Otsikot eivät vieläkään ole tärkeitä bloggaajille
Väitin taannoin, että otsikot eivät ole tärkeitä bloggaajille. ProBloggerin merkintä 34 syytä, joiden takia blogin lukeminen loppuu antaa epäsuoraa tukea väitteelleni.
Huono otsikointi on nimittäin listalla sellaisten tekijöiden kuin “kehuu itseään”, “liian pitkiä merkintöjä” ja “liikaa markkinointia” alapuolella. Mitähän tähän sanoo vaikkapa Arttu?
Problogger-merkintä muuten löytyi Dägä dägästä.
3 Responses to 'Otsikot eivät vieläkään ole tärkeitä bloggaajille'
Leave a Reply
Samankaltaisia merkintöjä
- Miksi otsikot eivät ole tärkeitä bloggaajille: Petteri Numminen neuvoi aikanaan bloggaajia käyttämään kolmanneksen kirjoitusajasta otsikointiin. Olin jo kaksi vuotta sitten sitä mieltä, että neuvo kuulosti huonolta....
- Kalenteri toimii + uudet moodit: Jep, hieman viilailua ja reilusti purkkaa (no sori vaan etten osaa kuin PHP:tä ja sitäkin kehnosti) ja vot – kalenteri...
- Pitkä häntä: Outi kysyi töihin lähtiessään, koska aion lukea tenttikirjoja. Vastaus on, että en ainakaan ihan vielä, sillä posti toi juuri arvostelukappaleen...
- Kommenttien otsikointi on turhaa puuhaa: Livejournalissa pitää kirjoittaa jokaiselle kommentille otsikko. Se on minusta omituista, joten yleensä päädyn laittamaan siihen jotain ölinää. Kiinnitin asiaan huomiota...
- Blogiuutisia: Feikki-Steve paljastui; ay-liitto bloggaajille?; no more LonelyGirl15: Feikki-Steve Jobsin blogia kirjoittaneen ihmisen henkilöllisyys on selvinnyt. Hän on Forbes-lehden editori Daniel Lyons, jolta julkaistaan syksyllä feikki-Stevenä kirjoitettu kirja. *...
Ei ne kyllä mulle. Tai aniharvoin. Silloin kun pakotetaan kirjoittamaan.
Kyllä äiti. Ei äiti. Mutta Olli on kaveri! ..kyllä äiti.
Just Sopivasti
01.03.2007 klo 18:01
Kiitos kysymästä.
Itse seuraan enemmän tai vähemmän säännöllisesti kymmeniä eri blogeja. Käytän Google Readerin ohella Googlen etusivua (tai oikeastaan kolmea etusivun välilehteä) otsikoiden aggregointiin, koska hakujen lomassa on mukava sivusilmällä vilkaista josko olisi tullut jotain mielenkiintoista.
Tässä esimerkiksi pari otsikkoa Marjut Mutasen blogista:
Johdonmukaista
Ei nyt liioitella
Nuo eivät sano minulle mitään. Käytettävyysasiantuntija on ilmeisesti vaihtanut blogissaan vapaalle mitä tulee otsikoiden käytettävyyteen.
Vaihtoehtoisia otsikoita muissa blogeissa ovat esim. seuraavat:
Mikä on Paras Hakukone ja miksi Google EI ole sitä?
Mitä oikeiston ja vasemmiston jälkeen?
Sosiaalisen median rahahanat
Klikkaan mieluummin tällaisia kuvaavia otsikoita, ja siksi välillä missaan todennäköisesti joitakin kiinnostavia Marjutin postauksia, koska ne ovat huolimattomasti otsikoituja.
Luulen että tällaisena aggregoinnin suurkäyttäjänä ja vähemmän säännöllisenä lukijana olen paradoksaalisesti verrattavissa netin käyttäjien enemmistöön joka tulee blogeihin muualta kuin henkilökohtaisesta RSS-aggregaattorista. Heillekin on väliä mitä hakutuloksissa ja linkkiteksteissä lukee.
Ymmärrän kyllä, että jos jonkun bloggaajan elämä tai ajattelu kiinnostaa niin paljon että tahtoo vilkaista kaikki tämän uudet postaukset, niin otsikot ovat epäolennaisia.
Eli luulen että osut otsikoiden suhteen oikeaan suuntaan mitä tulee uskollisiin RSS-lukijoihin. Näitähän tuo ProBloggerinkin postaus pääasiassa koski.
Jos taas haluaa tai jaksaa huomioida myös muut Internetin käyttäjät, otsikot ovat edelleen erittäin tärkeitä.
Arttu
03.03.2007 klo 5:57
Olet tietenkin oikeassa siinä, että lukemisen konteksti vaikuttaa. Vertaisin tilannetta vaikkapa sanoma- ja aikakauslehtien lukemiseen. Sanomalehdet käyttävät uutismaisia otsikoita, jotka ovat täydellisiä itsessään (IS: Idols-Kristianin perhekin liikuttui esityksestä). Sen sijaan aikakauslehdessä voidaan luottaa enemmän siihen, että lukija kahlaa jutun läpi, oli se otsikoltaan mitä tahansa (New Yorker: The Origami Lab, Guardian: ‘It’s complexicated’).
Minä seuraan Google Readerilla muutamaa leffauutislähdettä. Päivittäin ne suoltavat 100–200 juttua. Muutama RSS-feed näyttää vain otsikon, muutama ekan kappaleen ja osa koko jutun. Minusta viimeinen vaihtoehto on paras, koska hyvän otsikon kirjoittaminen on tosi, tosi hankalaa ja monesti pitää kuitenkin klikata itse juttu auki, jotta näkisi, mistä siinä oikeastaan on kyse. Ja siihen taas menee enemmän aikaa kuin jutun alkun vilkaisemiseen RSS-lukijasta. Mutta tämä alkaa mennä ohi aiheesta.
Summa summarum: eihän hyvistä otsikoista ole koskaan haittaa. Sanon vaan, että tällaisissa tilanteissa huonoistakaan otsikoista ei ole kovin paljon haittaa.
PS: Pitää harjoituksen vuoksi aina välillä argumentoida jotain ihan päinvastaista, jotta mieli pysyy virkeänä.
OlliS
03.03.2007 klo 12:19