Archive for the ‘musik’ Category

Vuoden 2013 parhaat biisit löytyvät Spotify-soittolistalta

Voinee puhua perinteestä, sillä hipster hits 2013 -soittolista on lajissaan jo kuudes. Säännöt ovatkin jo kaikille tutut: listalle lisätään vuonna 2013 ilmestyneitä biisejä enintään yksi kappale per levy. Toisten lisäämiä biisejä ei poisteta, vaikkeivat ne olisi mieleisiä.

Huomasin jo toissa vuonna hieman jännittäväni, kuka ehtii lisäämään ensimmäisen biisin. Siitä tulee mukava pieni kutina.

Aiemmat listat löytyvät Spotifystä: 2012, 2011, 2010, 2009 ja 2008.

Kaksi Alankoa Ilosaaressa

Sielun Veljet

Sielun Veljet soitti lauantaina Ilosaarirockissa. Keikka kesti osapuilleen puolitoista tuntia ja kuulosti minun korvaani oikein hyvältä. En ole nähnyt yhtyettä aiemmin livenä enkä myöskään katsonut keikkatallenteita. Seuraava päivä menikin sitten debatoidessa siitä, että oliko kyseessä automaattisesti jonkin sortin Siekkareiden idean pettäminen, kun aikanaan ne olivat niin hurjia ja ennalta-arvattavia.

Otin käytännöllisen kannan. Ismo Alangon ei tarvinnut herättää yhtyettä henkiin siksi, että rahat olisivat loppuneet. Sama homma muuten Hassisen Koneen keikan kanssa reilu vuosikymmen sitten. Tämä nollaa ”ne teki sen ahneuksissaan” -perustelun, jota tosin kukaan ei nyt esittänytkään.

Jonkun mielestä hittibiisejä soitettiin liikaa. Vastaukseni siihen on, että miten niitä voi tulla liikaa, kun bändiä ei ole kahteenkymmeneen vuoteen kuultu livenä? Toisen mielestä esiintyminen ei ollut tarpeeksi energistä. Siihen sanon, että ei kai sitä keski-ikäisenä kehtaa samaan tyyliin remuta. Siekkareiden soitto oli sopivasti räväkkää ja ehdottoman lumoavaa, vaikka epäilemättä meininki ei näyttänyt samalta kuin kahdeksankymmentäluvulla.

Biisit ovat hienoja – tekisi mieleni sanoa niitä ajattomiksi – sekä Ismon ääni kaunis ja vahva kuten aina (se ei muuten ole mikään itsestäänselvyys, sillä rokkisolisti menettää helposti tehoja vuosien karttuessa). Olisin jopa taipuvainen sanomaan, että Ilosaaressa kuultu keikka oli hyvä, mutta siellä koettu keikka saattoi tuntua lussulta, koska vertailukohta oli niin kova. Tosin löysin ainakin yhden kaverin, joka oli nähnyt Siekkarit aikanaan keikalla ja oli lauantain kokemuksesta silti täpinöissään.

Yhtye poistui lavalta kaksi kertaa. Kun he palasivat ensimmäisen kerran, kuultiin Rakkaudesta. Minusta se on aina ollut nimensä veroinen sävellys ja tallenne. Niin myös nyt. Toinen encore oli yksinkertainen: Huda huda ja hitosti ilotulitteita.

** ** ** **

Neljä Ruusua

Neljä Ruusua soitti sunnuntaina Ilosaaressa. Olin saanut koko viikonlopun kuunnella rokkivieraiden ja nettituttujen vittuilua siitä, miten höntti yhtye Neljä Ruusua on ja miten se ei missään muualla pääsisi esiintymään vihoviimeisenä päälavalla. Puolustin Ilkkaa parhaani mukaan. Tosin on myönnettävä, että mukana oli ripaus ”vain minä saan haukkua lapsiani” -asennetta, mutta silti.

Minä pidän Neljästä Ruususta, eikä se ole ironista diggailua. Osaltaan asiaa saattaa selittää se, että toinen ja kolmas ostamani cd-levy olivat Haloo ja Hyvää yötä Bangkok. (Ensimmäinen oli Spin Doctorsin Turn It Upside Down, mutta se ei kuulu tähän.) Nappasin ne Joensuun Anttilan midprice-korista varmaankin kesällä tai syksyllä 1994 ja kuuntelin molemmat puhki. Siihen aikaan melkein jokainen uusi levy oli aina parasta musiikkia ikinä, sillä vertailupohja ei ollut vielä kovin laaja.

Muistelen hämärästi, että kun Neljä Ruusua viimeksi (tai ehkä sitä edellisellä kerralla, mistä näitä tietää) soitti Ilosaarirockin päälavalla, joku yleisössä karjui Juppihippipunkkarin kertsin viimeisen säkeen päälle ”tungen jäätä sun perseeseen” ja Ilkka Alanko lauloi hittibiisin alkuun mielistelevästi ”mie olen niin pop”. Toisin sanoen bändin keikat eivät ole jättäneet suuren suuria muistijälkiä.

Nyt lauloin innokkaasti mukana koko keikan. Se oli aika helppoa, sillä setti oli hittipainotteinen. Tai toisin päin: miksi Neljä Ruusua soittaisi mitään muuta kuin hittibiisejä? Huomasin osaavani monet kappaleista vieläkin ulkoa, vaikka en ole kuunnellut niitä ehkä kymmeneen vuoteen. Se ei ole huono asia ollenkaan. Epäilemättä tämä kertoo enemmän omasta innostumisestani kuin keikan onnistumisesta. Toisaalta taas yhdessä vaiheessa äijät vetivät peruukit päähänsä ja soittivat Popmuseon.

Okei, se saattoi olla huono argumentti Neljän Ruusun puolesta.

Ilkka on lyyrikkona luotettava. Riimit kolahtelevat paikoilleen säännönmukaisesti ja jämptisti kuin suora palkki Tetris-rivistöön. Välillä otetaan kantaa maailman vääryyttä vastaan. (Sama linja jatkui soololevylläkin Vaasankatu-kappaleessa, mutta harmillisesti Elektraa ei enää voi kuunnella Spotikasta, joten pitää turvautua YouTubeen.) Seksuaalisuutta käsitellään Neljän Ruusun sanoituksissa luontevasti, minkä muutkin joensuulaisyhtyeet ovat huomanneet.

Missä vaan -biisin kertosäkeen sanat ovat minusta raivostuttavat, mutta liukuva siirtymä B-osasta C-osaan on silkkaa neroutta. Kuittailkaa vaan Kode Koistisen rokkinimestä, mutta kirjoittakaa ensin samanlainen koukku. Sitä paitsi keikan loppupuolella kuultu Sun täytyy mennä kuulosti edelleen hyvältä. Ei pöhköhyvältä, vaan hyvähyvältä.

** ** ** **

PS: Keksin maailman parhaan coverbändin idean, kun Outi ei meinannut muistaa kunnolla Missä vaan -biisin kertsiä. Idea on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että soitetaan Neljän Ruusun biisejä, mutta vaihdetaan niistä riimit päikseen.

Siis:

Suojissa järvien
rannoilla metsien
loisteessa auringon tai puun

Nurmilla jokien
uomissa niittyjen
katveessa pensaiden tai kuun

Sehän alkaa kuulostaa Ismolta heti.

Vuoden 2010 kovimmat albumit

Parhaiden levyjen luetteloinnissa on tainnut olla muutaman vuoden mittainen tauko. Nyt eräs käytännön syy tekee vuosilistauksesta helppoa. Spotifyn soittolistoja ei parane kasvattaa määrättömän pitkiksi, joten mulla on jokaiselle kuukaudella oma perattavat-soittolistansa. Niitä silmäilemällä pitäisi pystyä helposti kokomaan parasta tänä vuonna -kokoelma. Levyt eivät välttämättä siis ole tältä vuodelta, ja jos se jotakuta haittaa, niin painukoon.

Katsotaans:

Sleigh Bells: Treats
Travie McCoy: Lazarus
James Blake: CMYK EP ja Limit To Your Love
Ratatat: LP4
Rusko: OMG (Woo Boost!)
Sia: We Are Born (jep, Clap Your Hands ei mun mielestä kulunut puhki)
Holy Fuck: Latin
Scissor Sisters: Night Work
Pariisin Kevät: Astronautti
Kylie Minogue: Aphrodite
Danger Mouse / Sparklehorse: Dark Night of the Soul (periaatteessa vierailevilla vokalisteilla ei kai pitäisi saada kasaan näin hienoa levyä)
Big Boi: Sir Lucious Left Foot
Dragonette: Fixin To Thrill
Metric: Fantasies
Grammatics: s/t
Stars: The Five Ghosts
Crookers: Tons of Friends
Robyn: Body Talk pt 1, pt 2 ja pt 3
The Hold Steady: Heaven is Whenever (jotenkin liian Ameriikan-rokkia mulle, mutta pysähdyin kuuntelemaan kertomuksia ja miellyin)
Weezer: Hurley (kamoon, siinä on Trainwrecks)
Paleface: Helsinki – Shangri-La
Manic Street Preachers: Postcards From A Young Man (oh God yes!)
Suvi Teräsniska: Rakkaus päällemme sataa (mahtavaa poppia, kunhan ei kuuntele sanoja liikaa)
My Chemical Romance: Danger Days
Bryan Ferry: Olympia
Kanye West: My Beautiful Dark Twisted Fantasy
Rick Ross: Teflon Don (mua aineski huvittaa)
Happoradio: Puolimieli (vrt. Teräsniska: ei niinkään sanat, mutta ehkä Tykin huokaileva ja kireä laulutyyli)
Kumikameli: Voima ja kunnia
Carolina Wallin Pérez: Pärlor och Svin (nainen ja piano coveroimassa Kentiä, I’m there)
Cassette Kids: Nothing on TV
The New Pornographers: Together
Against Me!: White Crosses

Tosi paljon oli myös muita hyviä äänitteitä, mutta näistä useimpia olen sentään kuunnellut useammin kuin kerran. Runsaudenpula on pelin henki.

Hirveän paljon näyttäisi olevan sanatonta konemusiikkia. Olenkohan käyttänyt näitä vain taustamusiikkina?

Ehkä parasta musiikkia tänä vuonna

Huomasin, että Spotifyssä kollektiivisesti koottavalla hipster hits 2010 -soittolistallamme on vain 8 tilaajaa.

Se on omituista. Ei siksi, että listalla on vuoden eniten parhaat rokit vaan siksi, että hipster hits 2009 on saanut 37 tilaajaa ja hipster hits 2008 kokonaiset 23.

Säännöt: biisien pitää olla julkaistu vuonna 2010, biisien pitää olla hyviä, yksi biisi per artisti ja toisten lisäämiä raitoja ei sovi poistaa (ei vaikka samalta levyltä löytyisi mielestäsi parempi tapaus – omia valintojaan saa toki vaihdella).

Jenni Vartiainen: Nettiin – eli kun muoto ja sisältö eivät kohtaa

Teemu Brunilan säveltämä ja sanoittama Nettiin on jumalattoman ärsyttävä kappale. Vika ei ole siinä, että Jenni Vartiainen laulaisi huonosti. Sävellys on tarttuva ja sovitus miellyttää kaltaiseni urpon korvaa. Mikä siinä sitten mättää?

Tekstihän siinä mättää. Jaetaanpa ongelma palasiin ja katsotaan sitä osanen kerrallaan. Aloitetaan aiheen ja sanavalintojen välisistä ristiriidoista.

Nettiin on vähän raflaavaksi ja rohkeaksi tarkoitettu kertomus siitä, miten sikamainen ex-poikaystävä lähettää kertojasta ottamansa pano- tahi alastonkuvat internettiin.

Kertosäe alkaa näin:

Sillä kun me erottiin /
Sä laitoit minut nettiin /
Niin kuin luonto minut tarkoitti /
Tätäkö se tarkoitti?

Ensimmäinen kysymykseni on, että miksi ihmeessä verbiksi on valittu laittaa eikä panna? Mieleen palaavat yläasteen äidinkielen tunnit, jolloin opettaja yritti kovasti vakuutella hihittelevälle lapsilaumalle, ettei panna-sanassa ole mitään vikaa. Kirjat pannaan kirjahyllyyn ja marjat pannaan pakkaseen. Miksei sitten alastonkuvia voida panna nettiin? Ei kai sana ole liian… tuhma?

Tämä on pohjimmiltaan koko kappaleen suurin ongelma. Jos kerran yritetään olla rohkeita ja räväköitä, miksi ihmeessä käytetään hirveä määrä pöhköjä kiertoilmauksia? Poikaystävää luonnehditaan fraasilla ”sinä munapää” ja kuvat otettiin, kun ”tehtiin juttuja pariskuntana”. Myöhemmin vielä todetaan, että on liian myöhäistä perua tapahtunutta, sillä ”Joku Ilpo mua katselee / Ja itseään koskettelee”. (Jos siinä ei oikeasti sanota Ilpo, en halua tietää. Ilpo on kappaleen hienoin kohta.)

Jos toiveena on, että kielikuvien ansiosta tekstistä välittyisi jonkinlainen eroottinen kipinä à la vähäpukeinen on kiihottavampi kuin alaston, metsään menee että rytisee. Pikkutuhmien tarinoiden kirjoittaminen niin, ettei ole edes pikkiriikkisen tuhma, on yhtä tyhjän kanssa.

Nyt tuntuu siltä, että metaforisuuden tasoa nostetaan himpun verran abstraktimmaksi silloin – ja vain silloin –, kun pitäisi sanoa kikatuttava sana. Tietenkään Vartiaisen esittämässä kappaleessa ei voida sanoa paneminen, tissit tai runkata. Sitä ei pystyne kiertämään mitenkään, joten lopputulos on kuin tunkisi neliöpalikkaa pyöreään koloon*.

Verrataanpa tilannetta Vartiaisen aiempaan hittiin. Ihmisten edessä on tyttöparin kädestäpitelyineen oikein sympaattinen teksti. Ei siinä vaivaa, että C-osassa ei kuvailla seksiä yksityiskohtaisesti, sillä eihän kappaleen pointtina ole mehustella lesboilulla. Sen sijaan koko Nettiin-tekstin ytimessä on ajatus siitä, että ”oho oho, sitä on Annankadulla harrastettu seksiä!” Siinä tapauksessa pitää pystyä sanomaan sana niin kuin se on tai keksittävä kokonaan toinen lähestymistapa.

Sitä paitsi: kenen mielestä on hyvä idea tehdä vuonna 2010 kappale, jonka keskeinen idea on se, että on olemassa tämmöinen internet? Kari Tapiolle se voisi olla raju aihepiiri, mutta tuskin Jenni Vartiaiselle.

Viimeinen huomautus on oikeastaan metahuomautus, joka liittyy musiikkiin. Kaikki tämä vouhkaaminen tekstin ontuvuudesta olisi turhaa, ellei Nettiin olisi varsin toimiva sävellys. Itse asiassa koko ärsytys alkoi siitä, että huomasin kertosäkeen pyörivän päässäni sen pirun kiekaisun takia. Kertosäkeen tehokkain kohta, sen koukku, on laitettu niin lähelle laittaa/panna-outoilua, että se saa paljon suuremman painoarvon kuin oikeastaan ansaitsikaan.

*: Kielikuva kuulostaa tahattomasti siltä, että se voisi olla sitaatti Nettiin-biisistä. Ei ole.