Lueskelin Veikko Erannin koosteblogausta vuoden 2017 kirjoista ja mietin, mikä tekee siitä niin viehättävän.

Kehitin teorian, jonka mukaan se johtuu siitä, että blogaaja (voi) kirjoittaa vain itselleen. Ajatusten muotoileminen kirjoitetuksi tekstiksi on joka tapauksessa vaikeaa ja sitä vaikeuttaa entisestään se, että kuvittelee kirjoittavansa jollekin toiselle ja muokkaa ilmaisua sen mukaan. Lähtökohtaisesti toki olen sitä mieltä, että kannattaa huomioida lukijan tarpeet, mutta blogaaminen onkin erilainen tekstilaji.

Tämän lajin kivassa blogauksessa nimittäin kirjoittaja ja lukija – eli sisäistekijä ja sisäislukija, kaiketi – ovat sama henkilö ja siksi linjassa keskenään. Siitä taas seuraa, että ei tarvitse teeskennellä, josta syntyvä autenttisuus tai ainakin sen illuusio on vetoava piirre tekstissä.

Aiemmat versiot: