Eilen internetissä tapahtunutta

Kävin eilen keskustelun erään nettijulkaisun asiasanoja edustavan Twitter-tilin kanssa. Keskustelun aiheena oli se, että asiasanatwitteristi (mukamas) tunsi olonsa mustasukkaiseksi, koska kerroin pitäväni asldkfjahshfasldfk­jahsldkjfahlksjdflaks­jdhlfakjshdlfkajrnn­jknaclkvanlkf­jndsflakjer-urlista enemmän.

Awl tags

Tapahtuma voidaan tiivistää kahteen kohtaan:

  1. rakastan internetiä
  2. asiaa on hieman hankala selittää ulkopuolisille

Minäkö muka vekotinnörtti? Enkä!

Internetissä puhuttiin, että olen kuulemma teknologian ja uusien vimpaimien perään. Närkästyin välittömästi, sillä se ei täsmää sitten laisinkaan omakuvani kanssa. Kirjoitan kyllä aiheesta, mutta pitkälti siksi, että keikkaa riittää ja tajuan siitä jotain.

Minähän haluan käyttää aikani kaikkeen muuhun kuin laitteiden virittelyyn. Okei, myönnetään että tykkään optimaalisesti toimivista järjestelmistä, jotka esimerkiksi hoitavat viisi asiaa yhdellä napinpainalluksella. Ja toki sellaisen rakentelu saattaa viedä pari minuuttia tai tunnin tai vuorokausia, mutta eipä nyt ajauduta sivuraiteille.

(Muistaakseni veljenpojat luonnehtivat joskus Roope-setää niin, että hän ei säästä kustannuksissa säästääkseen kustannuksissa.)

Oikeasti tykkään kirjoittaa juttuja siitä, miten ihmiset toilailevat teknologian kanssa ja millaisia kulttuurisia ilmiöitä sen ympärille syntyy. Löysin sattumalta taannoisen Nyt-liitteeseen kirjoittamani selfie-jutun ja olin jälkiviisaasti sitä mieltä, ettei se ole aivan kelvoton.

Että jos tuollaisia pääsee tekemään jatkossakin aina välillä, niin hyvin ovat asiat.

Eräitä väärinkäsityksiä blogaamisesta ja bisneksestä

Sain sähköpostissa houkuttelevan tarjouksen:

Tarjous 1

Lähetin lyhyen viestin, jossa luki ”mitä minä kostun tästä?”. Siihen vastattiin ripeästi:

Tarjous 2

Kirjoitin vielä yhden sähköpostin: ”Ymmärsinkö siis oikein, että haluatte minun julkaisevan ilmaiseksi materiaalia, josta te laskutatte asiakkaaltanne?”

Ja vastaus:

Tarjous 3

Ahaa.

Word 308: Otiose

It would be otiose to itemize the films that concern or exploit the railways, from The General (1927) to Murder on the Orient Express (1974).

otiose (adj) 1: serving no useful purpose; having no excuse for being [syn: otiose, pointless, purposeless, senseless, superfluous, wasted]; 2: producing no result or effect [syn: futile, ineffectual, otiose,
unavailing]; 3: disinclined to work or exertion [syn: faineant, indolent, lazy, otiose, slothful, work-shy] – source: The Glory of the Rails

Irtohuomioita mökkeilystä

Asioita, jotka eivät varsinaisesti liity mitenkään toisiinsa:

  • Mökkielämä tarjoaa tiettyjä liennytyksiä sosiaalisiin normeihin. Silti aamuinen asu (lätsä, takki, bokserit, sandaalit) tuntui irvokkaalta, vaikka kukaan ihminen ollut näkemässä.
  • Tukevasti Ilmassa -ohjelmassa esitetyn määritelmän mukaan mökillä on hyväksyttävää käyttää teknologiaa, joka on koteihin levinnyttä laitekantaa yhden sukupolven jäljessä. Nykyään mökeillä voi silti olla digitelkkareita, tallentavia bokseja ja induktiolevyjä. Toveri J esitti lisämääritelmän, jonka mukaan mökille on hyväksyttävää tuoda laitteita, jotka joku muu on jo hylännyt. Täten — koska kodinelektroniikan kehitys on hidastunut mutta tuotevalikoimia uudistetaan pinnallisesti vähän väliä — mökille riittää jos jonkinlaista vimputinta.
  • Saunan suunnitelleelle Honkarakenteen insinöörille pitäisi myöntää design-palkinto, sillä lauteiden lautojen leveys ja välistys oli sellainen, että paikasta riippumatta perskannikka valahti niiden väliin kuin löysä pullataikina.

Modernin muuton ominaispiirteitä

Asioita joita olen tehnyt muuton jälkeen:

  • Postasin Instagramiin kuvia muuttolaatikosta löytyneistä hauskoista kirjoista.
  • En jaksanut vetää antennikaapelia toiseen huoneeseen television luokse, vaan tökkäsin Chromecastin töllön kylkeen. Broadcasting on niin 1900-lukua.
  • Etsin Facebookista paikallisen kirppariryhmän ja liityin siihen.

Emojin voima on sen epäselvyydessä

Facebookissa kysyttiin seuraavaa:

Olenko väärässä, jos mielestäni graafisten emojien käyttö on sama kuin latoisi Comic Sansilla?

Kiinnostava kysymys. Koska tämä on minun blogini, ajattelin ensin vastata toiseen kysymykseen.

Nythän on niin, että en ole käyttänyt hymiöitä pian pariinkymmeneen vuoteen. Ne ovat ärsyttäviä kilkuttimia, joiden käyttö on kääntynyt itseään vastaan.

Toteava lause, jota seuraa hymiö, ei tunnu vähemmän töykeältä kuin hymiötön versio. Itse asiassa siitä tulee päinvastainen olo: kirjoittaja tietää, että lause voi näyttäytyä loukkaavana, mutta sen sijaan että miettisi paremman tavan ilmaista saman asian, hän liimaa lausen häntään pari välimerkkiä ja jättää asian siihen.

Se on hanurista.

Sen sijaan emojit — siis nämä 🙌💈🐙 — ovat aivan eri epeleitä ja mahtavia juuri siksi, että niistä ei ota pirukaan selvää. Emojit ovat kuvakirjoitusta, joka operoi toisenlaisella abstraktiotasolla kuin kirjoitettu kieli. Kuvakirjoitus on ikonista eli merkit muistuttavat kohteita, joihin ne viittaavat.

Siksi kuvakirjoituksella on varsin hankalaa ellei tyystin mahdotonta ilmaista ajatuksia kuten ”toisinaan täällä sataa” tai ”kaikki lyhytkarvaiset koirat”. Kirjoittamalla se käy aika helposti.

Tästä liiallisesta tarkkuudesta seuraa paradoksaalisesti, että emojit ovat aina epätarkkoja. Yleensä munakoiso-emojilla 🍆 ei tarkoiteta munakoisoa vaan kikkeliä tai muuta fallista sojotinta. Koska emojit ovat epäselviä eli moniselitteisiä, niiden tulkitseminen vaatii mielikuvitusta niin lähettäjältä kuin vastaanottajalta ja on täysin mahdollista, että kumpikaan ei ymmärrä mitä toinen on tarkoittanut.

Miten hienoa!

Osin näistä syistä olen lisännyt Twitterissä nimeni perään kahvikupposen. En ole aivan varma, mikä ero on nimillä ”Olli Sulopuisto” ja ”Olli Sulopuisto ☕️”, mutta kiistatta jonkinlainen ero siinä on.

Noin muuten olen sitä mieltä, että emojien käyttö ei ole sama asia kuin Comic Sansilla ladottu teksti, koska emojien ulkoasu vaihtelee vekottimen mukaan. Joillain käyttäjillä emojit näyttävät Comic Sansilta, toisilla Helveticalta. (Okei, Arialilta.)

Atk-väliinputoajien vuosi 1979

Muutama amerikkalainen kirjoittaja on huomannut, että X- ja Y-sukupolvien väliin jää meikäläisen (vm. 1979) kokoinen reikä. Siihen kuuluvat ihmiset, joiden nuoruudessa tietokoneet alkoivat yleistyä, mutta tietoverkkoyhteydet olivat utopiaa. Kuulemma siitä seuraa, että kaltaisillani tyypeillä on yksi jalka molemmissa maailmoissa: muistamme analogisen kurjuuden mutta osaamme silti käyttää digitaalisen utopian välineitä.

(Onpa rasittavaa kirjoittaa me-muodossa. Yyyh.)

He ovat vain harmillisesti päättäneet valita ikäluokan ikoniksi Oregon Trailin, joka on Suomessa tuntematon peli.

Mielestäni parempi määre olisi Commodore 64 -sukupolvi. Siinäpä vekotin, joka yhdisti suomalaisia protonörttejä ikään ja sukupuoleen katsomatta. Nintendot ja Segat ovat jo hieman myöhempää kamaa.

Ja joo, tämä aihe on yksi pakkomielteistäni, kuten sukupolvikokemuskoneesta voi päätellä.