jokaiselle kuukaudella oma perattavat-soittolistansa. Niitä silmäilemällä pitäisi pystyä helposti kokomaan parasta tänä vuonna -kokoelma. Levyt eivät välttämättä siis ole tältä vuodelta, ja jos se jotakuta haittaa, niin painukoon.

Katsotaans:

Sleigh Bells: Treats
Travie McCoy: Lazarus
James Blake: CMYK EP ja Limit To Your Love
Ratatat: LP4
Rusko: OMG (Woo Boost!)
Sia: We Are Born (jep, Clap Your Hands ei mun mielestä kulunut puhki)
Holy Fuck: Latin
Scissor Sisters: Night Work
Pariisin Kevät: Astronautti
Kylie Minogue: Aphrodite
Danger Mouse / Sparklehorse: Dark Night of the Soul (periaatteessa vierailevilla vokalisteilla ei kai pitäisi saada kasaan näin hienoa levyä)
Big Boi: Sir Lucious Left Foot
Dragonette: Fixin To Thrill
Metric: Fantasies
Grammatics: s/t
Stars: The Five Ghosts
Crookers: Tons of Friends
Robyn: Body Talk pt 1, pt 2 ja pt 3
The Hold Steady: Heaven is Whenever (jotenkin liian Ameriikan-rokkia mulle, mutta pysähdyin kuuntelemaan kertomuksia ja miellyin)
Weezer: Hurley (kamoon, siinä on Trainwrecks)
Paleface: Helsinki – Shangri-La
Manic Street Preachers: Postcards From A Young Man (oh God yes!)
Suvi Teräsniska: Rakkaus päällemme sataa (mahtavaa poppia, kunhan ei kuuntele sanoja liikaa)
My Chemical Romance: Danger Days
Bryan Ferry: Olympia
Kanye West: My Beautiful Dark Twisted Fantasy
Rick Ross: Teflon Don (mua aineski huvittaa)
Happoradio: Puolimieli (vrt. Teräsniska: ei niinkään sanat, mutta ehkä Tykin huokaileva ja kireä laulutyyli)
Kumikameli: Voima ja kunnia
Carolina Wallin Pérez: Pärlor och Svin (nainen ja piano coveroimassa Kentiä, I’m there)
Cassette Kids: Nothing on TV
The New Pornographers: Together
Against Me!: White Crosses

Tosi paljon oli myös muita hyviä äänitteitä, mutta näistä useimpia olen sentään kuunnellut useammin kuin kerran. Runsaudenpula on pelin henki.

Hirveän paljon näyttäisi olevan sanatonta konemusiikkia. Olenkohan käyttänyt näitä vain taustamusiikkina?

Myyn dvd-kokoelmani

Kuten ehkä tiedät, olen vuosien mittaan kerännyt dvd-hyllyyn leffan jos toisenkin. Noh, nyt yritän päästä eroon kohtalaisesta klöntistä, sanotaan että jos parisataa saisi myytyä, niin hyvä olisi.

Myytävien elokuvien lista

Lista saattaa olla hitusen epätäydellinen eli sisältää leffoja, joita ei oikeasti enää ole, koska kirjanpitoni on ajan myötä rapistunut. Samoin siellä voi olla mainittuna sama leffa kahteen kertaan, koska tiedot on yhdistetty kahdesta eri kannasta.

Hinta on 4 euroa / leffa plus mahdolliset postikulut (tai nouto Helsingin Kalliosta). Varaan oikeuden myydä leffaboksit (esim. Väri-trilogia) ainoastaan yhdessä ja samoten jostain älyttömistä pötkylöistä (Criterionit, kolmen dvdn leffat jne) saatan jonkun euron vonkua enemmän.

Ostohaluiset voivat lähestyä sähköpostitse dst@iki.fi

PS: On periaatteessa mahdollista, että en suostu myymään jotain listalla olevaa kuvaa, koska se on livahtanut mukaan epähuomiossa, mutta noin periaatteessa kaikki on vapaata riistaa.